Muskelinainen

Törmäsin tässä yhtenä aamuna auoisena vanhaan opiskelija tuttuuni. Sanottakoon häntä nyt vaikka Irjaksi, paremman nimen puutteessa.
Tervehdittiin kevyesti huikaten. Sydämellisesti en uskaltanut terveisiä toivotella, sillä en tunnistanut tuttuani, paitsi kasvoista ja pöyhötetyistä lyhyistä hiuksista, jollaiset Irjalla oli ollut 70-luvun lopulta asti. Kaikkialle muualle oli ilmestynyt muskeleita. Itse asiassa, jos katsoi tarkkaan, niin leukaperiinkin oli kasvanut lihaksia. Mieleen tuli Ridge Forresteri, jolla on leuka kuin puuliiteri, vai miten se laulu meni.

Päädyttiin patiolle siiderille, kun kaunis kevät päivä oli. Irja otti kevytsitukan, minä otin ison oluen. Siinä sitä sitten höpistiin säästä ja maailman menosta ja siitä mitä tehtiin ja mitä oli tullut tehtyä.
”Olen alkanut harrastaa bodausta.”
”Älä, en olis heti arvannutkaan.”
Äänessäkin tuntui olevan muskeleita mukana.
”Joo, se mun ex-mies jätti minut kuin nallin kalliolle. Lähti jonkun
fitnestytön mukaan. Olin kuulemma rupsahtanut. Silloin päätin, että nyt tämä akka lakkaa lahoamasta.”
”Joo, ei susta kyllä löydy yhtään ylimääräistä.”
”Rasvaprosentti on 14 ja kisoissa vielä paljon alle.”
Irja nousi ja pyörähteli edessäni. Perse oli kuin kaksi kolmen vartin viinipulloa rinnakkain. Käsivarret sen näköiset, että ajattelin pyytää niitä lainaan seuraaviin kädenvääntökisoihin. Selkä leveä kuin ukrainalaisella kiekonheittäjällä. Tissit tököttivät kuin tykit. Varmaan muovia. Ja kaiken tämän päälle vielä paikkakunnan muhkuraisimmat pohkeet.
”Mitäs tykkäät?”
”Joo…ihan olet hyvin kehittynyt. Tiukka on vartalo, ei voi muuta sanoa.”

Aikoinani olin ollut ihastunut Irjaan. Ujo poika kun olin, hipaisin Irjaa muka vahingossa aina kun siihen oli mahdollisuus. Pylly vasten pyllyä, käsivarsi vasten pehmeää rintaa. Salaisia kiihkeitä ajatuksia yksin pimeässä huoneessa. Kosteita unia ja reipasta ranne treeniä. Tyypillinen murkkuikäisen sukupuolisuhde siis.
Nyt naisellisesta pehmeydestä ei ollut häivähdystäkään jäljellä. Eikä minun lämpimistä ajatuksistani. Teki ihan pahaa katsoa entisen ihastuksen ”rupsahtamista”. Solariumissa kärvennetty suonikas iho sai oman ihoni kananlihalle. Olin suorastaan järkyttynyt.

Ei voi mitään. Minusta naisen tulee näyttää naiselta. Nainen, jonka hauis on isompi kuin omani ja joka repii omakotitalon ja tila-auton verran penkistä, ei ole minusta yhtään naisellisempi kuin naapurin Eino.
Niin se vain on, että nainen muskeleilla on suurin piirtein yhtä haluttava kuin DDR:läinen naiskiekonheittäjä piilokivekset kainalossa.

Hihkaisin Irjalle käyväni vessassa. Tuskin Irja edes huomasi poistumistani. Bodarikaveri samasta punttisalin hämärästä kiikutti jo kevytjuomaansa kohden pöytäämme. Oli parempi häipyä. Jos olisin joutunut ”ihastelemaan” toista kevytrasvaista proteiinin purijaa heti perään, niin miehisyyteni olisi voinut saada lopullisen kolauksen.

Kotimatkalla pistäydyin vielä yhdelle patiolle. Keväisessä auringon paisteessa naiset höllensivät talviturkkiaan. Sopiva pyöreys ja pehmeys olivat yhä kunniassaan. Parin pitkän jälkeen tunsin, että olin toipumaan päin.

Tähtitornista maailmaa tihruttaen

Paljon on tapahtunut sitten viimeisen kirjoituksen. Henkilökohtaisella puolella on tullut alettua uuteen yritykseen. Tähtitorninkahvila Tuiran siltojen kupeessa on nyt meikäläisen valtakuntaa. Linnanherra puisessa tornissa, kaljahanan kingi ja jäätelötötteröherttua, siinä vaikka titteliä.
Vappuna avattiin ja syksyyn asti olis tarkoitus rimpuilla.
Toivottavasti tulee lämmin kesä.
Sitten seuraa mainos. Jos et halua lukea tätä, niin sulje hetkeksi silmäsi.
Tämä on mahtava paikka. Oulun harvinaista säilynyttä, elävää historiaa.
Oulun vanhin kahvilarakennus kaupungin parhaalla näköalalla.
Täältä sää olutta ja muuta mietoa, jäätelöä, kahvia, tazza-kaakaota yms...
Seuraa sivua: www.tahtitorninkahvila.fi

Se bisneksistä.
Ylihuomenna pitäisi lähteä vääntämään kättä Ideaparkkiin Lempäälään.
Se hyvä homma tässä torniin tavaroiden raahaamisessa on ollut, ettei tartte miettiä painoa. Ei glaubersuolaa eikä saunassa istumista. Paino on aika kohdallaan.
Nyt tosin kädet ovat ihan sinkuneet voimattomiksi, mutta jos ottais loman kannalta.

Yksi asia tässä niin kutsutussa lamassa on vituttanut ihan rupena:
Jokainen suuryritys kertoo vuoron perään tappioista. Kuka teki kymmenen miljoonaa ja kuka seitsemän.
Porukkaa on pakko laittaa pihalle, kun homma ei kannata.
Samaan aikaan esille tuodaan edellisvuoden lukuja: 70 miljoonaa voittoa, 136 miljoonaa voittoa.
Herää ajatus, että mihin ne voitot katosivat.
Näin pienessäkin peukalon kokoisessa yrityksessä tulee selväksi se markkinatalouden lainalaisuus, että hyvää aikaa seuraa huonompi. Hyvänä aikana pitäisi varautua huonoon aikaan.
Mutta nyt luetaan vain kasvulukuja ja todetaan, ettei myynti ole enää kasvanut, vaan kääntynyt laskuun.
Mistään ei löydy niitä hyvänä aikana saatuja voittoja. Rahat ovat menneet taskuihin, joista ne eivät milloinkaan palaa.
Tällainen ajattelu ei voi toimia. Mikään ei voi kasvaa ikuisesti ja aina ja kaikenaikaa. Laskuja tulee siinä missä nousujakin.
Nyt laskukausien maksajiksi joutuvat ne, jotka eivät hyötyneet nousukaudesta.
Nirhaaja Niinistö ennustelee seuraavan hallituksen joutuvan leikkaamaan rajusti ties mistä. Vaikka ei tietenkään kansanedustajien palkoista eikä presidentin valtaoikeuksista, mutta kaikesta muusta mikä koskee eiosakkeenomistajia.

Ihan sama käytäntö kuin tässä liikenneministeriön uusimmassa ideassa, jossa voi saada sakot kolmen kilometrin ylinopeudesta. Hurjastelijoiden sijaan rankaistaan niitä, jotka pääsääntöisesti ajavat ihan rajoitusten mukaan. No, ehkä sakkotuloja ei vain tule enää tarpeeksi.

Tällaista tällä erää täältä linnantornista. On muuten pirun kylmä keli.