lauantai 19. helmikuuta 2011

Nokia, Elop ja heikoimmat lenkit

Kirjassani Kestävää kehitystä kuvailin yt-neuvottelujen aikaista tilannetta it-alan yrityksessä. Firma oli Nokian alihankkija ja väliin Noksun omistamakin.
Lainaus kirjasta(27 sivu):
"...Jos joku sai potkut, siitä ei puhuttu mitään. Oltiin kuin ennenkin, päristiin nappiteknologian uusimmista saavutuksista, kuunneltiin heviä ja testattiin nappeja. oltiin vain tyytyväisiä, etteivät potkut koskettaneet itseä. Kaatuneita ei muisteltu. Sellaiseen, joka oli saanut irtisanomislapun, otettiin etäisyyttä jo ennen kuin irtisanominen astui voimaan. Aivan kuin irtisanominen olisi jokin virus, joka tarttui lähietäisyydeltä. Tai kuin syy olisi pois potkittavissa. Heikoimmat lenkit eivät sääliä tarvitse. Erikoinen yhteishenki alkoi jo haista paskalle."


Tämän päivän Kalevassa (19.2.2011) on juttu Nokiasta. Siinä ei sinällää ole mitään ihmeellistä. Nokia ja Microsoft aloittivat juuri yhteistyön ja aihe on kuuma. Irtisanomisia on jälleen tiedossa. Ja sama erikoisen yhteishengen nostatus paistaa lehtijutusta (Stephen Ellop):
"Ei ole kovempaa paikkaa johtajalle kuin sanoa ihmisiä irti. Meillä on kuitenkin vakavia ongelmia, jotka pitää ratkaista. Toivon työntekijöiden tukea, sillä muutos pitää saada mahdollisimman nopeasti läpi. Se on kaikkien etu ja siitä haluamme keskustella avoimesti kaikkien sidosryhmien kanssa ja etsiä ratkaisuja yhdessä."

Kommentti vilisee kirjastani tuttuja kliseisiä fraaseja: meitä, yhdessä, (lopullinen) ratkaisu yms.
Ensimmäisessä lauseessa Ellop tekee itsestään kärsivän osapuolen: "Ei ole kovempaa paikkaa johtajalle kuin sanoa ihmisiä irti."
Eli minähän se tässä joudun kovia päätöksiä tekemään. Olkaa minulle armeliaita.

Ellop: "Toivon työntekijöiden tukea, sillä muutos pitää saada mahdollisimman nopeasti läpi. Se on kaikkien etu ja siitä haluamme keskustella avoimesti kaikkien sidosryhmien kanssa ja etsiä ratkaisuja yhdessä."
Tässä kohdassa minulle palautui mieleen kirjan tapahtumat ja heikoin lenkki -vertaukset.
Yhteinen etu ei voi tarkoittaa irtisanottavien etua, vaan niiden jotka saavat jäädä taloon. Taloon jäävien ei vahingossakaan pidä asettua irtisanottavien puolelle. Heikoimpien lenkkien. Se heikentää vahvan ketjun. Asia on väistämätön, kuten auringon lasku. Ellop ei suoraan tuota sanonut, mutta pohjusti jo tulevaa. Kovia ratkaisuja, joiden uhreiksi jääneet ovat painolastia Nokialaivan purjehduksella kohti älypuhelinten eliittiä ja nousevaa kurssia.
Vielä ei ole selvinnyt ketkä saavat lähteä ja ketkä jäädä, joten puhe ei vielä keneenkään kunnolla uppoa. Mutta sekin aika tulee, kun homma valkenee.

Lehtikuvasta, jossa Ellop kohottaa oikean kätensä, tuli mieleen toinen kirjan kohta, jossa hullu puhuu viisaita. Tämä jo hymyilytti yhtäläisyydessään:












"Rakkaan johtajamme iso käsi nousee jo aamu-usvasta Hitler-tervehdykseen tai kuin Jeesus Vuorisaarnassaan kehottaessaan ihmisiä jakamaan viisi leipää ja kaksi kalaa, tietäen totuuden salatuista voimavaroista. Se on Nokia-tervehdys. Se on kehoitus antaa kaikkensa, vaikkei mitään järjellistä ole enää antaa. Me kuulumme tuohon perheseen.
Me emme ymmärrä, että olemmekin juutalaisia, joiden pakkotyöstä kohoavat Nokian johtajien mahtavat optio-ohjelmat. Me kannatamme kurssia. Me loimme menestyksen Ollila-unioniin. Ja meidät voi kaasuttaa syntyperäisen sopimattomuutemme vuoksi. Mikään ei ole niin helppoa kuin hankkiutua eroon Nokia insinööristä. Yt-kierros ja pihalle. Insinööri raukka luulee vielä pihalla soraa potkiessaan olevansa heikoin lenkki."