Tänään täällä tornissa on Nuoren voiman Liiton paneelikeskustelu aiheenaan:
Uusi kirjallisuus ja sen vastaanotto.
Keskustelijoina on muutamia kirjailijoita ja ainakin yksi ei kirjailija.
Tapahtuman lopuksi on kaunokirjallista perfomatiikkaa, eli tekstejä luetaan.
Ulkona sataa sataa ropisee, joten tuskin mitään yleisöryntäystä tilaisuuteen tulee.
Muutenkin tällaisiin tilaisuuksiin harvoin äityy tulemaan haitaksi asti porukkaa.
Eri asia olisi jos esiintymäsä olisi Johanna Tukiainen tai joku Ruusunen tai joku muu salapillu.
Porukkaa saattaisi lappaa paikalle pilvin pimein, vaikka jokainen vakuuttaa, ettei se tyyppi minua häntä kiinnosta, pelkästä uteliaisuudesta vaan.
Siinäpä se tulikin juuri sanottua. Uusi kirjallisuus harvoin kiinnostaa suurta mediaa, jollei se jotenkin riko uutiskynnystä. Jollei kirjailija ole entinen huippu-urheilija, antanut persettä poliitikolle tai heilutellut munaa yleisölle tai jotenkin muuten saavuttanut mainetta ja kunniaa.
Eilen oli lehdessä uutinen, että suomalaista 41%:lla on tallettava digipoksi.
Se on maailmanennätys!
Kertoohan sekin jo jotain, jostain tilasta.
Sitten pakollinen loppulatistus, kuten laulussa kulkuriveljeni Jan:
Omista kirjoistani olen siihen tyytyväinen, että niitä ovat ostaneet ihmiset, jotka oikeasti lukevat ne.
Sehän se loppupeleissä merkitsee.
Maassa rauha ja hyvä tahto.
Nyt kahville ja jäätelölle, luontaisetu.
7. heinäkuuta 2009
6. heinäkuuta 2009
Onkos tullut lama, vai vedätetäänkö meitä?
Totuus on, että lama-aikana rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.
Rikkaat tarvitsevat lamaa rikastuakseen lisää.
Kun lama kolkuttaa ovelle, niin lehdistä katoavat kirjoitukset ihmisten irrottautumisesta oravanpyörän kieputuksesta. Jokainen työssä tyllertajä on onnellinen siitä, että saa pitää paikkansa. Ennen niin vittumaiselta tuntunut työ tuntuu yhtä äkkiä kullan arvoiselta suojalta kylmää maailmaa vastaan.
Laman syövereissä lehdet pursuavat toinen toistaan synkempiä ennusteita.
Kokoomuksen kokkelinokat valovoimaisimmat tähdet etunenässään ennustavat synkkiä aikoja (lue, ei kokoomuslaisille kultalusikkaporukalle).
Perussuomalaiset ovat valmiita sulkemaan rajat ulkomaan eläjiltä, jotta työpaikat pysyvät suomalaisilla. Ja ainakin yhden tyypin mukaan estääkseen raiskauksia, joita juuri ulkomaalaiset tekevät.
Että nyt tulisi haukuttua kaikki osapuolia, niin laman kourissa SDP ja vasemmisto ovat hiljaa, vaikka kerrankin olisi saumaa saada kannatusta.
Keskusta se vain nuoleksii vasemmalle ja oikealle ja kaavailee jopa Vuotoksen altaan rakentamista.
Kansallinen purukumipuolue, eli Vihreät venyy ja paukkuu taas joka suuntaan eikä ole mistään mitään mieltä.
Kristillisten ja Ruotsalaisten teoista ei ole niin väliä ja mielipiteet tiedetään.
Siinäpä tuli vähän politikoitua, vaikka piti vain kirjoittaa siitä, että miksi Suomi on negatiivisten uutisten kultamaa. miksi tätä uutista ei hehkutettu ihan tosissaan kun ajankohtaista oli (ja tehkääpä johtopäätösenne työttömyydestä tämän uutisen pohjalta). :
TekstiTv 6.7.2009
TALOUS
"Työssä käyvien suomalaisten määrä vuonna 2008 oli ennätyksellisen suuri, kertoo Tilastokeskus.
Viime vuonna reilut 2,5 miljoonaa suomalaista oli töissä. Työttömyysaste laski 6,4 prosenttiin.
2000-luvulla ilmennyt työllisten lukumäärän kasvu johtuu siitä, että 55-64-vuotiaat ovat pysyneet työelämässä.
Työssä käyvien määrä nousi vuodesta 2007 kaksi prosenttia, eli vajaat 40 000 suomalaista työllistyi vuoden 2008 aikana.
Vaikka työttömien määrä väheni vuonna 2008, vauhti on hiipunut edellisistä vuosista."
Rikkaat tarvitsevat lamaa rikastuakseen lisää.
Kun lama kolkuttaa ovelle, niin lehdistä katoavat kirjoitukset ihmisten irrottautumisesta oravanpyörän kieputuksesta. Jokainen työssä tyllertajä on onnellinen siitä, että saa pitää paikkansa. Ennen niin vittumaiselta tuntunut työ tuntuu yhtä äkkiä kullan arvoiselta suojalta kylmää maailmaa vastaan.
Laman syövereissä lehdet pursuavat toinen toistaan synkempiä ennusteita.
Kokoomuksen kokkelinokat valovoimaisimmat tähdet etunenässään ennustavat synkkiä aikoja (lue, ei kokoomuslaisille kultalusikkaporukalle).
Perussuomalaiset ovat valmiita sulkemaan rajat ulkomaan eläjiltä, jotta työpaikat pysyvät suomalaisilla. Ja ainakin yhden tyypin mukaan estääkseen raiskauksia, joita juuri ulkomaalaiset tekevät.
Että nyt tulisi haukuttua kaikki osapuolia, niin laman kourissa SDP ja vasemmisto ovat hiljaa, vaikka kerrankin olisi saumaa saada kannatusta.
Keskusta se vain nuoleksii vasemmalle ja oikealle ja kaavailee jopa Vuotoksen altaan rakentamista.
Kansallinen purukumipuolue, eli Vihreät venyy ja paukkuu taas joka suuntaan eikä ole mistään mitään mieltä.
Kristillisten ja Ruotsalaisten teoista ei ole niin väliä ja mielipiteet tiedetään.
Siinäpä tuli vähän politikoitua, vaikka piti vain kirjoittaa siitä, että miksi Suomi on negatiivisten uutisten kultamaa. miksi tätä uutista ei hehkutettu ihan tosissaan kun ajankohtaista oli (ja tehkääpä johtopäätösenne työttömyydestä tämän uutisen pohjalta). :
TekstiTv 6.7.2009
TALOUS
"Työssä käyvien suomalaisten määrä vuonna 2008 oli ennätyksellisen suuri, kertoo Tilastokeskus.
Viime vuonna reilut 2,5 miljoonaa suomalaista oli töissä. Työttömyysaste laski 6,4 prosenttiin.
2000-luvulla ilmennyt työllisten lukumäärän kasvu johtuu siitä, että 55-64-vuotiaat ovat pysyneet työelämässä.
Työssä käyvien määrä nousi vuodesta 2007 kaksi prosenttia, eli vajaat 40 000 suomalaista työllistyi vuoden 2008 aikana.
Vaikka työttömien määrä väheni vuonna 2008, vauhti on hiipunut edellisistä vuosista."
4. heinäkuuta 2009
Rippikoulu, armeija, avioliitto
Täällä sitä taas istutaan vahtimassa tornissa silmä kovana ohi ajavia autoja.
Kylmä on, että perse jäätyy.
Hetki sitten täällä oli tyttöjen polttariporukka. Tuleva morsian laulaa luritti kotiviiniä. Tuleva kaaso kyseli kummia kysymyksiä.
Nuoria ihmisiä täynnä tulevaisuuden uskoa siniset silmät tulvillaan.
Uskoa tulevaisuuteen, ikuiseen rakkauteen, omiin kykyihin ja siihen, että huomenna kaikki on paremmin.
Entäpäs jos ei ole?
Entäpäs jos kaikki muukin kuin avioliiton aloitus menee totuttua kaavaa.
"Rippikoulu, armeija ja avioliitto...Enso kutzeit, Yhtyneet ja metsäliitto, enää 23 vuotta eläkkeelle on..." Näin lauloi aikoinaan Kotka Rankki ohutta yläpilveä.
Bändi on ollut haudattuna jo monta vuotta, mutta sanoma elää.
Ainakin tällaisen kyynisen keski-ikäisen mielessä.
Varmaan ensimmäisiä orastavan vanhuuden oireita on se, ettei usko huomenna minkään olevan paremmin kuin tänään. Huomenna on vain uusi huominen ja tämä huominen on eilinen. Ja se tuntuu hyvältä.
Nuoruuden odotukset ja tolkuttomat toiveet, väsyttävät jo ajatuksen tasolla.
Keski-iän parhaita puolia on ehdottomasti juuri se, että kun ei odota mahdottomia tulevalta, niin voi elää tässä hetkessä ja nauttia juuri siitä.
Ei tarvitse toivoa mitään. Tulee mitä on tullakseen ja nyt on nyt.
(Ja juuri nyt on päällä pieni kankkusen poikanen ja seesteinen laskusudanne...)
Nuorena eli aina huomista. Odotti ajokorttia, koulun loppumista, viinakauppaan pääsemistä. Nyt sitten elelee tätä päivää. Ja tästä vanhempana sitten eletäänkin jo menneessä ajassa.
Niin vanhaksi ei parane ryhtyä.
Kolmas tyttöjen poltariporukka tälle päivälle tuli just sisään. Missi teema, edellinen oli merirosvo porukka.
Jos ottais kahvia.
Tänään on pirun kylmä ilma...millaistahan on huomenna?
Kylmä on, että perse jäätyy.
Hetki sitten täällä oli tyttöjen polttariporukka. Tuleva morsian laulaa luritti kotiviiniä. Tuleva kaaso kyseli kummia kysymyksiä.
Nuoria ihmisiä täynnä tulevaisuuden uskoa siniset silmät tulvillaan.
Uskoa tulevaisuuteen, ikuiseen rakkauteen, omiin kykyihin ja siihen, että huomenna kaikki on paremmin.
Entäpäs jos ei ole?
Entäpäs jos kaikki muukin kuin avioliiton aloitus menee totuttua kaavaa.
"Rippikoulu, armeija ja avioliitto...Enso kutzeit, Yhtyneet ja metsäliitto, enää 23 vuotta eläkkeelle on..." Näin lauloi aikoinaan Kotka Rankki ohutta yläpilveä.
Bändi on ollut haudattuna jo monta vuotta, mutta sanoma elää.
Ainakin tällaisen kyynisen keski-ikäisen mielessä.
Varmaan ensimmäisiä orastavan vanhuuden oireita on se, ettei usko huomenna minkään olevan paremmin kuin tänään. Huomenna on vain uusi huominen ja tämä huominen on eilinen. Ja se tuntuu hyvältä.
Nuoruuden odotukset ja tolkuttomat toiveet, väsyttävät jo ajatuksen tasolla.
Keski-iän parhaita puolia on ehdottomasti juuri se, että kun ei odota mahdottomia tulevalta, niin voi elää tässä hetkessä ja nauttia juuri siitä.
Ei tarvitse toivoa mitään. Tulee mitä on tullakseen ja nyt on nyt.
(Ja juuri nyt on päällä pieni kankkusen poikanen ja seesteinen laskusudanne...)
Nuorena eli aina huomista. Odotti ajokorttia, koulun loppumista, viinakauppaan pääsemistä. Nyt sitten elelee tätä päivää. Ja tästä vanhempana sitten eletäänkin jo menneessä ajassa.
Niin vanhaksi ei parane ryhtyä.
Kolmas tyttöjen poltariporukka tälle päivälle tuli just sisään. Missi teema, edellinen oli merirosvo porukka.
Jos ottais kahvia.
Tänään on pirun kylmä ilma...millaistahan on huomenna?
3. heinäkuuta 2009
Voi Mitro sentään
Nyt on aikaa edellisestä blogivisiitistä vierähtänyt jo melkoisesti.
Tähtitornin Kahvilan kesärumba on saanut pään tyhjäksi.
Moni asia on vituttanut, mutta se on vituttanut, ettei ole jaksanut eikä ehtinyt kirjoittaa "nerokkaita" ajatuksia ylös.
Omaehtoisesti tornin vankina ovat päivät kuluneet. Nytkin täällä istun. Sää kylmeni, joten ei juuri porukkaa sisään lapa, joten ehtii kirjoittaa.
Europarlamentti vaalit sitten olivat ja menivät. Eniten suomalaisten ääniä kahmi EU kriittittinen Timo Soini, joka siis vastustaa koko liittoa. Tai hienosti ilmaistuna suhtautuu siihen kriittisesti.
Elikkä joopa joo. Mitähän asioita ja millaisessa ryhmässä Soini kriittisesti touhuaa?
Kolmanneksi eniten ääniä saikin sitten isä Mitro (mikähän lienee etunimi). Voi hyvä tytyli sentään. Mitähän virkaa taivasosuuksien vartijalla on Euroopan asioiden hoidossa?
Kyllä on taas Suomen asiat hyvin hoidossa. Toinen äijistä vastustaa ja toinen uskoo, että kuoleman jälkeen kaikki on paremmin.
No, se ei ole tyhmä joka ääniä pyytää, vaan se joka äänensä antaa.
Tällaista tällä kertaa.
Nyt alakerran tyrmä kiinni ja kotiin kaljalle, siellä se jo kylmänä jääkaapissa odottaa...kavereineen.
Tähtitornin Kahvilan kesärumba on saanut pään tyhjäksi.
Moni asia on vituttanut, mutta se on vituttanut, ettei ole jaksanut eikä ehtinyt kirjoittaa "nerokkaita" ajatuksia ylös.
Omaehtoisesti tornin vankina ovat päivät kuluneet. Nytkin täällä istun. Sää kylmeni, joten ei juuri porukkaa sisään lapa, joten ehtii kirjoittaa.
Europarlamentti vaalit sitten olivat ja menivät. Eniten suomalaisten ääniä kahmi EU kriittittinen Timo Soini, joka siis vastustaa koko liittoa. Tai hienosti ilmaistuna suhtautuu siihen kriittisesti.
Elikkä joopa joo. Mitähän asioita ja millaisessa ryhmässä Soini kriittisesti touhuaa?
Kolmanneksi eniten ääniä saikin sitten isä Mitro (mikähän lienee etunimi). Voi hyvä tytyli sentään. Mitähän virkaa taivasosuuksien vartijalla on Euroopan asioiden hoidossa?
Kyllä on taas Suomen asiat hyvin hoidossa. Toinen äijistä vastustaa ja toinen uskoo, että kuoleman jälkeen kaikki on paremmin.
No, se ei ole tyhmä joka ääniä pyytää, vaan se joka äänensä antaa.
Tällaista tällä kertaa.
Nyt alakerran tyrmä kiinni ja kotiin kaljalle, siellä se jo kylmänä jääkaapissa odottaa...kavereineen.
6. kesäkuuta 2009
Pisuaarin poliittista satiiria
Joskus harvoin sattuu, että pilasta tulee osuva kannanotto.
Tähän vaaditaan oikea aika ja aikaan sopiva aihe.
Täällä Tähtitornin Kahvilan miesten vessasta löysin seuraanvanlaisen tuotoksen.
Aika vappu.
Aiheeksi kelpaa se, että vappu on työläisten juhla.
Tähän vaaditaan oikea aika ja aikaan sopiva aihe.
Täällä Tähtitornin Kahvilan miesten vessasta löysin seuraanvanlaisen tuotoksen.
Aika vappu.
Aiheeksi kelpaa se, että vappu on työläisten juhla.
3. kesäkuuta 2009
Murhaaja Mannerheim ja muita sankareita
Eilen tuli Teemalta dokumentti ruotsalaisprikaatista sisällissodassa.
Ihan mielenkiintoinen juttu.
Kaikista kylmäpäisimpiä tappajia taisivat ollakin riikinruotsalaiset. Ainakin heidät otettiin mieluusti teloituskomppaniaan, kun suomalaisiin ei voinut kuulemma luottaa tässä teurastusasiassa. Ihan innokkaana olivat tyrkyllä tappamaan punaisia. Jopa kilpailivat siitä, kuka saa kiväärin ja pääsee ampumaan punikkeja.
Dokumentissa sivuttiin hieman arkaa aihetta. Sitä, että Mannerheim antoi itse henkilökohtaisesti valkoisille ohjeen, jonka pohjalta yksittäiset punavangit käytännössä ammuttiin heti niille sijoilleen.
Vapauden ja vastuun Mannerheim sysäsi joukkueiden johtajille.
Tuota dokumenttia katsoessa tuli taas väkisinkin mieleen se mysteeri, että miksi Mannerheimia nostatetaan Jumalasta seuraavaksi.
Tänään oli iltalehdessä juttua Harlinin Mannerheim-elokuvan uudesta rahoitusratkaisusta.
Elokuvaa on markkinoitu ikään kuin se olisi joku yhteissuomalainen hanke. Suomalaisuuden suorastaan sukupuolinen jatke. Elokuva, jota jokainen suomalainen katsoo penis ojossa tai housut märkänä. Suomalaisuuden ydin: Mannerheim, mies komerosta, kuten eräässä animaatiossa kerrottiin.
Silloinkin iltaspäivälehdistö oli onnistunut kaivamaan jostain hoitokodin nurkasta narisevaäänisen veteraanin, joka väitti kiven kovaan, ettei Mannerheim ollut mikään homo. Ei veteraani ollut tietenkään koskaan tavannut Mannerheimia. Olisikohan kerran seisonut tienlaidassa, kun Mannerheim ajoi ohi autolla.
Mutta tätähän tämä on, kun Suomi on EU:ssa. Itsenäisyys on myyty kasvimaan käyriä kurkkuja myöten. On kai pakko kaivaa sodan vuosilta itsenäisyytemme pelastajia itsetuntoamme tukemaan. Sellaisia suomalaisia. Ei saksalaisten lentue Kuhlmainia. Saksalaisethan ne nytkin EU:ssa meidän kohtalostamme määräävät.
On hienoa vannoa yhteisen sankarin nimeen.
Sankarin, joka hevosella ylväästi ratsastaen (ei homomaisesti). Valkoinen karvalakki päässään rynni puolustamaan suomalaisuuden syvintä itsenäisyyttä. Mannerheim on meidän kaikkien suomalaisten sankari. Mies isolla M:llä. Olkoonkin, että oli ryssä.
Muista sankareista ehkä tuonnempana.
Nyt torni vaikenee.
Ihan mielenkiintoinen juttu.
Kaikista kylmäpäisimpiä tappajia taisivat ollakin riikinruotsalaiset. Ainakin heidät otettiin mieluusti teloituskomppaniaan, kun suomalaisiin ei voinut kuulemma luottaa tässä teurastusasiassa. Ihan innokkaana olivat tyrkyllä tappamaan punaisia. Jopa kilpailivat siitä, kuka saa kiväärin ja pääsee ampumaan punikkeja.
Dokumentissa sivuttiin hieman arkaa aihetta. Sitä, että Mannerheim antoi itse henkilökohtaisesti valkoisille ohjeen, jonka pohjalta yksittäiset punavangit käytännössä ammuttiin heti niille sijoilleen.
Vapauden ja vastuun Mannerheim sysäsi joukkueiden johtajille.
Tuota dokumenttia katsoessa tuli taas väkisinkin mieleen se mysteeri, että miksi Mannerheimia nostatetaan Jumalasta seuraavaksi.
Tänään oli iltalehdessä juttua Harlinin Mannerheim-elokuvan uudesta rahoitusratkaisusta.
Elokuvaa on markkinoitu ikään kuin se olisi joku yhteissuomalainen hanke. Suomalaisuuden suorastaan sukupuolinen jatke. Elokuva, jota jokainen suomalainen katsoo penis ojossa tai housut märkänä. Suomalaisuuden ydin: Mannerheim, mies komerosta, kuten eräässä animaatiossa kerrottiin.
Silloinkin iltaspäivälehdistö oli onnistunut kaivamaan jostain hoitokodin nurkasta narisevaäänisen veteraanin, joka väitti kiven kovaan, ettei Mannerheim ollut mikään homo. Ei veteraani ollut tietenkään koskaan tavannut Mannerheimia. Olisikohan kerran seisonut tienlaidassa, kun Mannerheim ajoi ohi autolla.
Mutta tätähän tämä on, kun Suomi on EU:ssa. Itsenäisyys on myyty kasvimaan käyriä kurkkuja myöten. On kai pakko kaivaa sodan vuosilta itsenäisyytemme pelastajia itsetuntoamme tukemaan. Sellaisia suomalaisia. Ei saksalaisten lentue Kuhlmainia. Saksalaisethan ne nytkin EU:ssa meidän kohtalostamme määräävät.
On hienoa vannoa yhteisen sankarin nimeen.
Sankarin, joka hevosella ylväästi ratsastaen (ei homomaisesti). Valkoinen karvalakki päässään rynni puolustamaan suomalaisuuden syvintä itsenäisyyttä. Mannerheim on meidän kaikkien suomalaisten sankari. Mies isolla M:llä. Olkoonkin, että oli ryssä.
Muista sankareista ehkä tuonnempana.
Nyt torni vaikenee.
18. toukokuuta 2009
Muskelinainen
Törmäsin tässä yhtenä aamuna auoisena vanhaan opiskelija tuttuuni. Sanottakoon häntä nyt vaikka Irjaksi, paremman nimen puutteessa.
Tervehdittiin kevyesti huikaten. Sydämellisesti en uskaltanut terveisiä toivotella, sillä en tunnistanut tuttuani, paitsi kasvoista ja pöyhötetyistä lyhyistä hiuksista, jollaiset Irjalla oli ollut 70-luvun lopulta asti. Kaikkialle muualle oli ilmestynyt muskeleita. Itse asiassa, jos katsoi tarkkaan, niin leukaperiinkin oli kasvanut lihaksia. Mieleen tuli Ridge Forresteri, jolla on leuka kuin puuliiteri, vai miten se laulu meni.
Päädyttiin patiolle siiderille, kun kaunis kevät päivä oli. Irja otti kevytsitukan, minä otin ison oluen. Siinä sitä sitten höpistiin säästä ja maailman menosta ja siitä mitä tehtiin ja mitä oli tullut tehtyä.
”Olen alkanut harrastaa bodausta.”
”Älä, en olis heti arvannutkaan.”
Äänessäkin tuntui olevan muskeleita mukana.
”Joo, se mun ex-mies jätti minut kuin nallin kalliolle. Lähti jonkun
fitnestytön mukaan. Olin kuulemma rupsahtanut. Silloin päätin, että nyt tämä akka lakkaa lahoamasta.”
”Joo, ei susta kyllä löydy yhtään ylimääräistä.”
”Rasvaprosentti on 14 ja kisoissa vielä paljon alle.”
Irja nousi ja pyörähteli edessäni. Perse oli kuin kaksi kolmen vartin viinipulloa rinnakkain. Käsivarret sen näköiset, että ajattelin pyytää niitä lainaan seuraaviin kädenvääntökisoihin. Selkä leveä kuin ukrainalaisella kiekonheittäjällä. Tissit tököttivät kuin tykit. Varmaan muovia. Ja kaiken tämän päälle vielä paikkakunnan muhkuraisimmat pohkeet.
”Mitäs tykkäät?”
”Joo…ihan olet hyvin kehittynyt. Tiukka on vartalo, ei voi muuta sanoa.”
Aikoinani olin ollut ihastunut Irjaan. Ujo poika kun olin, hipaisin Irjaa muka vahingossa aina kun siihen oli mahdollisuus. Pylly vasten pyllyä, käsivarsi vasten pehmeää rintaa. Salaisia kiihkeitä ajatuksia yksin pimeässä huoneessa. Kosteita unia ja reipasta ranne treeniä. Tyypillinen murkkuikäisen sukupuolisuhde siis.
Nyt naisellisesta pehmeydestä ei ollut häivähdystäkään jäljellä. Eikä minun lämpimistä ajatuksistani. Teki ihan pahaa katsoa entisen ihastuksen ”rupsahtamista”. Solariumissa kärvennetty suonikas iho sai oman ihoni kananlihalle. Olin suorastaan järkyttynyt.
Ei voi mitään. Minusta naisen tulee näyttää naiselta. Nainen, jonka hauis on isompi kuin omani ja joka repii omakotitalon ja tila-auton verran penkistä, ei ole minusta yhtään naisellisempi kuin naapurin Eino.
Niin se vain on, että nainen muskeleilla on suurin piirtein yhtä haluttava kuin DDR:läinen naiskiekonheittäjä piilokivekset kainalossa.
Hihkaisin Irjalle käyväni vessassa. Tuskin Irja edes huomasi poistumistani. Bodarikaveri samasta punttisalin hämärästä kiikutti jo kevytjuomaansa kohden pöytäämme. Oli parempi häipyä. Jos olisin joutunut ”ihastelemaan” toista kevytrasvaista proteiinin purijaa heti perään, niin miehisyyteni olisi voinut saada lopullisen kolauksen.
Kotimatkalla pistäydyin vielä yhdelle patiolle. Keväisessä auringon paisteessa naiset höllensivät talviturkkiaan. Sopiva pyöreys ja pehmeys olivat yhä kunniassaan. Parin pitkän jälkeen tunsin, että olin toipumaan päin.
Tervehdittiin kevyesti huikaten. Sydämellisesti en uskaltanut terveisiä toivotella, sillä en tunnistanut tuttuani, paitsi kasvoista ja pöyhötetyistä lyhyistä hiuksista, jollaiset Irjalla oli ollut 70-luvun lopulta asti. Kaikkialle muualle oli ilmestynyt muskeleita. Itse asiassa, jos katsoi tarkkaan, niin leukaperiinkin oli kasvanut lihaksia. Mieleen tuli Ridge Forresteri, jolla on leuka kuin puuliiteri, vai miten se laulu meni.
Päädyttiin patiolle siiderille, kun kaunis kevät päivä oli. Irja otti kevytsitukan, minä otin ison oluen. Siinä sitä sitten höpistiin säästä ja maailman menosta ja siitä mitä tehtiin ja mitä oli tullut tehtyä.
”Olen alkanut harrastaa bodausta.”
”Älä, en olis heti arvannutkaan.”
Äänessäkin tuntui olevan muskeleita mukana.
”Joo, se mun ex-mies jätti minut kuin nallin kalliolle. Lähti jonkun
fitnestytön mukaan. Olin kuulemma rupsahtanut. Silloin päätin, että nyt tämä akka lakkaa lahoamasta.”
”Joo, ei susta kyllä löydy yhtään ylimääräistä.”
”Rasvaprosentti on 14 ja kisoissa vielä paljon alle.”
Irja nousi ja pyörähteli edessäni. Perse oli kuin kaksi kolmen vartin viinipulloa rinnakkain. Käsivarret sen näköiset, että ajattelin pyytää niitä lainaan seuraaviin kädenvääntökisoihin. Selkä leveä kuin ukrainalaisella kiekonheittäjällä. Tissit tököttivät kuin tykit. Varmaan muovia. Ja kaiken tämän päälle vielä paikkakunnan muhkuraisimmat pohkeet.
”Mitäs tykkäät?”
”Joo…ihan olet hyvin kehittynyt. Tiukka on vartalo, ei voi muuta sanoa.”
Aikoinani olin ollut ihastunut Irjaan. Ujo poika kun olin, hipaisin Irjaa muka vahingossa aina kun siihen oli mahdollisuus. Pylly vasten pyllyä, käsivarsi vasten pehmeää rintaa. Salaisia kiihkeitä ajatuksia yksin pimeässä huoneessa. Kosteita unia ja reipasta ranne treeniä. Tyypillinen murkkuikäisen sukupuolisuhde siis.
Nyt naisellisesta pehmeydestä ei ollut häivähdystäkään jäljellä. Eikä minun lämpimistä ajatuksistani. Teki ihan pahaa katsoa entisen ihastuksen ”rupsahtamista”. Solariumissa kärvennetty suonikas iho sai oman ihoni kananlihalle. Olin suorastaan järkyttynyt.
Ei voi mitään. Minusta naisen tulee näyttää naiselta. Nainen, jonka hauis on isompi kuin omani ja joka repii omakotitalon ja tila-auton verran penkistä, ei ole minusta yhtään naisellisempi kuin naapurin Eino.
Niin se vain on, että nainen muskeleilla on suurin piirtein yhtä haluttava kuin DDR:läinen naiskiekonheittäjä piilokivekset kainalossa.
Hihkaisin Irjalle käyväni vessassa. Tuskin Irja edes huomasi poistumistani. Bodarikaveri samasta punttisalin hämärästä kiikutti jo kevytjuomaansa kohden pöytäämme. Oli parempi häipyä. Jos olisin joutunut ”ihastelemaan” toista kevytrasvaista proteiinin purijaa heti perään, niin miehisyyteni olisi voinut saada lopullisen kolauksen.
Kotimatkalla pistäydyin vielä yhdelle patiolle. Keväisessä auringon paisteessa naiset höllensivät talviturkkiaan. Sopiva pyöreys ja pehmeys olivat yhä kunniassaan. Parin pitkän jälkeen tunsin, että olin toipumaan päin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
