Itseni ympärillä ja muualla

Hetki sitten kirjoitin facebookiin:
Kello kuusi. Valvottu yö. Taustalla soi Vysotski. Tyhjä paperi on saanut kirjaimia
peitokseen. Hullun hommaa. Taistelua lihamyllyjä vastaan. Viisas nukkuisi. Rikas lepäisi.
En ole kumpaakaan. Sulatan itseäni hieman paremmin.

Kirjailijan elämään varmaan kuuluu tietynlainen ulkopuolisuus. Ympärillä olevaa tulee tarkkailtua hirmu tarkasti. Muiden elämä piirtyy mieleen kuvantarkasti.
Samalla kuitenkin käy niin, ettei omaa elämää tule tarkasteltua kovinkaan tarkoin. Ei silloinkaan, kun kirjoittaa itsestään. Tulee tarkkailtua itseään kuin ulkopuolista.
Aina väliin tulee tunne, että oma elämä on outoa. vierasta. Aivan kuin sitä tarkkailisi ulkopuolelta.
Asiat, jotka ovat monille tärkeitä ja elämän kiintopisteitä, ovat itselle merkityksettömiä. Kunnes aina silloin tällöin ne törmäävät iholle ja on pakko ottaa kantaa merkityksettömiin ja mitättömiin asioihin, kuten riittääkö rahat, onko huomenna tiistai vai jo nyt.
Rahan ympärillä kuitenkin kaikki pyörii ja hyörii.
Kaikki asiat ovat markkinaa ja markkinoitavissa. Ei siinä mitään pahaa, se on elämän laki. Mutta ei siinä ole mitään hyvääkään.

Picasso sanoi aikoinaan kun Matisse kuoli, että nyt ei sitten enää tarvitse keskustella kenenkään kanssa.
Yhtä äkkisesti ajateltuna aivan päätön lause monen mielestä. Mutta tarkemmin ajateltuna aika fiksu veto.
Mitä puhua, jos ei ole sanottavaa.

Luin kerran, että keskivertopariskunta käyttää kommunikointiin sataa sanaa.
Ja that´s it. Eli mitä tänään syödään ja miten Viivi on pärjännyt koulussa, mitä telkusta tulee, muistithan maksaa laskut...ei noista saa kasaan, edes sitä sataa sanaa.
Helvetin tylsää näin ajateltuna.

Entäpä normaali ihmisen normaali aikuiselämä: Hankitaan koulutus, hankitaan ammatti, hankitaan kumppani ja pari tenavaa.
Ostetaan se isompi asunto, kun on perhettä ja kun työuraa on takana riittävästi, niin hankitaan se parempi auto, kun siihen on varaa.
Hankitaan mökki järven rannasta. Käydään Thaimaassa talvilomalla ja Juku Juku-maassa kesälömalla. Kyllästytään ja kyrsiinnytään työhön ja kumppaniin. Hankitaan viikonloppuhellu helpottamaan puutteessa riutuvaa kroppaa. Tai sitten vedetään käteen salassa ja häpeillen. Ostetaan Kallen kestotilaus tai etsitään virusvapaa nettisaitti, jota tihrutetaan kädet töhnässä pitkin yötä.

Lopuksi aikaa käperrytään pieniin lokeroihinsa ja muumioidutaan odottamaan eläkeputkea. Kiukkuunnutaan politikoille, kun yrittävät nostaa eläkeikää. Haukutaan EU:ta kun käyrä kurkku ei kelpaa syötäväksi. Kadehditaan naapuria, kun sillä on kaikki niin paljon helpompaa, ja autokin on parempi ja vaimo nuorempi ja lapset pääsivät yliopistoon opiskelemaan lakia. Se kyllä jo korpeaa, kun oma Teppo poika halusi autonasentajaksi. Vittu, sehän sitten rassaa naapurin lakimieskakaroiden mersuja merkkikorjaamolla kaiket päivät. Ihan niin kuin sillä olisi väliä, miten putkeen kolahtaa, kun putkeen mennään kuitenkin.
Ei elämää voi lansaarata valmiiksi.
Tulee nousukausia ja laskukausia. Kirvesmiehelle on töitä, toisinaan kirvesmiehelle ei ole työtä. Sellainen on maailma, mutta kukapa olikaan linnanjuhlien seksikkäin. Sehän se on tärkeää.

Tällaista tekstiä valvotun yön jälkeen.
Pääsin muuten kohtaan:
Pärjäsin Riekkolehden kirjoituskilpailussa. Jaettu ykköstila ja vielä kahdella novellilla. Äiti sanoi Nortin takaa:
"Älä sitten kuvittele alkavasi kirjailijaksi, ettei pidetä hulluna kuin Ismoa."
Ismo on kuollut, eikä vihreää Norttia enää valmisteta. Pahvinen laatikko täyttyi novelleista.