Itsensäpaljastamisesta

Tämä ja muita hyviä juttuja löytyy osoitteesta:
http://oulunkirjailijaseura.blogit.fi/

Viimeksi kun kirjoitin tätä blogia, niin yksinäinen kettu juoksi pihakaivolla. Äsken yksinäinen pultsari kerjäsi kolikkoa Sivan kulmilla, kun hain maitoa ja leipää. Tuttuja metsästäjiä molemmat veikot. Olen tullut takaisin Ouluun.

Tänne lopputtoman tuntuista matkaa ajellessa, mieleen pyrähti kotipuolessa sukulaisten kanssa katsottu Freetime Machos. Se, etteivät lähisukulaiset heti tunnistaneet minua dokumentin lukijaksi. Ei vaikka luin otteita omasta kirjastani, jonka jokaisen lähisukulaisen on osattava ulkoa vaikka keskellä yötä kysyttäisiin. Se sieppasi välittömästi. Toki ensi-illan kunniaksi korkatut punaviinipullot saattoivat häiritä tulkintaa. Mutta nöksähtämistäni ne eivät hidastaneet, ehkäpä päinvastoin.

Olin ollut vuoden kuvausryhmän piirittämänä, kantanut mikkiä ja lukenut otteita studiossa. Olin laittanut itseni peliin. Paljastunut. Toki halusin jokaisen vaatimattoman taiteilijan tavoin, että työni tulos tunnistetaan heti. Sitä palvotaan tai vähintään sen edessä kumarretaan. Jokainen osaa ulkoa sen, mitä sivulla 78 sanotaan.

Tai ehkä syy oli jossain ihan muualla. Ehkä suutahdin tuolle ajalle, jota Freetime Machos kuvaa. Vuosi 2007 oli kaikinpuolin surkea. Heikosti meni joka rintamalla ja rintaman takana. Jopa Rajalla Kustannus, jolle olin antanut romaanini Kestävää kehitystä julkaisuoikeudet, oli alkanut epäilyttää. Olin varma, ettei kustantamo tule menestymään. Ja niin siinä valitettavasti kävikin. Paska vuosi. Olisi joutanut jo pakettiin, mutta päätyikin koko maailman katseltavaksi. Hyvää siinä vuodessa oli vain, että sain romskun aikaiseksi.

Tällaisia mietin ajaessani kohden Oulua, niin keskittyneesti, että sain Iissä peltipoliisin vilkauttamaan valoa. Kuudenkympin rajoitus. Ajoin kahdeksaakymppiä. Kalliita ajatuksia.

Ensimmäisen kirjan julkkareissa oli samanlainen epämääräinen fiilis, kuin Freetime Machosia katsoessa. Odotin jännittyneenä mitä ihmiset kirjasta sanovat. Huomaavatko he heti, mitä olin kirjan nimellä tahtonut sanoa. Oli kuin olisi ollut munasillaan ja odottanut, että jokainen huomaa pienentyneet pakarat. Kirjojen osalta itsensä paljastamiseen on jo hieman tottunut. Oman elämän vilauttaminen kirjan lehdillä, ei saa aikaan ihan mahdottomia sydämentykytyksiä. Jonkinlaista adrenaliinitason nousua kuitenkin.

Mukanaolo dokumentissa oli ihan oma juttunsa. Siinä ei voinut itse päättää, missä yhteydessä omat ajatukset tulevat esille. Oma persoona ja oma kirja, olivat toisen taiteilijan työkaluja. Vaikka tulos on loistava, ei asia ole itselle niin yksiselitteinen. Vähän kuin päätyisi pippeli paljaana lentokentän lähtöterminaaliin, kun oli tarkoitus mennä yöllä vessaan.

Ps. Freetime Machos ensiesitys TV1:ssä torstaina 30.12 kello 21.05.