http://oulunkirjailijaseura.blogit.fi/
Robert Brantberg riemastui, kun edellisessä jutussani pääsin kirjailijan arkeen. Tulin kommentin pohjalta miettineeksi enemmänkin aihetta. Mistä syntyy pakko kirjoittaa? Pohdittuani tuota hetkisen, päädyin siihen tulokseen, että aihe on liian moniselitteinen. Tuntui tylsältä kirjoittaa siitä. Päätin kirjoittaa siitä, mikä innostaa minua laittamaan itseni paperille.
Eniten minua inspiroi kirjoittamaan kusetus. Silloin kun tunnen, että joku vetää höplästä niin, että lotina käy, silloin iskee suoranainen pakko kirjoittaa. Hurmioitunut viha. Ihan jokainen vedätys ei tietenkään sytytä. Tärkeää on se, kuka kusettaa. Mitä suurempi, vahvempi ja auktoritäärisempi jymäyttäjä on, mitä suurempaa kunnioitusta nauttii, sitä enemmän minua pännii. Luotettua asemaansa hyväksikäyttävät saavat otsani punoittamaan.
Tärkeimpiä lähteitä kusetuksen havaitsemiseen ovat iltapäivälehdet. Ne ovat huippua sen vuoksi, ettei niiden jutuissa ole juurikaan kritiikkiä käytetty. Jos joku julkkis Pulkkis sanoa lupsauttaa, että huomenna tulee maailmanloppu, niin se on hilkulla päätyä etusivulle painettuun julkaisuun. Taustoja ei tarkisteta lehdessä, joka elää lööpeillään. Edellisessä kirjassani oli jopa otteita iltapäivälehdistä. Niiden turhamaisuus ja mitään merkityksettömyys ovat oma maailmansa. On julkkista ja julkkikseksi suhteella julkkikseen tulleita, on cross mediaa kommentteineen siitä, kuka tanssi urheasti. Mahtavaa potentiaalia. Kahvikupin ääressä, lehti kädessä, on kuin olisi Liisan ihmemaassa.
Tekstitv on toinen hurmioituneen vihan sytyttäjä. Pääsääntöisesti seuraan sitä Ylen puolelta. Muutaman palstan mittaiset pikku-uutiset kotoa ja maailmalta ovat hyvä inspiraation lähde. Esimerkki tällaisesta on Pienvittuilijan päiväkirjaan kirjoittamani juttu (perjantaina 18. syyskuuta 2009). Samalle päivälle sattui kaksi toisiaan vastaan sotivaa uutista. Arvanette kumman uutisen suuntaan on media sittemmin sanoja vuodattanut. Tästä aiheesta syntyi juttu Totuus=tarpeeksi toistettu valhe.
Aina ei provosoitumisesta ole hyötyä, joskus asia on toisinpäin. Jokin luettu juttu saattaa hairitä sitä, mitä olen juuri tekemässä. Otsan punoittaminen vetää suunnitelmat uusiksi. Tuore esimerkki on eiliseltä. Minun piti jatkaa lapsuuteeni sijoittuvan romaanin kirjoittamista. Vuorossa olisi ollut pikku poikana koettu miesten reissu jolle pääsin. Tiedossa kaljaa, punaista Jaffaa ja Enontekiön kuuluisin ilotyttö. Ennen sitä tuli lipsahdettua lukemaan Iltasanomia kahvikupin ääreen. Sieltähän se sitten iski. Kusetus! Maabrändivaltuuskunnan puheenjohtaja Jorma Ollila heitti ilmoille ohjeen, jota ei itse ole noudattanut. Lapsuusaika sai jäädä niille sijoilleen, oli kirjoitettava välittömästi tuosta. Onneksi oli kuitteja, joiden taakse rustata.
Kirjoittaessa innostuksen vallassa ajantaju sumenee. Puhelin saa soida. Kaveri heittää kommenttia kuuroille korville. Ahtaudun pieneen lokeroon, jonne ei mahdu muita. Kun sitten saa kirjoitettua vihan pois mielestään, tulee parempi olo. Olemus rentoutuu. Otsan punoitus laskee ja syke tasaantuu. Puhelimeen kykenee vastaamaan. Vessahätä, jonka olemassaoloa ei vauhdin huumassa huomannut, ilmoittaa itsestään.
Jos tätä ei ole nykyaikana diagnisoitu sairaudeksi, niin ihme on. Jollei tosiaan ole, niin nimeän sen kirjailijataudiksi. Oireet ja niiden synnyttäjät vaihtelevat, mutta aina ne ovat vakavia. Tauti on kaiken lisäksi parantumatonta laatua. Se joka ei sitä sairasta, ei voi ymmärtää kirjailijan hajamielisyyttä luodessaan. Eikä joskus erikoistakin arvojärjestystä. Pienessä mittakaavassa: ruoka saattaa jäähtyä lautaselle, tiskit jäädä tiskaamatta, elokuvan alku näkemättä, auto lämmittämättä ja pyykit viikaamatta. Suuremmissa puitteissa saattavat sotasyylliset kääntyä syyttömiksi ja päinvastoin. Aistiharhaisuutta jos jokin. Tauti on tänäkin päivänä osassa maailmaa hengenvaarallinen. Se on todistetusti syynä siihen, että kirjailijat ovat kärkipaikoilla diktaattorien, ketkä pitää vaientaa-listoilla.
Ps: Juttu maabrändivaltuuskunnan kusetuksesta ei nyt sopinut sotkemaan tätä juttua. Ehkä johonkin myöhempään sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti