perjantai 23. maaliskuuta 2012

Perjantai 13.päivä Berliinissä

Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Oulun Kirjailijaseuran blogissa:http://oulunkirjailijaseura.blogit.fi/perjantai-13paiva-berliinissa/


Istun turkkilaiseen ruokapaikkaan Weddingissä. Pieni poika kiikuttaa kuponkeja käteen. Ensi on pitsapaikan esite. Kaikki pitsat 2,50 ja nuudelit 3,00 euroa annos.
Pitsa lappusen alla on toisenlainen tarjous. Päähuomio kiinnittyy lappusessa kommenttiin ” Küsse extra zu bezahlen”. Oraalit ja anaalit, dominat ja pissaleikit kuuluvat valikoimaan ja sisältyvät hintaan. Mutta suukot maksavat lisää. Kiitän taivaat ja maat, etten ole vielä niin epätoivoinen, että huoran huulilta hakisin suudelmia 15 euron lisähintaan.
Kuvan nainen on ilmeisesti lappusia kiikuttaneen pojan äiti. Samaa näköä pisti ihmisiä kyttäävän kirjailijan silmään. Pienet tissit, suuret silmät ja ilmeisen ylpeä ammatistaan. Ja mikä ettei, kun maksaa verot ja pyörittää bisneksiään ilmeisen menestyksekkäästi.

Aikaisemmin päivällä kolme tyttöä jakoi esitteitä Leopoldplazilla. ”Vain tällä lapulla, kolme tyttöä yhden hinnalla!” Lappunen väittää tyttöjen olevan ”Hobby whores”, eli harrastehuoria, ja valitsevansa itse asiakkaansa. 150 euroa tunti ja siihen sisältyy suukot ja muut.
En tiennyt miten asiaan suhtautua. Tuo, että ulkonäkö viestii jonkin asteisesta puutteesta, lienee se negatiivinen pointti. 45-vuotias mies yksin kartta kädessä kaupungilla. Mitä muuta se voi olla etsimässä kuin huorataloa? Ukko parka yksinään vanhuuden kynnyksellä, pitäähän sille piparia tarjota. Mutta toisaalta se, että kelpaisi valikoitujen asiakkaiden joukkoon nostattaa rintakarvoja. Pienen varuskunnan verran miehiä lappaa tyttöjen ohi saamatta lappua.

Tänään oli ihan muita suunnitelmia, kuin lueskella seksitarjouksia. Paras päivä pitkiin aikoihin, piti olla tämä perjantai 13.päivä. Henkilökohtaiset suuret suunnitelmat pienenivät kissanpaskan kokoiseksi läjäksi. Vaikka kuinka itselle uskottelen, niin se tuntuu pirun pahalta. Huorat saavat olla, mutta jotain pitää raapia kasaan, ettei pää leviä.
Päätän vakaasti vetää oikein kunnon päiväkännit.

Piipahdan Lidliin ja ostan seitsemän laatikkoa pikkupulloja: Jagdschloss ja Kronfurst Kräyter bitter. Molemmat 0,99 neljän pullon laatikko. Jokaisessa pullossa on pari senttiä ainetta. Käteviä, kun haluaa juoda julkisesti salaa.
Parin paketin jälkeen tunnelma nousee, mutta samalla yskänlääkkeelle maistuvat liköörit alkavat etoa. Vastaan tulee Netto Market, josta ostan kuuden pikkupullon laatikon Original Lehment Rosockeria, 2,99 euroa paketti. Se on jotain kirkasta ouzon ja votkan välimaaston juomaa. Vedän pari pulloa kassan jälkeen ja heti piristää kummasti. Kyllä se päivä tästä taas lähtee nousemaan!

Turkkilaisessa ruokapaikassa ei tietenkään ollut vessaa ja kusetti jo sisään mennessä. Nyt maistuu jo suoliston läpi tislatut pikkupullot suussa asti. Haen kiireisesti vessaa, kun sellaista ei löydy aidosta italialaisesta pitseriasta, jossa maleksii koko turkkilainen pikku kaupunki, eikä Asian foodista, jossa ei ole myyjää lainkaan, niin livahdan lähimpään porttikäytävään ja kusta lorotan seinään kadulle vilkuillen. Pohja noteeraus! Mutta hätä ei lue lakia. Lohduttaudun sillä, että kusisuihku suorastaan pesi pinttynyttä likaa seinästä.

Hädän helpotettua iskee välittömästi suolaisen nälkä. Takki auki ja sepalusta sulkien koikkelehdin läheiseen ruokapaikkaan.
Kun kysyn kasvisruokaa henki arvatenkin löyhkäten ja housun nappi vielä rehvakkaasti auki. Tarjoilija ilmoittaa, että paikassa on yksityistilaisuus.
Ja paskat! Missään ei näy lappua, eikä koko paikassa ole kuin neljä ihmistä, mutta oivalla syyn. Varmaan näytän ja haisen metropultsarilta.

Kadulla korjaan ryhtiä. Napitan housut ja hinkkaan asvalttiin kengänpohjaan tarttuneen kusisen esitteen. Ei ihme, ettei minua huolittu ruokapaikkaan.
Kävelen tien yli Intialaiseen ravintolaan. Syön kunnon aterian leipineen, salaatteineen ja oluineen. Pää alkaa selvitä ja muistan Robertin sähköpostin. Jokin matkajuttu Berliinistä olisi kiva saada blogiin. Vastaan tekstiviestillä ja kirjoitan tapahtumat tuoreesta muistista. Lähellä on kahvila, jossa nettikin toimii. Sinne siis, Berliner Kindl pullo eteen ja rojut laariin.
Pää alkaa selvitä sen verran, että oivallan Robertin tarkoittaneen varmaa jotain ihan muuta kuin tätä. Mutta pikku pulloja on vielä sen verran jäljellä, samoin kuin perjantai 13:sta päivää, joten saa kelvata.
Varsinkin kun tarina on ihan tosi!