tiistai 29. joulukuuta 2009

Kas, piiloon pedofiilit käy

MTV3:n teksti-tv:ssä oli mielenkiintoinen juttu:
"Pedofiiliskandaali järkyttää lestadiolaisseurakuntaa
29.12.2009 00:26

Lestadiolaisen maallikkosaarnaajan epäillään käyttäneen seksuaalisesti hyväkseen kymmeniä lapsia vuosikausia, kirjoittaa sanomalehti Österbottens Tidning.

Miehen uhrit olivat nuoria poikia.

- Sain tietää tapahtuneesta pari kolme viikkoa sitten, sanoo rauhanyhdistyksen edustaja lehdessä. Hänen mukaansa asia tutkitaan perin pohjin.

Österbottens Tidningin mukaan miehen käyttäytyminen paljastui varhaisessa vaiheessa. Hänen kotiseurakuntansa jäsenet kuitenkin pimittivät väitetyt rikokset, joten mies pystyi jatkamaan toimintaansa kuolemaansa asti, lehti kirjoittaa. Mies kuoli 1980-luvulla.

Poliisi vahvistaa Österbottens Tidningille, että epäillyistä hyväksikäytöistä on tehty rikosilmoitus. Poliisin mukaan tapauksia, joissa epäilty on kuollut, on kuitenkin erittäin vaikea selvittää.

(MTV3 - STT)"

Asia on sikäli erittäin "ajankohtainen" minulle, sillä se liippaa läheltä seuraavan kirjani aihekenttää.
Eli lyhyesti sanottuna, helvetiin sisäänpäin lämpenevät ja paskan tärkeät uskonnon taakse piiloutujat.
Ihan lähipiiristäkin on tällainen samanmoinen tapaus tiedossa.
Ukko tappoi vaimon pölyimurin johdolla ja kavalsi postista rahaa pariin otteeseen. Lahkon suojissa rellesti. Jos ei olisi jäänyt kiinni postiryöstöstä, niin murha olisi jäänyt tuomitsematta.

Ja kuinka paljon näitä tapauksia on tekopyhien uskovaisten liinavaatteissa piilossa?
Nämä tapaukset ovat vain se kuuluisa kliseinen jäävuoren huippu.
Näissä porukoissa katsotaan läpi sormien poikien hanuriin vetoa siinä missä tyttöjen raiskauksia ja vaimojen turpaanvetoja.
Sisäsiittoisen kunnian säilyttäminen on kaikkea tervettä moraalia ja kunniallisuusuutta ylempänä. Mitäpä maallisesta moraalista, kun vasta taivaassa ne palkinnot jaetaan.
Särjetyt sielut ja raiskatut mielet eivät paljoa paina. Miksi jenkkien raamattuvyöhykkeellä kukoistaa pornoteollisuus ja teiniäitiys? Miksi katoliset papit käyttävät hyväkseen kuoripoikia? Olisikohan niin, että kaikenlainen paskan tärkeä kiihkoilu uskonnolla vain lisää lieveilmiöitä.

Sen pituinen se ja kohta suuntaan kotiin, lämmitän saunan ja otan muutaman iltakaljan, ilman turhia tärkeilyjä.

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Jo joutui homon mieli

Jo joutui homon mieli

Mitähän tapahtuisi, jos ravintolaliitto päättäisi, ettei sen jäsenliikkeet noudata savuttomuutta kapakoissa, vaikka laki niin määrää.
Tai, että takseissa ei käytettäisi turvavöitä. Tai, että kouluissa ei opetettaisi pakkoruotsia, koska opettajienliiton puheenjohtaja ei sitä halua. Kaupoissa ei piitattaisi aukioloajoista, eivätkä Hailuodon lauttakuskit aikatauluista.
Heikostihan siinä kävisi.
Tulisi poliisi ja pamputtaisi taas.
Mutta mitä tapahtuu, jos kirkko ei vihi homoparia, jos se lain mukaan olisi sallittu?
Ei mitään!
Ottamatta sen enemmän kantaa homoliittojen oikeutukseen tai oikeudettomuuteen, niin arkkipiispa Paarman pärinä Kalevassa (19.12) sai harvenneet niskavillat pystyyn:
"...Suomen evankelisluterilainen kirkko ei ryhtyisi vihkimään nais- ja miespareja, vaikka se tehtäisiin lainsäädännöllisesti mahdolliseksi..."
Mitä helvetin virkaa sitten on lainsäädännöllä, jos joku arkkipiispan kutale voi laittaa sen lekkeriksi.
Jos tämä ihan ilmeisesti Jumalasta seuraava käskynhaltija päättää, niin eduskunnan laatimat lait jäävät villakoiran asteelle.
Kuka muu voi vihkiä kirkollisesti, jos ei kirkko sitä tee.

Kirkko ei noudata valtion lakeja, vaikka on valtion kirkko.
Ihan käy kateeksi turkkilaisia, siellä kun uskonto ja valtio on erotettu toisistaan jo vuosikymmeniä sitten. Täällä peräpohjolassa valtio ja kirkko kulkevat käsi kädessä paitsi, että kirkko noudattaa vain niitä lakeja joita huvittaa.

Vuosikymmeniä saivat naispappeuden vastustajat kieltäytyä työskentelemästä naispapin kanssa uskonnolliseen vakaumukseen vedoten.
Ei merkannut, että oli olemassa laki.
Ei tullut poliisi pamputtamaan, eikä lakimies ahdistelemaan.

Nyt sama linja pätee homoliittoihin. Lain saa kyllä säätää, mutta kirkko kieltäytyy jo ennakkoon sitä noudattamasta.
Kirkoa koskevat lait voikin tulkita suosituksiksi, joita sitten jesuiittakerho kirkon sisällä vatvoo ja pyörittää ja tekee ihan mitä tahtoo.
Kas tuomio kun tulee vasta taivaassa, vaikka lahjat saadaankin jo maan päällä kirkollisveron muodossa.
Hyvä kirkko!
Hyvä fundamentalistinen Suomemme!

No, eiköhän se ollut tuossa.
Tällaista tarinaa tällä kertaa huiskaistua tiskin takaa päivän päättymistä vartoessa.
Nyt kotiin ja saunaan.

tiistai 8. joulukuuta 2009

Itseni ympärillä ja muualla

Hetki sitten kirjoitin facebookiin:
Kello kuusi. Valvottu yö. Taustalla soi Vysotski. Tyhjä paperi on saanut kirjaimia
peitokseen. Hullun hommaa. Taistelua lihamyllyjä vastaan. Viisas nukkuisi. Rikas lepäisi.
En ole kumpaakaan. Sulatan itseäni hieman paremmin.

Kirjailijan elämään varmaan kuuluu tietynlainen ulkopuolisuus. Ympärillä olevaa tulee tarkkailtua hirmu tarkasti. Muiden elämä piirtyy mieleen kuvantarkasti.
Samalla kuitenkin käy niin, ettei omaa elämää tule tarkasteltua kovinkaan tarkoin. Ei silloinkaan, kun kirjoittaa itsestään. Tulee tarkkailtua itseään kuin ulkopuolista.
Aina väliin tulee tunne, että oma elämä on outoa. vierasta. Aivan kuin sitä tarkkailisi ulkopuolelta.
Asiat, jotka ovat monille tärkeitä ja elämän kiintopisteitä, ovat itselle merkityksettömiä. Kunnes aina silloin tällöin ne törmäävät iholle ja on pakko ottaa kantaa merkityksettömiin ja mitättömiin asioihin, kuten riittääkö rahat, onko huomenna tiistai vai jo nyt.
Rahan ympärillä kuitenkin kaikki pyörii ja hyörii.
Kaikki asiat ovat markkinaa ja markkinoitavissa. Ei siinä mitään pahaa, se on elämän laki. Mutta ei siinä ole mitään hyvääkään.

Picasso sanoi aikoinaan kun Matisse kuoli, että nyt ei sitten enää tarvitse keskustella kenenkään kanssa.
Yhtä äkkisesti ajateltuna aivan päätön lause monen mielestä. Mutta tarkemmin ajateltuna aika fiksu veto.
Mitä puhua, jos ei ole sanottavaa.

Luin kerran, että keskivertopariskunta käyttää kommunikointiin sataa sanaa.
Ja that´s it. Eli mitä tänään syödään ja miten Viivi on pärjännyt koulussa, mitä telkusta tulee, muistithan maksaa laskut...ei noista saa kasaan, edes sitä sataa sanaa.
Helvetin tylsää näin ajateltuna.

Entäpä normaali ihmisen normaali aikuiselämä: Hankitaan koulutus, hankitaan ammatti, hankitaan kumppani ja pari tenavaa.
Ostetaan se isompi asunto, kun on perhettä ja kun työuraa on takana riittävästi, niin hankitaan se parempi auto, kun siihen on varaa.
Hankitaan mökki järven rannasta. Käydään Thaimaassa talvilomalla ja Juku Juku-maassa kesälömalla. Kyllästytään ja kyrsiinnytään työhön ja kumppaniin. Hankitaan viikonloppuhellu helpottamaan puutteessa riutuvaa kroppaa. Tai sitten vedetään käteen salassa ja häpeillen. Ostetaan Kallen kestotilaus tai etsitään virusvapaa nettisaitti, jota tihrutetaan kädet töhnässä pitkin yötä.

Lopuksi aikaa käperrytään pieniin lokeroihinsa ja muumioidutaan odottamaan eläkeputkea. Kiukkuunnutaan politikoille, kun yrittävät nostaa eläkeikää. Haukutaan EU:ta kun käyrä kurkku ei kelpaa syötäväksi. Kadehditaan naapuria, kun sillä on kaikki niin paljon helpompaa, ja autokin on parempi ja vaimo nuorempi ja lapset pääsivät yliopistoon opiskelemaan lakia. Se kyllä jo korpeaa, kun oma Teppo poika halusi autonasentajaksi. Vittu, sehän sitten rassaa naapurin lakimieskakaroiden mersuja merkkikorjaamolla kaiket päivät. Ihan niin kuin sillä olisi väliä, miten putkeen kolahtaa, kun putkeen mennään kuitenkin.
Ei elämää voi lansaarata valmiiksi.
Tulee nousukausia ja laskukausia. Kirvesmiehelle on töitä, toisinaan kirvesmiehelle ei ole työtä. Sellainen on maailma, mutta kukapa olikaan linnanjuhlien seksikkäin. Sehän se on tärkeää.

Tällaista tekstiä valvotun yön jälkeen.
Pääsin muuten kohtaan:
Pärjäsin Riekkolehden kirjoituskilpailussa. Jaettu ykköstila ja vielä kahdella novellilla. Äiti sanoi Nortin takaa:
"Älä sitten kuvittele alkavasi kirjailijaksi, ettei pidetä hulluna kuin Ismoa."
Ismo on kuollut, eikä vihreää Norttia enää valmisteta. Pahvinen laatikko täyttyi novelleista.

maanantai 7. joulukuuta 2009

Kansallinen ruokakulttuurimme?

Nisperoa vastapäätä avataan parhaillan ravintolaa. Miehiä hyörii ja pyörii ikkunassa aamusta iltaan. Ravintola on saman omistajan kolmas. Yksi niistä välimerellinen ravintola Olympos, vai ikä se oli, on sekin tuossa ihan kulman takana. Asemakadulla taitaa olla Kreikkalainen ravintola. Tämä tässä on sitten ehkä espanjalainen tai jotain muuta Etelä-Eurooppalaista tyyppiä.
Nisperosta katsotuna vastapuolella katua on pitserioita, kebabpaikkoja, Intialainen ravintola ja Mini-marketti, joka myy välimerellisiä herkkuja. Löytyy täytettyä paprikaa ja viininlehtikäärylettä.
Oulussa jokaisessa kulmassa ja käytävässä on pitseriaa ja kebabin vääntäjää.
Ja kun istuu autoon ja matkaa mihin suuntaan vaan, niin aina löytyy pitserioita.

Lätty kyllä irtoaa kylässä kuin kylässä, mutta missä on suomalainen ruoka?
Mistä löytyy nakit ja muusi? Jos ei lasketa nassikoille tarkoitettuja nauravia nakkeja. Mistä karjalanpaisti ja keitetyt perunat? Mistä savusiika ja uuniperunat? Mistä makaronilaatikko ja puolukkahillo?
Jostain löytyy jotain noista, mutta mistä löytyy suomalainen ravintola? Jos ei oteta lukuun hienoja ja kalliita nyrpeänaamaisten eliitti-ihmisten gurmeeravintoloita.
Jonkun voi jostain pongata, mutta ei niitä haitaksi asti ole.
Kaikki kohtuuhintaiset paikat tuppaavat olemaan pitserioita, kebabpaikkoja tai hampparimestoja.

Ruokakulttuurilla tarkoitetaan niitä ruokatottumuksia, joita valtaenemmistö suosii.
Ehdotan täten, että Suomen kansallisruuaksi nimetään pitsa. Toisena listalla olisivat kebab ja hampurilaiset rintarinnan.
Kansallisena alkuruokana pitserian raastettu kiinankaali maustettuna etikassa uitetulla paprikalla ja toisena tietty chiken wings.
Kansallisena jälkiruokana pohjaan palanut suodatinkahvi tai huumekasvin keitinlientä muistuttava haudutettu yrttitee (jota muuten en ole koskaan nähnyt kenenkään ottavan missään, koskaan).

Berlusconi haukkui aikoinaan suomalaista ruokaa. Hänestä Suomi ei kelvannut elintarvikeviraston sijoituspaikaksi. Ei tiennyt Berlusconi mitä haukkui. Minusta meillä ja varsinkin Oulussa, on maailman parhaat pitsat. Paljon on tullut maailmalla pitsaa maistettua, mutta mistään ei ole yhtä hyviä ja suuria pitsoja löytynyt kuin Suomesta. Ja kohtuuhinnalla.
Olkaamme siis ylpeitä suomalaisesta etnisestä pitsastamme ja jättiläismäisistä kebabannoksista.
Kyllä Suomi on tuhansien pitserioiden maa, jonka tuhansiin pitsoihin nälkänsä voi hukuttaa.

Sellaista.
Nälkähän tässä tulee ruuasta kirjoittaessa. Taidan laittaa luukun kiinni ja lähteä pitsalle.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Mitäs jos meitä vedätetään

Goebbels sanoi aikoinaan, että kerro tarpeeksi suuri vale, niin ihmiset uskovat sen kakistelematta.
Ajattelin tuota eilen illalla. Ehkä itsekin on samoin vietävissä.
Muutamia esimerkkejä pullahti heti mieleen:

Entä, jos jääkautta ei ole ollut olemassakaan. Jo ala-asteen maantiedon kirjoissa tuota tietoa alettiin tuputtamaan. Kukaan ei kyseenalaistanut sitä.
80-luvulla mm. Spede tuki taloudellisesti kirjaa: Jääkautta ei koskaan ollutkaan.
Spede myös teki aiheesta dokumentin, jota ei koskaan esitetty.
Kirjasta mieleeni jäi muutama asia, jotka kyllä tuntuvat ihan järkeviltä.
Rukan huipulle oli jäädytetty 17-metrinen jääkuutio. Se ei sulanut pois edes koko kesän aikana. Kirjassa esitettiin ihan aiheellinen kysymys: Miten kilometri jäätä olisi sulanut pois, jos edes 17-metrinen jääkuutio ei sula Lapin kesässä.
Kun ottaa huomioon vielä sen, että kilometrin jääpatsas jäähdyttää ympäristöä melkoisesti kaikkine heijastusvaikutuksineen.
Kilometrin korkeudessa on ilma myös melkoisen kylmää.
Ihan aiheellista esittää kysymys, miten?

Toinen jääkautta tukeva tieto, jota meille on syötetty ovat siirtolohkareet.
Ne jääkausi nakkeli ympäri pohjolaa.
Kirjassa oli kuva Afrikan savanneilta. Siellä siirtolohkareita nökötti, vaikkei jääkausi ollut käynyt lähelläkään.

Onko jääkautta siis ollut olemassakaan?

Toinen meille valmiina syötetty totuus on, että maapallon ilmasto lämpenee.
Kasvihuonekaasut lisäävät lämpätilaa puoliastetta ja ilmakehään varastoituvan vesihöyryn vuoksi lämpeneminen voi olla jopa kolme astetta.
Napajäätiköt sulavat ja maa joutuu veden valtaan. Vedenpaisumus iskee kuin Nooan aikana konsanaan.

Pari viikkoa sitten satuin kuulemaan toisinajattelija tiedemiehen ajatuksia. Vesihöyry ei varastoidu ilmakehään, kuten on oletettu. Ilmasto lämpenee vain puoliastetta. Itse asiassa jäätiköt ovat alkaneet jälleen kasvaa...


Vedätetäänkö meitä?

maanantai 23. marraskuuta 2009

Freetime Machosista tutuksi tullut kirja

Minun pitäisi jo osata olla kamalan kaupallinen ja bisneshenkinen, mutta enpä taida siihen taipua. Jotenkin nolottaa kaupata omaa tuotostaan. Vaikka tosi hyvä kirja onkin kyseessä...Itse kehussa ei moittimista:-)
Nyt se pakollinen mainos:

Osta Freetime Machosissa luettua ja elokuvassa tutuksi tullutta
kirjaa (Kestävää kehitystä) suoraan minulta.

Kirjan saa signeerattuna.

Kirjaa voi tilata tätä kautta:
http://jarmostoor.com/
Osto sivun kautta toimii varmaan jo 25.11

torstai 19. marraskuuta 2009

Jälleen uusi haaste ja mahdollisuus

Eilen Kalevassa oli juttu, joka sai naaman nykimään naurusta.
Aikanaan nämä jutut eivät jaksaneet naurattaa, mutta nyt on aikaa kulunut sen verran it-alan ajasta, että hymy jo pilkehtii suupielessä.

Hän ken on lukenut viimeisimmän kirjani Kestävää kehitystä tietää, kuinka usein it-alalla törmäsi sanontaan: Uusi haaste ja mahdollisuus. Omintakeisen ajattelun seurauksena koskaan mikään asia ei mennyt insinöörillä perseelleen. Aina kyseessä oli vain uusi haaste ja mahdollisuus. Yritys, jossa pelätään kaikkein eniten epäonnistumista ja heikommaksi lenkiksi joutumista. Ihmiset, jotka pitävät itseään voittajaluokkaan kuuluvina huipputeknologian lähettiläinä jotka pelastavat maailman, heidän sanavarastoonsa ei sovi sanonta: nyt meni asiat perseelleen.

Mikään ei ollut koskaan huonosti. Ei vaikka työt siirrettiin Kiinaan ja Unkariin. Ei vaikka yt-neuvotteluja kertyi vuoden aikana jonoksi asti. Ei vaikka yritys myytiin ja pilkottiin palasiksi. Aina kaikki oli vain uusi haaste ja mahdollisuus. Mukavaa huomata, että vanha kunnon verbaalivoimistelu jatkuu kielenkäytössä.


Eilisessä Kalevassa oli juttu:
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=824930

"18.11.2009 ARI VALJAKKA

Uudet haasteet Nokian mahdollisuus

Tietokirja
Martti Häikiö: Nokia, Matka Maailman huipulle. Edita 2009.
Jättiyritys-Nokian 1 000-sivuisen historiikin jo aiemmin kirjoittanut professori Martti Häikiö on onnistunut tiivistämään aineistonsa 220 sivun lukupaketiksi kunnioitettavalla tavalla ja tarkkuudella. Nokia, Matka maailman huipulle -teos on sankaritarina 145-vuotiaan suomalaisyrityksen perustamisesta tähän päivään. Se täyttää sekä yritystoiminnan oppikirjan että jännityskertomuksen mitat......"

Eli seuraavan kerran kun työt lähtevät alta, vaimo jattää ja terveys pettää, niin ei muuta kuin maailmalle kailottamaan: Tämä on vain uusi haaste ja mahdollisuus.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Perusasioissa

Oivalsin yöllä pari perusasiaa:

Kaikki tanssivat rahan mukaan.
Käytännössä eniten ne, jotka väittävät sen vähiten merkitsevän.
Ihminen on pohjimmiltaan mukavuudenhaluinen eläin.
Ne, jotka eivät myönnä rahan merkitsevän ovat niitä, joille mielekäs työ on tärkeää.
Mutta juuri heille raha on poikkeuksellisen tärkeää. Se on väline, jonka avulla mielekästä työtä tehdään. Ja sen edestä he ovat valmiit taistelemaan. Maksoi mitä maksoi. Tuli eteen mitä tuli ja poljetaan kenet poljetaan. Tavallinen tallaaja taas ilmoittaa muittamutkitta, että raha on tärkeää elämässä, mutta on valmis tekemään työtä kuin työtä saadakseen rahaa. Ei ole tarpeen mennä maksoi mitä maksoi-linjalle.

Toinen juttu jonka oivalsin oli se, että kirjailija kirjoittaa yhtä ja samaa tarinaa. Minäkin. Huomaan kirjoittaneeni neljä kirjaa jurosta, mutta pohjimmiltaan hyväntahtoisesta miehestä. Tämä on hämmentävää.
Enkö saatana saa muuta ulos.
Tässäkö on aina tulos.
Todellakin hämmentävää. Pienvittuilija vittuilee siis itselleen.

lauantai 7. marraskuuta 2009

Ollaan maailman parhaita...valittamaan

Joku aika sitten tulla tupsahti tekstitv:n sivulle uutinen: Suomi on maailman paras maa. Ajattelin kopsaavani jutun blogiin jostain suuren lehden kannesta. Onhan kyseessä tosi iso asia, jolla luulisi kehtaavan retostella laman syvässä kurimuksessa. Mutta mitä vielä. Pieniä uutisia siellä täällä. Suuria uutisia Vanhasen lautakasasta ja jatkuvista irtisanomisista. Vihreiden purkkapää Sinnenmäki vakuuttaa, etteivät vihreät lähde hallituksesta, koska nyt on mahdollisuus laatia laki estämään väärinkäytöksiä. Hellou, miksi ei olisi uudellakin hallituksella. Tosin kansallinen purukumipuolue ei uskalla kuin myönnellä mukana. Vallankahvasta on hankalaa luopua.
Vähän lipsahti aiheesta, mutta tällaisessa kirjoituksessa se sallittakoon.
Muistin virkistämiseksi juttu suomesta.

Tuore vaurausindeksi listaa:

Suomi maailman paras!
Maanantai 26.10.2009 klo 10.46

Suomi on noussut maailman parhaaksi maaksi brittiläisen Legatum-tutkimuslaitoksen vaurausindeksissä.

Vaikka loskassa talsiessa ei uskoisi, niin Suomessa voidaan hyvin. Näin väittää Legatum-tutkimuslaitoksen tuore vaurausindeksi, joka nostaa Suomen maailman vauraimmaksi maaksi.

Tutkimus mittaa rahallisen vaurauden lisäksi muun muassa demokratian ja hallinnon laatua. Hyvän hallinnon, sisäisen turvallisuuden ja korkean koulutustason mittareilla Suomi sijoittui tutkimuksessa ensimmäiseksi.

Kokonaispisteissä Suomi oli viime vuonna indeksin kolmosena, mutta nousi tuoreessa tutkimuksessa kärkeen.

- Johtosijaan vaikuttivat sitoutuminen vapauden edistämiseen, turvallisuus, hyvä hallinto ja terve taloudellinen kehitys, totesi Legatum Instituten varatoimitusjohtaja tohtori William Inboden.

Suomen jälkeen kärkipaikoille kipusivat Sveitsi, Ruotsi, Tanska ja Norja. Perää pitivät Sudan, Jemen ja Zimbabwe. Tutkimuksessa käytettiin yhdeksää mittaria, joilla mitattiin hyvinvoinnin perustan muodostavaa talouden kasvua ja henkilökohtaista hyvinvointia.

Bkt:ssä Suomi ei yllä kymppikerhoon

Legatum-tutkimuslaitoksen tuore vaurausindeksi on yksi lukuisista talouden ja hyvinvoinnin kehitystä mittaavista indekseistä. Mittareista eniten tuijotettu talouden tunnusluku on kuitenkin perinteinen bruttokansantuote (bkt). Se mittaa kussakin maassa vuoden aikana tuotettujen tavaroiden ja palvelujen yhteenlaskettua arvoa.

Säännöllisin väliajoin pintaan pulpahtaa kritiikkiä bkt:n hyvyydestä hyvinvoinnin mittarina. Viimeksi kritiikkiä kuultiin reilu kuukausi sitten, kun talousnobelisti Joseph Stiglitz julkisti Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn tilaman raportin talouden kasvun mittaamisesta. Raportissa ruodittiin oikeita tapoja mitata talouden kehitystä ja raportti kritisoi yksioikoista bkt:n tuijottamista talouden kehityksen mittaamisessa. Raportissa muistutettiin, että esimerkiksi kotityön ja luonnonvarojen kulumisen arvo puuttuvat bruttokansantuotteesta.

Kansakuntien bkt-kilvassa Suomi ei pärjää yhtä hyvin kuin Legatum-tutkimuslaitoksen vaurausindeksissä. Suomi ei mahdu maailman kymmenen vauraimman maan joukkoon bkt:llä henkeä kohden mitattuna.

STT

Kuten huomaa, on negatiivisten uutisten värkkääjä tässäkin jutussa päässäyt jutun loppuun hämmentämään. Ei täällä nyt niin hyvin mene.
Ja alussa juttua myös varoitellaan, ettei kyllä uskoisi.

Näin loppuyhteenvetona voi todeta viimeaikaisista uutisista, että emme me tästä lamasta selviä vuosiin jos silloinkaan. Eli kaikki vain narua ostamaan kun on vielä rahaa ja lähimpään kuuseen/mäntyyn itseään hirttämään. niin kauan kuin niitäkään riittää. Ilmaston lämpeneminen ne tappaa kuitenkin. Eikä tilalle saada tosiaankaan palmuja, vaan lähinnä hirvikärpäsiä Lappiin ja punkkeja Peltovuomaan. Hirvikärpäsistä ei tosin ole haittaa, sillä silloin Lappin on jo autioitunut asuinkelvottomaksi kansainvälisten kaivosyhtiöiden takapihaksi.

Varmaan saman toivottoman asenteen vuoksi Suomessa poliitikot saavat rellestää mielin määrin. Asenteena tuntuu olevan: Mitä niitä vaihtamaan. Samanlaisia paskoja ne on kaikki poliitikot. Ei se vaihtamalla parane, pitää suomalaisten mielestä paikkaansa tässä asiassa.
Ruotsin vallan, Venäjän vallan, Kekkosen vallan, suomettumisen vallan, maailmantalouden vallan, aina alla vallan olleen kansan itsetunto ei nouse hetkessä.
Eikä uutisointi tätä ainakaan edistä...taas yksi syy lisää hakea sitä köyttä.

tiistai 6. lokakuuta 2009

Silmänkääntäjä Tommy the Taabermanni

Vanha viisaus on, että huomion kiinnittyessä kiusalliseen asiaan, tulee huomio saada kiinnitettyä toisaalle. Taikurit käyttävät tätä sovellusta antoisasti hyväkseen. Kukaan ei huomaa laatikon takana lymyilevää taikuria kun lavalla sipsuttelee hehkeä naikkonen. Miehet katsovat sitä itseään ja naisten huomio herpaantuu siihen, kun omaa röllypersettä verrataan napakkaan ahteriin.

Politiikan saralla tätä "silmänkääntötemppua" on viime aikoina käyttänyt hyväkseen alias runoilia uutisvuoto Taabermanni. Kiitos ja ylistys siitä hänelle, sillä en uskonut miehestä moista poliittista peluria löytyvän.
Taaberman kun möläyttää mäksäytti juoneensa vuosia kolme pulloa viiniä päivässä. Ja sehän taas tarkoittaisi sitä, että arvoisa herra kansanedustaja on ollut saatanallisessa tokkurassa jokaisessa eduskunnan täysistunnossa ja muussa meiningissä, missä maan tulevaisuutta armottoman taantuman kourissa on käsitelty. Ehkä ei kansanedustaja, mutta sentään kansanmies, sanan syvällisessä merkityksessä.
Voimme tosin lohduttautua sillä, etteivät Taabermannin teot olisi kovin korkealle yltäneet selvänäkään. Hän nimittäin julistautui heti ensi töikseen rakkauden lähettilääksi eduskuntaan. Eräänlaiseksi rakkausministeriksi. Rakkautta eduskuntaan sopisi tiivistelmäksi Taabermannin vaalikauden ohjelmasta.
Rakkautta paikkaan, jossa häpykarvoihin asti tissivakoaan esittelevä Tanja Karpela kiukkuaa siitä, että hississä miehet katsovat hänen rintojaan.
Paikkaan, jossa eroottinen tekstiviesti hellulle johtaa kohuun ja jossa tekstiviesti eroottiselle tanssijalle johtaa erottamiseen.

Palataksemme "Rakkaus" Taabermanniin, niin mitä tekikään armas kansanedustajamme huomattuaan mokansa aamun selvänä hetkenä ennen ensimmäistä viinihörppyään: hän käänsi huomion muualle.
Julkisuuteen ponnahti tieto Taabermannin kasvaimesta päässä. Voi sitä säälin ja sympatian tulvaa jota onnettoman juopon, anteeksi sairaan, osaksi lankesi. Jo vaikenivat keltaiset lehdet ja jopa Seitsemän päivää-lehti. Kansa kun ei tykkää heikompien hakkaamisesta julkisesti. Jo sana syöpä herättää itsessään säälin ja pelon tunteita. Syövästä ei revitä mukaansa tempaavia hävistysjuttuja. Kaikki mikä oli ennen muuttuu kun lukuun lisätään sana syöpä.
Juoposta kansanedustajasta tuli hetkessä kaiken rusentavan sairauden heijastuma. Mukaan revittiin toinen uutisvuodon kestotähti Jari Tervo, joka kertoi tukeneensa kaveriaan hädän hetkellä. "Kun tiukkaa oli, Jarin tuki oli..."
Kuka tai mikä enää tohtii tuoda esiin sitä tosiasiaa, että Taaberman on ollut ympäri kännissä eduskunnassa eikä siis ole voinut hoitaa tehtäviään kunnolla tai ollenkaan.
Eipä kukaan muu, kuin Taabermannin kanssa yhtä känninen Pienvittuilija.

Jos ja kun Taaberman paranee taudistaan, niin hän paranee siitä voittajana. Unholaan ovat jääneet viinin höyrystämät vuodet, jolloin olisi pitänyt ajaa kansan etuja, mutta tulikin vain ajettua kännissä taksilla.
Nerokasta. Suorastaan nerokasta sanoo Pienvittuilija.
Tommyssä on selvästi politikon ainesta. Hänestä saamme vielä oivan valtiomiehen kansanlaivaa ohjaamaan. Totuus on, että kansa kyllä muistaa. Eikä kansa rakasta nuhteettomia ritareitaan. Tämä tuhansien Matti Nykästen maa, jonka tuhansiin järviin hukkua saa...Täällä kansa rakastaa renttujaan. Taabermannilla on siis kaikki hyvin, jollei erehdy taas alkamaan liian snobiksi ja suomenruotsalaiseksi, kun sen viitan voisi heitää harteiltaan. Meillä kun heRRat hirtetään munistaan, paitsi Lahtari Mannerheim, josta on leivottu koko kansan urhea ritari. Mutta se onkin jo "uusi" lukunsa.
Nyt Pienvittuilija kääntää kasvot kohden punkaa.

perjantai 18. syyskuuta 2009

Totuus=Tarpeeksi toistettu valhe?

Kuka muistaa vielä Irakin ja Husseini joukkotuhoaseet.
Niitä piti olla pilvin pimein siroteltuna pitkin öljyn kyllästämää hiekka-aavikkoa.
Kun lopulta mitään ei löytynyt, niin koko tuhoisa sota kuitattiin demokratianvientihankkeeksi.

Meilläkin tiedotusvälineet näyttivät kuvia oletetuista myrkkyrekoista ja kaikki Natofanit Hangosta Ivaloon tumputtivat pippeleitään telkun ääressä. Tv-studioihin raahattiin milloin mikäkin sotahullu sotakorkeakoulusta kertomaan tulevasta sodasta ja sen strategiasta.

Sodan oikeutukseksi riitti tarpeeksi toistettu valhe: Irakin joukkotuhoaseet on tuhottava (vrt. Karhago on tuhottava).
Nyt toinen lähes nimikaima valtio on ollut Naton hampaissa ydinaseillaan. Ei vaikuta se, ettei maalla ole todistettavasti ydinaseita eikä ydinaseohjelmaa.
Vaikkei maahan heti huomenna hyökättäisi, niin on hyvä kylvää hyökkäyssyyn siementä hyvissä ajoin. Tarpeen tullen siihen voi vedota.

Alla pari TekstiTv:n sivua tältä päivältä:


















Eli Irakilla EI ole ydinaseita eikä ydinaseohjelmaa eikä ole koskaan ollutkaan

Mutta mitäs sanookaan herra isoherra herra Natoherra:
Mistä toiveista pitäisikään luopua?





Kenelle uhraa Jumala?

Yksi asia on pienvittuilijaa kauan ja hartaasti askarruttanut.
Uhraaminen.
Wikipediassa uhraamisesta kerrotaan näin:
"Uhraaminen on moniin uskontoihin liittyvä toimitus, jossa ihminen antaa lahjan jumalalle, jumalille tai henkiolennolle väärien tekojensa sovitukseksi tai jumalien kiittämiseksi.

Uhrausta harjoitetaan, koska jumalan uskotaan tuomitsevan ihmisen väärät teot taikka kiitokseksi jumalalta saaduista hyvistä asioista. Yleensä uhraamiseen liittyy uhrilahjan jättäminen, hajottaminen, tappaminen, upottaminen, pudottaminen tai polttaminen. Uhratun asian täytyy tavallaan kadota ihmisten maailmasta ja lakata olemasta hyödyksi ihmisille, että se voisi tulla jumalan maailmaan ja olla jumalan hyödyksi. Uhrilahja voi olla luonnonesine kuten kukka, hyötyesine, eläin tai ihminen. Jumala pystyi usein ottamaan uhrin parhaiten vastaan tietyillä uhripaikoilla, jonka vuoksi uhraaminen keskittyi niihin."

Uhraaminen on siis lahja ylemmän miellyttämiseksi. Maallisemmissa maisemissa esimerkkinä käy Japanin mafia yakuza, jonka tehtävässä epäonnistuneet jäsenet leikkavat irti pikkisormensa uhriksi ylemmilleen.
Ihmiset uhraavat miellyttääkseen ylempiään, jumalia ja jumalan asemassa olevia ihmisiä.
Nyt päästäänkin itse pienvittuiljaa askarruttaneeseen pulmaan:
Kenelle Jumala uhraa?
Taannoin yksi kadulla vastaan laahustanut Jeesus-heppu tyrkytti minulle lappua. Ja mumisi matraansa: Niin on Jumala ihmistä rakastanut, että uhrasi ainoan poikansa jne....
Miksi uhrasi?
Kenelle tai mille uhrasi?
Jos Jumala on kaiken yläpuolella ja kaikkivaltias, kuten väitetään, niin mille uhrata ja miksi kun on jo kerta kaikkivaltias?
Ei ymmärrä pieni pää vielä pienipäisempien Raamatun raapustajien aivoituksia.

Yhtä outoa kuin se, että meille vakuutetaan, että kristinusko on yksijumalinen, monoteistinen uskonto, vaikka rippikoulusta asti pannaan toistamaan värssyä, jossa on kolme jumalaa, Isä, Poika ja Pyhähenki.

Ja tämän liirum laarumin vuoksi ihmisiä on tapettu ja kidutettu halki vuosituhansien. Käännytetty väkisten, sodittu ja muuten vaan murhattu.
Kyllä on niin hanurista tämä juttu, etten paremmin sano.

perjantai 4. syyskuuta 2009

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Vesa Keskinen ja ostovaimon ihanuus

Tämän päivän iltasanomissa 2.9.09) on juttu:

Netissä: "Liikemies Vesa Keskisen ja hänen entisen rakkaansa Natalian suhde päättyi surullisesti. Nuorta brasilialaisnaista epäillään Iltamakasiini-lehden mukaan Vesan omaisuuden anastamisesta.

Tapahtumaketju sai alkunsa, kun Natalia oli vaihtamassa setelitukkua Tuurin Säästöpankissa euroista Brasilian realeiksi. Pankkivirkailija epäili yhtä seteleistä väärennökseksi ja soitti Vesa Keskiselle.

Alavuden poliisi pidätti Natalian epäiltynä Vesan rahojen varastamisesta. Vesa Keskisen mukaan ex-rakas ehti pihistää yhteisestä ruokakassasta kolmen kuukauden aikana vaivihkaa noin 3 800 euroa.

Tuurin kyläkauppias teki asiasta rikosilmoituksen ja katkaisi suhteen välittömästi. Natalia palasi pian perheensä luo Brasiliaan."

Itse lehdessä oli näinkin imelä kohta: "Rakastunut keskinen oli varautunut ihanaan kesään ja nostanut jo keväällä 5000 euron käteiskassan parin ruoka- ja muohin arkimenoihin. Keskinen epäilee, että natalia on anastanut pikkuhiljaa 40 euron päivävauhdilla."

Jokin tässä uutisessa heti ällötti:
Neljän vuoden seurustelun ja pitkän avoliiton jälkeen miljonääri Vesan avovaimolla oli tarvetta "varastaa" 40 euroa parin "yhteisestä" kassasta.
Miksi?
Mies joka nakkelee satatonnisia veteraaneille ja pyörittää miljoonabisneksiä, pitää avovaimoaan rahattomana?
Mikä "yhteisestä ruokakassa", jos siitä rahan ottamisesta seuraa rikosilmoitus?
Onko Vesa pitänyt helluaan vain naimaleluna, jolle ei kannata antaa liikaa rahaa. Sen verran vain, että pysyy hengissä ja pihapiirissä?

Jos olisi kyse normaalista avoliitosta, jossa toinen on miljonääri ja toinen rutiköyhä, niin tällaista tilannetta tuskin tulisi. Miljonääriltä liikenesi rahaa elämänkumppanin tarpeisiin. Mutta eipä liikene Vesa pojalta. Varmaan Vesa on ostanut kalliita koruja ja vaatteita, mutta omaa rahaa ei nähtävästi ole brasilialaiskaunottarella juuri ollut.
Nyt kun tyttö on omin nokkineen ottanut itselleen vähän taskurahaa, niin Vesa laitattaa tytön putkaan ja rikossyytteet päälle..ah, mitä rakkauden huumaa ja leiskuntaa romantikko Vesa Keskiseltä.

Näinhän varmaan jokainen suomalainen mies ensimmäiseksi tekisi: kun muija nappaa yhteisestä kassasta rahaa ja ostaa niillä itselleen vaatteita. Ei muuta kuin akka putkaan ja maitojunalla kotiin.
Tässä yhtälössä Audi-miehen lievästi sovinistiset tokaisut kuulostavat naisen ylistysvirren veisuulta. Bisnesmiehen ihmissuhteet mitataan rahassa.

Loppukevennykseksi vielä ote Iltalehden sivuilta:
Keskinen paikkasi särkynyttä sydäntään eilen Oulussa hanhimetsällä.
- Ei sillä väliä, tuleeko saaliiksi kottaraisia vai mitä. Tärkeintä rauhoittua, jutella kaverin kanssa ja nukkua. Tällä hetkellä tuntuu vain niin pahalta."

No, tui tui...

perjantai 28. elokuuta 2009

Miksi pahuutta vähätellään?

Eilen taas törmäsin otsikon teemaan.
Elokuvassa Perikato, oli totuutta vääristelty. Yhdessä loppupään kohtauksessa Hitler uskoo vielä lopulliseen voittoon uusien aseiden voimalla, kun kenraalit "tietävät" totuuden.
Hitlerin sihteerin muistelmissa, joiden pohjalta Perikato elokuva on tehty, tämä tilanne on juuri päinvastoin. Siinä Kenraalit vakuuttelevat Hitlerille, että sota on vielä voitettavissa.
Hitler suuttuu kenraalien puheista ja haukkuu näitä hulluiksi ja toteaa, ettei mitään pelastusta ole. Sota on hävitty. Järkipuhetta.

Olisi varmaan ollut liian radikaalia valottaa Hitlerin tätä puolta. Ei ole yleisesti hyväksyttyä hakea Hitleristä järjen valoa.
Hitler on pakko leimata hulluksi.
Ei voida myöntää, että hän olisi ollut viisas mies ja siksi juuri niin peloittava.
Viisas ja kylmäverinen ja kova johtaja, kuten Ecclestone asian ilmaisi ja sai vihat niskaansa.
Hitlerin edustama pahuus on pakko leimata hulluudeksi.
Arki-ihmisen moraali ei liene kestä sitä, että tuollaisiin tekoihin kansakunnan ajanut mies, olisi voinut olla hyvinkin viisas.
Perikato elokuvasta tämä juuri käy ilmi. Hitleriä ei voida laittaa järjen puhujaksi lopun häämöttäessä ja muiden odotellessa ihmettä tapahtuvaksi.

On helpompi haukkua hulluksi kuin yrittää ymmärtää sitä, mistä lopulta on kyse tällaisten ihmisten kohdalla.
Miten voi olla yhtä aikaa eläimiä rakastava kasvissyöjä ja samalla ajaa kokonaisia kansoja polttuuneihin?
Mistä kumpuaa se viha, jolla kansa saatiin tekemään näitä hirmutekoja?
Mistä kumpuaa se viha, jolla kansat yhä saadaan tekemään näitä hirmutekoja?
Mistä kumpuaa se viha, jolla Pohjois-Karjalalaiselta näköalapaikalta häädetään pakolaiset?

No, myönnettäköön, että nuo viimeiset tyypit olivat vain turveniska juntteja, joiden maailmakuva on muokkautunut Tarzan-elokuvien pohjalta.

Palatakseni tuohon viisaaseen pahuuteen: Tapahtumien toistumista ei voida estää, jollei niiden syitä tiedetä.
Hulluuden leimalla asia voidaan sivuutta, mutta samalla syyt jäävät selvittämättä.
Ihan hyvin voitaisiin tunnustaa, että Hitler oli loistava puhuja ja nerokas poliitikko. Mannerheimin syntymäpäivien vierailun yhteydessä nauhoitettujen keskustelujen pohjalta, jopa huumorintajuinen mies.
Mikään näistä ei kumoa sitä, että hän samalla oli järkyttävän paha mies. Kylmäverisessä julmuudessa huippuluokkaa. Samalla nero omalla tavallaan.
Syyllinen, muttei hullu. Siinä minusta on suuri ero.
Olisi jo aika myöntää totuus ja esittää kysymyksiä miksi ja miten, ihan oikealta pohjalta.

torstai 27. elokuuta 2009

Kylläpäs sitä nyt ollaan niin neekeriä...

Yleltä tällainen uutinen tänään 27.8.09:

"Kontioniemessä rajoitetaan turvapaikanhakijoiden ulkonaliikkumista
(http://yle.fi/alueet/pohjois-karjala/)

Kontiolahden Kontioniemessä vastaanottokeskusta pitävä Suomen Punainen Risti ja Kontioniemen kyläyhdistys ovat tehneet keskinäisen sopimuksen, jonka mukaan vastaanottokeskuksen asukkaita suositellaan pysymään poissa muun muassa kunnan yleiseltä jalkapallokentältä. Sopimuksen mukaan paikallisessa kantaväestöllä on oikeus pyytää vastaanottokeskuksen asukkaita poistumaan kentältä. Kontiolahden kunta sanoutuu sopimuksesta irti.

Osa kyläläisistä on vastustanut Kontioniemeen maaliskuussa perustettua SPR:n vastaanottokeskusta alusta alkaen. Kontiolahden kyläyhdistys on valittanut havaitsemistaan ongelmista Kontiolahden kunnanhallitukselle kirjelmällä. Kesällä ongelmaksi on muodostunut turvapaikanhakijoiden vapaa-ajanviettopaikat. Kontioniemen kylän julkisen uimarannan sekä urheilukenttien käyttöaste on noussut huomattavasti vastaanottokeskuksen asukkaiden käytön myötä.

Kyläyhdistyksen pakolaisvastaava Antero Takalan mukaan kunta ei ole kuitenkaan ole ryhtynyt tarvittaviin toimiin ongelmien poistamiseksi.

- Pakolaiset roskaavat, liikkuvat ryhminä, meluavat sekä käyttävät kylän jalkapallokenttää. Kunta on pessyt asiassa kätensä, joten olemme ryhtyneet luomaan oman pakolaispolitiikan perustaa, Takala luonnehtii.

Rajoituksista sovittu paikallisesti

Kyläyhdistyksen painostuksen myötä SPR on myöntynyt tekemään Kontioniemen julkisten alueiden käyttörajoituksia koskevan sopimuksen, jotka koskevat vastaanottokeskuksen asukkaita. Turvapaikanhakijoita suositellaan pysymään poissa kylän jalkapallokentältä, sekä Kontioniemen päässä sijaitsevalta näköalapaikalta. Tämän lisäksi myös yleisen uimarannan käytöstä neuvotellaan.

SPR suunnittelee rakentavansa keskuksen viereen korvaavan jalkapallokentän sekä vuokraavan palan rantaviivaa oman uimapaikan perustamiseksi. Paikallisilla asukkailla on sopimuksen mukaan mahdollisuus pyytää vastaanottokeskuksen asukkaita poistumaan jalkapallokentältä sekä näköalapaikalta, jos heitä siellä tavataan.

- Pakolaiset voidaan ohjata pois ystävällisesti, sitä pyrimme erityisesti painottamaan, Takala kertoo."

Eli pakolaiset puhuvat äänekkästi, ovat likaisia ja saastuttavat yleisen uimarannan veden, kuluttavat nurmea jalkapallokentällä, seisovat näköalan tiellä..
Heitä ei siis syytetä varkauksista, raiskauksista eikä vaikkapa huumekaupasta.
Aikamoinen voitto rasisteille tämä. Pohjois-Karjalassa eivät murjaanit kukkoile.
Kuka muistaa vielä muutaman vuoden takaisen mustien koripallopelaajien paon joensuusta. Silloin syytettiin teosta nuoria.
Taisivat olla samoja kyläyhdistyksen kyttyräselkiä, jotka veritulppa kainalossa tahtovat oman kansan parissa, ihan rauhassa ryypätä ja hakata vaimojaan ja lapsiaan.
Sen pituinen se...ja ehkäpä juuri siitä onkin kysymys.

perjantai 21. elokuuta 2009

Työleirin ihanuus

Kesä meni, että kilahti. Viimeisestä kirjoituksesta on kulunut yli kuukausi. Kaiken kiireen keskellä on vain tuntunut, että ei ole mitään sanottavaa.
84 tunnin viikkoja tornin vahtina, niin ei tule mitään.
Kiire tyhjentää pään.
Mielessä on vain seuraava kiireellinen työ.
Kaikki ylimääräinen ajattelu rasittaa.
Olemassa olevissa murheissakin on jo tarpeeksi, miksi pohtisi muita ja muiden murheita.
Tämä varmaan on pakkotyöleirin idea.
Kiinassa näitä kutsutaan kait uudelleen kasvatusleireiksi.
Uuudistusmieliset ajatukset kanssa sisarien ja veljien puolesta eivät jaksa paljoa kiinnostaa. Tärkeintä on, että jaksaa seuraavaan päivään, iltaan, yöhön.

Työn päätä tyhjentävästä vaikutuksesta varmaan johtuu sekin, ettei vallankumouksia ole aloitettu puhtaasti työläisvoimin.
Kun ei jaksa kiinnostaa, niin ei vain jaksa.

Täällä sitä istun tornissa ja kirjoittelen.
Kesän tahti on hiipunut. On aikaa taas ajatella.
Ja heti tuntuu, että on liikaa ajateltavaa...
Torilta kuuluu ilmakitaran jytinä.
Mitenköhän siellä suomi pärjää?

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Uusi kirjallisuus ja sen vastaanotto...kyynisesti

Tänään täällä tornissa on Nuoren voiman Liiton paneelikeskustelu aiheenaan:
Uusi kirjallisuus ja sen vastaanotto.
Keskustelijoina on muutamia kirjailijoita ja ainakin yksi ei kirjailija.
Tapahtuman lopuksi on kaunokirjallista perfomatiikkaa, eli tekstejä luetaan.

Ulkona sataa sataa ropisee, joten tuskin mitään yleisöryntäystä tilaisuuteen tulee.
Muutenkin tällaisiin tilaisuuksiin harvoin äityy tulemaan haitaksi asti porukkaa.

Eri asia olisi jos esiintymäsä olisi Johanna Tukiainen tai joku Ruusunen tai joku muu salapillu.
Porukkaa saattaisi lappaa paikalle pilvin pimein, vaikka jokainen vakuuttaa, ettei se tyyppi minua häntä kiinnosta, pelkästä uteliaisuudesta vaan.

Siinäpä se tulikin juuri sanottua. Uusi kirjallisuus harvoin kiinnostaa suurta mediaa, jollei se jotenkin riko uutiskynnystä. Jollei kirjailija ole entinen huippu-urheilija, antanut persettä poliitikolle tai heilutellut munaa yleisölle tai jotenkin muuten saavuttanut mainetta ja kunniaa.

Eilen oli lehdessä uutinen, että suomalaisista 41%:lla on tallettava digipoksi.
Se on maailmanennätys!
Kertoohan sekin jo jotain, jostain tilasta.

Sitten pakollinen loppulatistus, kuten laulussa kulkuriveljeni Jan:
Omista kirjoistani olen siihen tyytyväinen, että niitä ovat ostaneet ihmiset, jotka oikeasti lukevat ne.
Sehän se loppupeleissä merkitsee.
Maassa rauha ja hyvä tahto.

Nyt kahville ja jäätelölle, luontaisetu.

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Onkos tullut lama, vai vedätetäänkö meitä?

Totuus on, että lama-aikana rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.
Rikkaat tarvitsevat lamaa rikastuakseen lisää.
Kun lama kolkuttaa ovelle, niin lehdistä katoavat kirjoitukset ihmisten irrottautumisesta oravanpyörän kieputuksesta. Jokainen työssä tyllertajä on onnellinen siitä, että saa pitää paikkansa. Ennen niin vittumaiselta tuntunut työ tuntuu yhtä äkkiä kullan arvoiselta suojalta kylmää maailmaa vastaan.
Laman syövereissä lehdet pursuavat toinen toistaan synkempiä ennusteita.
Kokoomuksen kokkelinokat valovoimaisimmat tähdet etunenässään ennustavat synkkiä aikoja (lue, ei kokoomuslaisille kultalusikkaporukalle).

Perussuomalaiset ovat valmiita sulkemaan rajat ulkomaan eläjiltä, jotta työpaikat pysyvät suomalaisilla. Ja ainakin yhden tyypin mukaan estääkseen raiskauksia, joita juuri ulkomaalaiset tekevät.

Että nyt tulisi haukuttua kaikki osapuolia, niin laman kourissa SDP ja vasemmisto ovat hiljaa, vaikka kerrankin olisi saumaa saada kannatusta.
Keskusta se vain nuoleksii vasemmalle ja oikealle ja kaavailee jopa Vuotoksen altaan rakentamista.
Kansallinen purukumipuolue, eli Vihreät venyy ja paukkuu taas joka suuntaan eikä ole mistään mitään mieltä.
Kristillisten ja Ruotsalaisten teoista ei ole niin väliä ja mielipiteet tiedetään.

Siinäpä tuli vähän politikoitua, vaikka piti vain kirjoittaa siitä, että miksi Suomi on negatiivisten uutisten kultamaa. miksi tätä uutista ei hehkutettu ihan tosissaan kun ajankohtaista oli (ja tehkääpä johtopäätösenne työttömyydestä tämän uutisen pohjalta). :

TekstiTv 6.7.2009
TALOUS

"Työssä käyvien suomalaisten määrä vuonna 2008 oli ennätyksellisen suuri, kertoo Tilastokeskus.
Viime vuonna reilut 2,5 miljoonaa suomalaista oli töissä. Työttömyysaste laski 6,4 prosenttiin.
2000-luvulla ilmennyt työllisten lukumäärän kasvu johtuu siitä, että 55-64-vuotiaat ovat pysyneet työelämässä.
Työssä käyvien määrä nousi vuodesta 2007 kaksi prosenttia, eli vajaat 40 000 suomalaista työllistyi vuoden 2008 aikana.
Vaikka työttömien määrä väheni vuonna 2008, vauhti on hiipunut edellisistä vuosista."

lauantai 4. heinäkuuta 2009

Rippikoulu, armeija, avioliitto

Täällä sitä taas istutaan vahtimassa tornissa silmä kovana ohi ajavia autoja.
Kylmä on, että perse jäätyy.
Hetki sitten täällä oli tyttöjen polttariporukka. Tuleva morsian laulaa luritti kotiviiniä. Tuleva kaaso kyseli kummia kysymyksiä.
Nuoria ihmisiä täynnä tulevaisuuden uskoa siniset silmät tulvillaan.
Uskoa tulevaisuuteen, ikuiseen rakkauteen, omiin kykyihin ja siihen, että huomenna kaikki on paremmin.

Entäpäs jos ei ole?
Entäpäs jos kaikki muukin kuin avioliiton aloitus menee totuttua kaavaa.
"Rippikoulu, armeija ja avioliitto...Enso kutzeit, Yhtyneet ja metsäliitto, enää 23 vuotta eläkkeelle on..." Näin lauloi aikoinaan Kotka Rankki ohutta yläpilveä.
Bändi on ollut haudattuna jo monta vuotta, mutta sanoma elää.
Ainakin tällaisen kyynisen keski-ikäisen mielessä.

Varmaan ensimmäisiä orastavan vanhuuden oireita on se, ettei usko huomenna minkään olevan paremmin kuin tänään. Huomenna on vain uusi huominen ja tämä huominen on eilinen. Ja se tuntuu hyvältä.
Nuoruuden odotukset ja tolkuttomat toiveet, väsyttävät jo ajatuksen tasolla.
Keski-iän parhaita puolia on ehdottomasti juuri se, että kun ei odota mahdottomia tulevalta, niin voi elää tässä hetkessä ja nauttia juuri siitä.
Ei tarvitse toivoa mitään. Tulee mitä on tullakseen ja nyt on nyt.
(Ja juuri nyt on päällä pieni kankkusen poikanen ja seesteinen laskusudanne...)

Nuorena eli aina huomista. Odotti ajokorttia, koulun loppumista, viinakauppaan pääsemistä. Nyt sitten elelee tätä päivää. Ja tästä vanhempana sitten eletäänkin jo menneessä ajassa.
Niin vanhaksi ei parane ryhtyä.

Kolmas tyttöjen poltariporukka tälle päivälle tuli just sisään. Missi teema, edellinen oli merirosvo porukka.
Jos ottais kahvia.
Tänään on pirun kylmä ilma...millaistahan on huomenna?

perjantai 3. heinäkuuta 2009

Voi Mitro sentään

Nyt on aikaa edellisestä blogivisiitistä vierähtänyt jo melkoisesti.
Tähtitornin Kahvilan kesärumba on saanut pään tyhjäksi.
Moni asia on vituttanut, mutta se on vituttanut, ettei ole jaksanut eikä ehtinyt kirjoittaa "nerokkaita" ajatuksia ylös.
Omaehtoisesti tornin vankina ovat päivät kuluneet. Nytkin täällä istun. Sää kylmeni, joten ei juuri porukkaa sisään lapa, joten ehtii kirjoittaa.

Europarlamentti vaalit sitten olivat ja menivät. Eniten suomalaisten ääniä kahmi EU kriittittinen Timo Soini, joka siis vastustaa koko liittoa. Tai hienosti ilmaistuna suhtautuu siihen kriittisesti.
Elikkä joopa joo. Mitähän asioita ja millaisessa ryhmässä Soini kriittisesti touhuaa?

Kolmanneksi eniten ääniä saikin sitten isä Mitro (mikähän lienee etunimi). Voi hyvä tytyli sentään. Mitähän virkaa taivasosuuksien vartijalla on Euroopan asioiden hoidossa?
Kyllä on taas Suomen asiat hyvin hoidossa. Toinen äijistä vastustaa ja toinen uskoo, että kuoleman jälkeen kaikki on paremmin.
No, se ei ole tyhmä joka ääniä pyytää, vaan se joka äänensä antaa.

Tällaista tällä kertaa.
Nyt alakerran tyrmä kiinni ja kotiin kaljalle, siellä se jo kylmänä jääkaapissa odottaa...kavereineen.

lauantai 6. kesäkuuta 2009

Pisuaarin poliittista satiiria

Joskus harvoin sattuu, että pilasta tulee osuva kannanotto.
Tähän vaaditaan oikea aika ja aikaan sopiva aihe.
Täällä Tähtitornin Kahvilan miesten vessasta löysin seuraanvanlaisen tuotoksen.
Aika vappu.
Aiheeksi kelpaa se, että vappu on työläisten juhla.





keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Murhaaja Mannerheim ja muita sankareita

Eilen tuli Teemalta dokumentti ruotsalaisprikaatista sisällissodassa.
Ihan mielenkiintoinen juttu.
Kaikista kylmäpäisimpiä tappajia taisivat ollakin riikinruotsalaiset. Ainakin heidät otettiin mieluusti teloituskomppaniaan, kun suomalaisiin ei voinut kuulemma luottaa tässä teurastusasiassa. Ihan innokkaana olivat tyrkyllä tappamaan punaisia. Jopa kilpailivat siitä, kuka saa kiväärin ja pääsee ampumaan punikkeja.

Dokumentissa sivuttiin hieman arkaa aihetta. Sitä, että Mannerheim antoi itse henkilökohtaisesti valkoisille ohjeen, jonka pohjalta yksittäiset punavangit käytännössä ammuttiin heti niille sijoilleen.
Vapauden ja vastuun Mannerheim sysäsi joukkueiden johtajille.

Tuota dokumenttia katsoessa tuli taas väkisinkin mieleen se mysteeri, että miksi Mannerheimia nostatetaan Jumalasta seuraavaksi.
Tänään oli iltalehdessä juttua Harlinin Mannerheim-elokuvan uudesta rahoitusratkaisusta.
Elokuvaa on markkinoitu ikään kuin se olisi joku yhteissuomalainen hanke. Suomalaisuuden suorastaan sukupuolinen jatke. Elokuva, jota jokainen suomalainen katsoo penis ojossa tai housut märkänä. Suomalaisuuden ydin: Mannerheim, mies komerosta, kuten eräässä animaatiossa kerrottiin.
Silloinkin iltaspäivälehdistö oli onnistunut kaivamaan jostain hoitokodin nurkasta narisevaäänisen veteraanin, joka väitti kiven kovaan, ettei Mannerheim ollut mikään homo. Ei veteraani ollut tietenkään koskaan tavannut Mannerheimia. Olisikohan kerran seisonut tienlaidassa, kun Mannerheim ajoi ohi autolla.

Mutta tätähän tämä on, kun Suomi on EU:ssa. Itsenäisyys on myyty kasvimaan käyriä kurkkuja myöten. On kai pakko kaivaa sodan vuosilta itsenäisyytemme pelastajia itsetuntoamme tukemaan. Sellaisia suomalaisia. Ei saksalaisten lentue Kuhlmainia. Saksalaisethan ne nytkin EU:ssa meidän kohtalostamme määräävät.
On hienoa vannoa yhteisen sankarin nimeen.
Sankarin, joka hevosella ylväästi ratsastaen (ei homomaisesti). Valkoinen karvalakki päässään rynni puolustamaan suomalaisuuden syvintä itsenäisyyttä. Mannerheim on meidän kaikkien suomalaisten sankari. Mies isolla M:llä. Olkoonkin, että oli ryssä.

Muista sankareista ehkä tuonnempana.
Nyt torni vaikenee.

maanantai 18. toukokuuta 2009

Muskelinainen

Törmäsin tässä yhtenä aamuna auoisena vanhaan opiskelija tuttuuni. Sanottakoon häntä nyt vaikka Irjaksi, paremman nimen puutteessa.
Tervehdittiin kevyesti huikaten. Sydämellisesti en uskaltanut terveisiä toivotella, sillä en tunnistanut tuttuani, paitsi kasvoista ja pöyhötetyistä lyhyistä hiuksista, jollaiset Irjalla oli ollut 70-luvun lopulta asti. Kaikkialle muualle oli ilmestynyt muskeleita. Itse asiassa, jos katsoi tarkkaan, niin leukaperiinkin oli kasvanut lihaksia. Mieleen tuli Ridge Forresteri, jolla on leuka kuin puuliiteri, vai miten se laulu meni.

Päädyttiin patiolle siiderille, kun kaunis kevät päivä oli. Irja otti kevytsitukan, minä otin ison oluen. Siinä sitä sitten höpistiin säästä ja maailman menosta ja siitä mitä tehtiin ja mitä oli tullut tehtyä.
”Olen alkanut harrastaa bodausta.”
”Älä, en olis heti arvannutkaan.”
Äänessäkin tuntui olevan muskeleita mukana.
”Joo, se mun ex-mies jätti minut kuin nallin kalliolle. Lähti jonkun
fitnestytön mukaan. Olin kuulemma rupsahtanut. Silloin päätin, että nyt tämä akka lakkaa lahoamasta.”
”Joo, ei susta kyllä löydy yhtään ylimääräistä.”
”Rasvaprosentti on 14 ja kisoissa vielä paljon alle.”
Irja nousi ja pyörähteli edessäni. Perse oli kuin kaksi kolmen vartin viinipulloa rinnakkain. Käsivarret sen näköiset, että ajattelin pyytää niitä lainaan seuraaviin kädenvääntökisoihin. Selkä leveä kuin ukrainalaisella kiekonheittäjällä. Tissit tököttivät kuin tykit. Varmaan muovia. Ja kaiken tämän päälle vielä paikkakunnan muhkuraisimmat pohkeet.
”Mitäs tykkäät?”
”Joo…ihan olet hyvin kehittynyt. Tiukka on vartalo, ei voi muuta sanoa.”

Aikoinani olin ollut ihastunut Irjaan. Ujo poika kun olin, hipaisin Irjaa muka vahingossa aina kun siihen oli mahdollisuus. Pylly vasten pyllyä, käsivarsi vasten pehmeää rintaa. Salaisia kiihkeitä ajatuksia yksin pimeässä huoneessa. Kosteita unia ja reipasta ranne treeniä. Tyypillinen murkkuikäisen sukupuolisuhde siis.
Nyt naisellisesta pehmeydestä ei ollut häivähdystäkään jäljellä. Eikä minun lämpimistä ajatuksistani. Teki ihan pahaa katsoa entisen ihastuksen ”rupsahtamista”. Solariumissa kärvennetty suonikas iho sai oman ihoni kananlihalle. Olin suorastaan järkyttynyt.

Ei voi mitään. Minusta naisen tulee näyttää naiselta. Nainen, jonka hauis on isompi kuin omani ja joka repii omakotitalon ja tila-auton verran penkistä, ei ole minusta yhtään naisellisempi kuin naapurin Eino.
Niin se vain on, että nainen muskeleilla on suurin piirtein yhtä haluttava kuin DDR:läinen naiskiekonheittäjä piilokivekset kainalossa.

Hihkaisin Irjalle käyväni vessassa. Tuskin Irja edes huomasi poistumistani. Bodarikaveri samasta punttisalin hämärästä kiikutti jo kevytjuomaansa kohden pöytäämme. Oli parempi häipyä. Jos olisin joutunut ”ihastelemaan” toista kevytrasvaista proteiinin purijaa heti perään, niin miehisyyteni olisi voinut saada lopullisen kolauksen.

Kotimatkalla pistäydyin vielä yhdelle patiolle. Keväisessä auringon paisteessa naiset höllensivät talviturkkiaan. Sopiva pyöreys ja pehmeys olivat yhä kunniassaan. Parin pitkän jälkeen tunsin, että olin toipumaan päin.

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Tähtitornista maailmaa tihruttaen

Paljon on tapahtunut sitten viimeisen kirjoituksen. Henkilökohtaisella puolella on tullut alettua uuteen yritykseen. Tähtitorninkahvila Tuiran siltojen kupeessa on nyt meikäläisen valtakuntaa. Linnanherra puisessa tornissa, kaljahanan kingi ja jäätelötötteröherttua, siinä vaikka titteliä.
Vappuna avattiin ja syksyyn asti olis tarkoitus rimpuilla.
Toivottavasti tulee lämmin kesä.
Sitten seuraa mainos. Jos et halua lukea tätä, niin sulje hetkeksi silmäsi.
Tämä on mahtava paikka. Oulun harvinaista säilynyttä, elävää historiaa.
Oulun vanhin kahvilarakennus kaupungin parhaalla näköalalla.
Täältä sää olutta ja muuta mietoa, jäätelöä, kahvia, tazza-kaakaota yms...
Seuraa sivua: www.tahtitorninkahvila.fi

Se bisneksistä.
Ylihuomenna pitäisi lähteä vääntämään kättä Ideaparkkiin Lempäälään.
Se hyvä homma tässä torniin tavaroiden raahaamisessa on ollut, ettei tartte miettiä painoa. Ei glaubersuolaa eikä saunassa istumista. Paino on aika kohdallaan.
Nyt tosin kädet ovat ihan sinkuneet voimattomiksi, mutta jos ottais loman kannalta.

Yksi asia tässä niin kutsutussa lamassa on vituttanut ihan rupena:
Jokainen suuryritys kertoo vuoron perään tappioista. Kuka teki kymmenen miljoonaa ja kuka seitsemän.
Porukkaa on pakko laittaa pihalle, kun homma ei kannata.
Samaan aikaan esille tuodaan edellisvuoden lukuja: 70 miljoonaa voittoa, 136 miljoonaa voittoa.
Herää ajatus, että mihin ne voitot katosivat.
Näin pienessäkin peukalon kokoisessa yrityksessä tulee selväksi se markkinatalouden lainalaisuus, että hyvää aikaa seuraa huonompi. Hyvänä aikana pitäisi varautua huonoon aikaan.
Mutta nyt luetaan vain kasvulukuja ja todetaan, ettei myynti ole enää kasvanut, vaan kääntynyt laskuun.
Mistään ei löydy niitä hyvänä aikana saatuja voittoja. Rahat ovat menneet taskuihin, joista ne eivät milloinkaan palaa.
Tällainen ajattelu ei voi toimia. Mikään ei voi kasvaa ikuisesti ja aina ja kaikenaikaa. Laskuja tulee siinä missä nousujakin.
Nyt laskukausien maksajiksi joutuvat ne, jotka eivät hyötyneet nousukaudesta.
Nirhaaja Niinistö ennustelee seuraavan hallituksen joutuvan leikkaamaan rajusti ties mistä. Vaikka ei tietenkään kansanedustajien palkoista eikä presidentin valtaoikeuksista, mutta kaikesta muusta mikä koskee eiosakkeenomistajia.

Ihan sama käytäntö kuin tässä liikenneministeriön uusimmassa ideassa, jossa voi saada sakot kolmen kilometrin ylinopeudesta. Hurjastelijoiden sijaan rankaistaan niitä, jotka pääsääntöisesti ajavat ihan rajoitusten mukaan. No, ehkä sakkotuloja ei vain tule enää tarpeeksi.

Tällaista tällä erää täältä linnantornista. On muuten pirun kylmä keli.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Voi pappi perkele...

Just tulin vääntämästä kättä ja pitäis alkaa kirjoitamaan omavalvontasuunnitelmaa terveysviranomaisille. Tuli tuossa männä viikolla vuokrattua Tähtitornin kahvila Tuiran siltojen kupeesta. Vapusta syyskuun loppuun nyt ja ikuisesti. Eli, jos hommassa on yhtään sykettä, niin tämän kesän jälkeen tulee uusi kesä linnakahvilaa ja sitten taas uusi...
No, se on ihan oma tarinansa, mutta jotain oli tehtävä kun päivät vain pitenevät Nispero KirjaKahvilassa, kaikki sisään ostettava kallistuu ja ulos myytävän pitäisi halpua. Hyvällä tarjonnalla ja mieletömällä ammattitaidolla:-) ei välttämättä pärjää.
Tietty vaakakupissa painoi myös se ja varsinkin se, että tämä on kesätyötä. Saa myydä olutta ja siideriä iloisille ihmisille auringon paistaessa oulun ainoan historiallisen rakennuksen yllä...romanttisen rankkaa työtä kellon ympäri. Mutta!
Jos tuo toimii hyvin, niin tulevaisuudessa rehkin oluthiirenä kesät ja kirjoitan talvet. Ei paha!

Meinasi tässä unohtua alkuperäinen otsikko, eli se helvetillisesti ihmetyttävä kysymys:
Miten vanhoillislestadiolainen voi toimia pappina????
Vanhoillislestadiolaiset uskovat, että vain he pelastuvat ja muut palavat helvetin tulessa.
Miten voi toimia pappina ja lohduttaa normaalia kuolevaa evankelisluterilaista vanhusta sanoen, että taivaan ilot odottavat.
Ja kuitenkin koko ajan "tietää" uskonsa perusteella, että vanhus joutuu kadotukseen.

Suomessa työskentelee kirkon piirissä 100-150 lestadiolaista pappia.
Ihan helvetillinen epäkohta kirkolta olla puuttumatta tuollaiseen harhaoppiin.
Itse en kuulu enää kirkkoon ja uskon mihin uskon, silloin kun uskon (aina en edes itseeni), mutta asia on ihan yhtä valheellinen kuin, että lohduttaisin pajatsoon rahansa hävinnyttä sanomalla, että kohta ne rahat sieltä takaisin tulevat.
Helvetin valheellinen ajatus on sama, mutta tilanteen raakuus on papin kohdalla ihan toista luokkaa.

Sama valheellisuus toistuu joka sunnuntai, kun kirkossa rukoillaan syntejä anteeksi. Eiväthän vanhoillislestadiolaiset sillä tavalla usko syntejä anteeksi saatavan.
Entä sitten kun vanhoillislestadiolainen pappi lohduttaa surevia omaisia. Miettiikö hän sisimmässään, että siellä palaa Pekko isäntä helvetin tulessa, vaikka samaan aikaan sanoo tämän olevan taivaassa.
Sanokaa mitä sanotte, mutta minusta tämä on helvetin väärin.
Minusta papiksi ei saisi hyväksyä ihmisiä, jotka oman vakaumuksensa pohjalta eivät siihen ole kykeneviä. Valheellisen paskan puhujia pitäisi välttää.
Kaikkein "huvittavinta" on se, että samat papit käyvät saarnaamassa Rauhanyhdistyksissä.

Kaksi niin erilaista uskontoa: Vanhoillislestadiolaisuus ja evankelisluterilaisuus.
Jos kärjistää asetelmaa, niin kyseessä on kristinusko vastaan Islam.
Molemmissa on yksi Jumala. Kristityillä on Jeesus. Muslimeilla on profeetta.
Evankelisluterilaisilla on vain Jeesus. Vanhoillislestadiolaisilla on myös profeetta: Lars leevi Lestadius.
Kristinusko kannustaa kääntämään toisen poskensa. Lestadiolaisuus kannustaa rankaisemaan lahkouskossaan horjuvia (pientä vihjailua hoitokokouksien suuntaan ja siihen, että nykyäänkin uskossa lipsuvia pyritään "hoitamaan).


Tällainen vaivasi tällä erää pienvittuilijaa.
Pienvittuilijan oma mielipide on, että lestadiolaiset helvettiin papin palleilta.
Ja hyvät ihmiset kysykää näitä kysymyksiä lestapapeilta kun sellaisia kohtaatte.
vaikkapa näin: "Mihinkäs sitä pappi uskoo meikäläisen joutuvan kun kuolema kerran koittaa. Hyvin ja nuhteetta olen elämäni elänyt ja Jeesukseen uskonut. Eikös sen pitäisi riittää?"

Näin lopuksi vielä sellainen vankka kysymys: Jos kaikista maailman uskonnoista jollakin on se oikea vastaus olemassa. Jos juuri he uskovat siihen ainoaan oikeaa ainoalla oikealla tavalla. Jos mormoonit ovatkin oikeassa (kuten southparkin yhdessä jaksossa). Tai jos lestadiolaisuus ja sen vanha siipi on se oikea uskonto, jolla pelastuu. Jos vain he pääsevät taivaaseen nauttimaan ikuisista "iloista". Ja jos taivas on juuri sellainen kuin he sen kuvailevat. Tai jos taivas onkin vain helluntailaisille.
Sitten kuoleman hetkellä saisit poikkeusluvan liittyä joukon jykevän jatkoksi. Ikuisiksi ajoiksi ja ainoana porukasta poikkeavana.
Lähtisitkö jatkoille?
Hyvää yötä!
Nukkukaa hyvin!

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Miehisyys avokonttori helvetissä

Tässä sitä istutaan Nisperossa ja mietitään syntyjä niin syviä.
Muutama istuu kahvilla ja intiaanimusiikki visertää toosasta...on niin helvetillisen rauhallista, että kahdeskymmenes kahvikupillinen ei edes kierrä mahassa.
Tässä kun istuu kassan takana, niin näkee yhdellä vilkaisulla nurkkapöydässä istuvan kasvot.
Supisuomalaisessa lottodemokratiassa tämä on sangen kiusallinen tilanne. Vaikka ympärillä soikin musiikki.
Suomalaisen on aina saatava ympärilleen reviiri. Minne ikinä hän meneekin, niin aina pitää olla selvästi erottuva, yksityinen ja loukkamaton loukko. Sellainen, johon voi piiloutua, olla puhumatta mitään jos ei huvita. Kolo, jossa voi olla olevinaan niin, ettei huomaa mitään eikä ketään ympärillään. Näkymätön muuri erottaa reviirin muista ihmisistä. Jos joku uskaltautuu samaan happivarantoon (yleensä reviireistä piittaamaton ulkomaalainen), niin paikalta poistutaan sopivaksi katsotun hetken kuluessa.

Tätä aasinsiltaa pitkin ajatukset vipelsivät avokonttoriin. Vuonna -95 ollessani mielenkiintoisella vuoden kurssilla nimeltä: elektroniikkateollisuuden tuotantotekniikka (no, huhu huh), kohtasin noita kulttuurikummajaisia nimeltään avokonttori.
Jo silloin katsoessani avokonttorissa tekokiireisen näköisiä insinöörejä, sihteereitä ja markkinointiassistentteja ajattelin, ettei tämä voi olla mitenkään toimivaa.
Akvaario, jossa suomalaiseen perinteeseen pohjautuva toisten kyttääminen on saanut ihan uudet ulottuvuudet. Kun naapuripöydän jalkahieltä haiskahtava, ryyppyputken juuri katkaissut viisikymppinen eronnut ylipainoinen uros istahtaa tähän tekoälykkäiden ja tekopirteiden kuntosalihirmujen luvattuun BB-taloon, niin mitä hän mahtaa miettiä?
Entä miten käy oikean luovuuden tässä olanylikurkkijoiden paratiisissa?
Luovuus vaatii paikalleen asettumista ja hiljentymistä ja paneutumista asioihin.
Avokonttorin johtajan silmien alla hääräävässä muurahaispesässä tällainen tyyppi näyttää nuokkuvalta.
Avokonttorin etuihin kuuluu, että kaikki projektiin osalliset voivat vaivata toisiaan ilman sen kummempia estelyitä, ilman rajoittavia seiniä.
Mihin katoaa luomisrauha naapuripöydän juipin tyrkyttäessä omia ideoitaan, joista suurin osa on varastettu olan yli kurkintataktiikalla.

Niin sanotun tasa-arvon jyllätessä tällainen suomalaisen miehen painajainen nousi it-huuman säestyksellä uusiin fääreihin. Pireskelevän ja nenäänsä kaivelevan tosimiehen toiveita ei avokonttorimaailmassa kunnioitettu.
Merkitystä ei ollut sillä, ettei tosimies viihtynyt työpaikallaan. Oli sopeuduttava Yhdysvalloista rantautuneeseen villitykseen.
Unohdettiin kulttuurillinen tasoero, eli se, että kun jenkkimies kehuu työkaverin hiuksia ja uutta mekkoa, niin hän yrittää vain olla mieliksi ja viljellä sitä ns. mooltolkkia. Jos suomalaisen miehen suusta pääsee jotain samankaltaista, niin se tarkoittaa sitä, että siinä ollaan petaamassa äitiä tuleville yhteisille lapsille.

Että tällaisia mietteitä tällä kertaa ja nyt kotiin miehisesti kättä vääntämään.

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Voi Sauli sun pressapeliä...

Taas on tossut maata tallanneet sitten viimeisen kirjoittelun. Vakaana päätöksenä oli, että nyt kirjoitan jutun Herra Tulevasta presidentistä, eli Herra Niinistöstä. Sauli poika se kun jaksaa pelata pressapeliä niin, että hämäläistä hirvittää. Ei haittaa vaikka siinä pelissä sivutuotteena lama ihmisten mielissä syvenee ja synkkenee.

Sauli on ihan äitynyt pahanilman linnuksi. Totuushan on, että suomalaiset ihailevat synkistelijöitä. Synkistelijöistä leivotaan presidenttejä ja optimistit leimataan taivaanrannan maalareiksi.
Iltalehdessä 27.2.2009 Niinistö povaa mm. seuraavaa: "Julkisia menoja tullaan vielä leikkaamaan rajusti."
Kalevassa 6.3.2009 Niinistö jatkaa samoilla linjoilla:"...holtiton velanotto on eduskunnan puhemiehen mukaan suurempi huoli...Seuraava hallitus ilmeisesti joutuu sen vastuun kantamaan: veronkorotukset, leikkaukset ja rakenteelliset uudistukset."
Synkkääkin synkempää synkistelyä mieheltä, jolla on vähemmän ilmeitä kuin kahden ilmeen Clint Eastwoodilla konsanaan (hattu päässä ja ilman hattua).

Turhaa yrittävät pankkien pääekonomistit kilvan lepytellä velkapaniikkia (Kuten tänään Sampopankin pääekonomisti, joka laskeskeli, että Suomen valtiolla on enemmän osinkotuloja kuin korkomenoja. Eikä Suomen velkatasokaan yllä lähellekään pahimpien Euroopan maitten tasoa).
Ihan turhaa turvan soitto, kun viisas mies Sauli Niinistö on jo ehtinyt maalata tulevaisuuden mustaakin mustemmaksi.

Se, että kurssit laskevat pörssissä on yksi asia. Pörssikurssit ovat keinotekoisesti luotuja odotusarvoja, joihin sijoitetaan ylimääräisiä rahoja voiton toivossa. Se, ettei voittoa synnykkään on ihan normaali tapahtuma. Aina kun ei voi voittaa.
Mutta se, että tavallinen asvaltin tallaaja tinkii kesäisestä lenkkimakkara ostoksestaan, niin se luo oikeasti lamaa.
Setä Saulin puheet aiheuttavat viimeksi mainittua. Vaikka Sauli uskoisikin laman syvenevän ja muutenkin kaiken menevän perseelleen, niin hänen ei sitä pitäisi sanoa.
"Viisaana" miehenä hänen tulisi tietää, että tuollaisilla puheilla ei saavuteta mitään hyvää.

Tilanne on sama lähtökohdiltaan, kuin oli jutussani leipäjonoista. Puhujan pitäisi tiedostaa asemansa: Jos minä renttuna kirjailijana ennustaisin lamaa, velkakierrettä, veronkorotuksia ja hampaiden kiristystä, niin se ei vielä paljoa taloutta alas paina, mutta kun Sauli Niinistö sanoo tuon, niin johan mummojen sukan suut menevät entistä tiukemmin säppiin.

Asiaan erittäin ohuesti liittyvä tapahtuma:
Kustantamo Savukeitaalta yksi tyyppi pyörähti täällä mennä viikolla. Niinistön nuorikolta on ilmestymässä runokokoelma. Aikoivat ottaa ison painoksen, kun on niin "hyvä" kirja. Sanoin, että kannattaa ihan varmasti ottaa iso painos, riippumatta millaisia runot ovat.
Ihan sama vaikka olisivat tankarunoja Tankavaarasta, kunhan ovat Niinistön nuoren siipan aikaan saannoksia, niin myyvät taatusti.
En muuten muista ollenkaan minkä niminen tämä runoilija tyttö on. Tuskin kirjaa sentään saa hankittua "Niinistön vaimo"- hakusanoilla:-)

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Kansallinen purukumipuolue

Paljon on tapahtunut sitten viimeisen kirjoittelun: Niinistö leikkii pahanilman profeettaa julkisuudessa, Vanhanen hiihteli eläkeiän nostoon ja takaisin ja Lex Nokia hyväksyttiin. Purukumipuolue Vihreät oli sitä vastaan, mutta liekkö kukaan heikäläisistä äänestänyt sitä vastaan. Taisi olla sama systeemi käytössä kuin oli rypäleaseiden kieltämisestä käydyn äänestyksen aikoihin: Jos joku vielä muistaa, niin silloin Vihreät olivat ehdottomasti rypäleaseiden kieltämisen kannalla, mutta lähettivätpä äänestystilaisuuteen Cronbergin sijasta sijaisen, jolla ei ollut äänioikeutta. Näin hallitus oli yksimielisesti rypäleaseiden kieltoa vastaan.
Hallituksen linjasta ei haluttu livetä. Eli käytännössä tuo tahtoo sanoa, että Vihreät eivät äänestä suurten hallituspuolueiden päätöksiä vastaan siksi, että se vaarantaisi hallitusyhteistyön. Eli hyväpalkkaiset ja julkisuuden täyteiset hommat olisivat vaarassa.

Ja kun on päästy alkuun kansallisen purukumipuolueen arvostelussa, niin jatketaan samaa linjaa: Kuka muistaa vielä Vihreiden uhittelun ydinvoimasta? Puolue lupasi aikoinaan lähteä hallituksesta, jos ydinvoiman lisärakentaminen hyväksyttäisiin.
Kun lisärakentamisesta sitten päätettiin, niin eivätpä Vihreät hallituksesta mihinkään lähteneetkään. Ihan arvattavaa käyttäytymistä puolueelta, jonka linja on laaja kuin Siperian arot (en ole käynyt, mutta kuulemma ovat). Millaiseksi voi kuvailla sellaisen puolueen linjaa, jossa Osmo Soininvaara oli laimentamassa keskiolutta ja osa porukasta olisi halunnut miedot huumeet laillisiksi...

On hyvä, että Suomesta löytyy puolue, jonka riveissä voi olla asioita vastaan, olematta sitä oikeasti. Kohta kolmekymmentä vuotta sitten Koijärvellä töyhtöhyyppiä pelastamaan kasattu ryhmä on edennyt pitkälle. Ja kun ilmasto tästä vielä lämpenee, niin voi povata Vihreille valoisaa tulevaisuutta: Tulee vielä vastaan monia ympäristökysymyksiä, joiden puolesta voi äänestää tyhjää.

lauantai 21. helmikuuta 2009

Arktisen alueen eteläläiset

Taas törmäsin mainokseen, jossa armas Suomemme oli jaettu osasiin.
Luulisi, että 1500 kilometriä tundraa jossain lähes asumattomaksi kelpaamattomalla leveysasteella jaettaisiin tasalokeroihin: 500 kilometriä pohjoisosaa, 500 keskiosaa ja 500 eteläistä osaa. Mutta höpsistä heijaa. Jossain Helsingin pölyttyneessä lähiössä Golfvirran lämmössä itsetuntoaan kiihottaen porukka pitää itseään oikeasti eteläläisinä.
Tässäkin kyseisessä mainoslipareessa Suomi on jaettu eteläiseen ja pohjoiseen osaan jostain Tampereen tietämiltä. Toisinaanhan Etelä-Suomi loppuu jo kehäkolmoseen.
Pitäisi Helsingin juntinkin oikeasti tajuta, ettei Suomessa ole olemassa oikeaa etelää. On vain puhekielen käsitteinä toimivat Pohjois-, Keski- ja Etelä-Suomi. Koko maa on niin helvetin pohjoisessa, että Etelä-Euroopassa luullaan jo, että tappelemme jääkarhujen kanssa lämpimiksemme.

Muistan vuosituhannen vaihteessa kun Hippariksi nimetty kleinbussimme särkyi keskelle Pariisia. Siinä auton jarruja korjatessani viereen pysähtyi auto, josta huikattiin: Terveisiä Göteborgiin, Suomen pääkaupunkiin.

Ehkä kaikkein omituisinta on, että juuri nämä etelässä olevinaan olevat ihmiset pitävät etelää jotenkin parempana kuin pohjoista. Kasvattavat kirsikan kokoisia omenoitaan pingispöydän kokoisilla tonteillaan, siemailevat älykkäästi cafe lattea mannermaisessa kahvilassa ja ovat olevinaan niin bätre folkkea, että Hitleriäkin hävettäisi oma vaatimattomuutensa.
Muistan muuten sellaisen tilastotiedon, että 80% ruotsalaisista asuu etelämpänä kuin yksikään suomalainen: Haluavatko siis itseään etelä-suomalaisiksi kutsuvat olla ruotsalaisia?
Ja heitto loppuun:
Oulu on Keski-Suomea. Lappi ei ala Kemistä, Pohjois-Suomi kylläkin. Lappi alkaa Rovaniemen pohjoispuolelta, sieltä mistä tunturitkin. Ahvenamaa on saari...onneksi. Mutta yhtä kaikki: ollaan niin perkeleen Euroopan laidalla.

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Lex Nokia ja muuta paskaa

Edellisestä kerrasta onkin jo vierähtänyt aikaa.
Aloitin viime keskiviikkona uuden romaanin kirjoittamisen ja jätin tänne tuntojeni turskauttelun suosiolla vähemmälle.
Romaanin kirjoittaminen vie ajatukset aika tarkkaan pois muista kirjallisista intohimoista. No, ei ihan kokonaan sentään. Pitkäjänteisen kirjoittamistyön ohessa on mukava kirjoittaa väliin tällaista lyhytpinnaista tekstiä.
Ja onhan paljon taas maailmalla tapahtunut.
Nokian lanseeraama urkkimislaki on ollut kovasti pinnalla. Jorma Ollila luomat kyyläyskäytännöt haluttaan lainsuojaisiksi.
Tietomurtojen ja tietovuotojen estämiseksi. Ihan sairasta sanon minä. Jos joku haluaa tietoja salakuljettaa, niin tuskin hän niitä Nokian sähköpostilla lähettelee.
Kuinkahan monta tietovuotoa tällaisella kyttäämisellä estetään?
Tuskin kovin monta jos yhtäkään.
Mutta sähköpostien kyttäämisestä onkin hyötyä monissa muissa tilanteissa.
Kuka muistaa vielä kohun Nokian ympärillä, koskien luottamusmiesten työn hankaloittamista.
Jos tepastelee tätä aasinsiltaa pitkin, niin johan helpottaakin kumm asti luottamusmiehen seurantaa ja ahdistelua se, että hänen postiaan voidaan tarkkailla mielin määrin.
Jos posti olisikin laillista, niin kuinka paljon kuluu työaikaa luottamusasioden käsittelyyn?
Millaisia suunnitelmia työntekijöiden etujen ajamiseksi liitossa suunnitellaan ja millä keinoin ne aiotaan toteuttaa?
Paljon on iloa Nokia Stasin miehille.
Niin mutta eihän lakia hyödynnetä tällaisiin tarkoituksiin. Olinpas minä tyhmä kun ajattelin rakkaasta Nokiastamme tällaista paskaa. Pitäisi ihan hävetä, että uskoin Nokian toimivan noin röyhkeän junttimaisesti.
Mutta ehkä asiaan vaikuttaa se, että Nokia ilmoitti perinteiseen junttityyliin, että jollei lakia hyväksytä, niin lähdetään muualle.
Ihan perinteinen junttimenttaliteetti sieltä pilkisti, eli jos ei oma akka anna, niin naidaan sitten naapuria...tana.

Nyt otan kylmän oluen jääkaapista ja alan kattomaan Portugali-Suomi peliä. Ainakin yhden oluen ajan.

maanantai 26. tammikuuta 2009

Gazasta kalapuikkoihin ja Natosta nakkarille

Viimeisen jutun jälkeen onkin tapahtunut paljon.
Gazaan on saatu "rauha" ja yksinäinen kalapuikkoterroristi on saatu kuriin Vantaalla.
Yhtäkkiä kun näitä juttuja vilkaisee, niin niillä ei ole kerta kaikkiaan mitään yhteistä. Mutta niilläpä onkin.
Vantaalaisen keittiön keskitysleirikorpraali, muusikauha kädessään, kiristämässä pikku pojalta pois ylimääräistä kastikkeessa lilluvaa kalapuikkoa ja Israelin armeija jenkeiltä saamillaan uusilla aseilla pakottamassa ruuatonta, vedetöntä ja sähkötöntä Gazaa rauhaan. Jotain samaa ylireagointia on havaittavissa molemmissa tapauksissa.
Poliisin kutsuminen kouluun kärjistyneen kalapuikkokiistan vuoksi osoittaa koululta samanlaista tilanteen tajua ja kriisinhallintaa kuin Israelilta hyökkääminen hävittäjin ja panssarein motitettuun ja eristettyyn "kaupunginosaan".
Pojan uhittelun rauhoittamiseen tarvittiin ihan poliiseja ronskeja miesopettajia kuhisevassa koulussa. Israelilaiset tarvitsivat tankkeja vallatakseen vallassapidetyn.
Poliisit saivat kalapuikoja rohmivan poikalapsen kuriin ja panssarit pärjäsivät kebabinpurijoille.
Pienvittuilija suuttuu tällaisille nopeasti kuin arabi silmään kusevalle kamelille.
Ei muuta kuin onnea molemmille järjestyksenvalvojille onnistumisen johdosta. Kyllä maailma nyt pelastuu.

Vantaan ruokapoliittinen kriisi lienee tällä hetkellä käsitelty loppuun.
Sen sijaan Gazan tilanne voi kärjistyä uudelleen hetkenä minä hyvänsä.
Homman kruunaa se, että rauhanneuvottelijaksi on kaavailtu oululaisnakkarilähtöistä ja vahvasti Natomielistä Martti Ahtisaarta.
Marttipojan puolueettomuutta tässä tilanteessa voi ihan hyvällä syyllä kyseenalaistaa, onhan Oulun kasvatti ollut ennenkin jenkkien puolella, miksi ei siis jenkkien tukemien puolella.
Kovin sumein silmin on Martti maailmaa jenkkilän suuntaan katsellut: Kuinka moni muistaa Ylen haastattelun 28.2.2003? Joitain viikkoja ennen Irakin sotaa Ahtisaari moitti Hans Blixin johtamia asetarkastajia siitä, että Irakin joukkotuhoaseita ei löydy. Neljä päivää ennen sotaa, 16.maaliskuuta MTV 3 kertoo, että "presidentti Martti Ahtisaari puolustaa voimakkaasti Yhdysvaltain toimintaa Irakin kriisissä (lähde: Voima 09/2008).

Jotenkin näistä Martti Ahtisaaren kommenttikömmellyksistä tulee mieleen vanha taistolaisten laulu "Lenin-setä asuu Venäjällä". Samaa naiviutta on sotaa tukevassa Nobelin rauhanpalkinnon voittajassa ja meripioneerien lapsikuoron esittämässä "rauhanlaulussa". Tuumikaa itse. Ote laulusta: "Leninillä on niin suuri otsa, että siihen mahtuu koko maailma...ja taivaskin. Lenin-setä rakastaa meitä ja meille hän on yhtä kultainen kuin setä Ho Tsi Min. Minä olen pikku pioneeri ja vähäinen on vielä minun voimani. Mutta pienikin voi taistella, rauhan puolesta kuin Lenin ja setä Ho Tsi Min".
Että silleen.
Pienvittuilijan mielipide: Sodat pysyvät, mutta rauhantekijät vaihtuvat.

keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Perkeleen punainen kiinalainen sohva

Eilen kirosin syvimpään helvettiin kaikki kiinalaiset tuotteet.
Eilen oli se päivä, jolloin minun oli pakattava yppöisen yksiöni kaikki tavarat laatikoihin ja rahdattava ne saunaan tai parvekkeelle paleltumaan. Syynä tähän oli kiinalainen sohva, joka puolitoista vuotta aiemmin oli värjännyt lattian punaiseksi. Oli tullut lattiamaton vaihdon aika.
Muista tuon kesäisen päivän "hyvin". Olin raahautunut kotiin rugbyn kolmannelta puoliajalta joskus aamuauringon kajastuksessa.
Uuden uutukainen Jyskin kiinalainen sohva kiileli houkuttelevasti.
Humalatila oli sen verran rankka, että hädin tuskin jaksoin avata sohvan ja kömpiä parin lakanan väliin nukkumaan.

Aamulla parin asperiinin jälkeen katsoin kuvaani eteisen peilistä.
Ei helvetti. Olin kaatunut kännissä ja lyönyt poskeni vai oliko vamma tullut rugbyssä, mutta en ollut huomannut sitä.
Vasen poski oli ihan verenpunainen.
Tarkempi tutkiskelu vessassa paljasti, että poski oli värjäytynyt punaiseksi.
Ruokaöljytuppoon irtosi punaista väriä.
Pikainen vilkaisu sohvan suuntaan ja huomasin kaikken olevan punaisen värin peitossa: lakanat, seinä, lattia, tyyny, kaikki oli kiinalaisen kommunismin helakan punaisen värin peitossa.
Sohvan suojamuovit olivat vielä lattialla ja niissä lappu: made in china.

Soitin Jyskiin ja siitä alkoi puolentoista vuoden rupeama tähän päivään asti.
Aamulla kahdeksalta lattiamaton vaihtajat saapuivat. Nyt asustelen pari päivää hotellissa.
Että tähän päästiin kävi maton puhdistamista yrittämässä vaikka minkälaista asiantuntijaa. Väri ei irronnut mistään muusta kuin sohvasta. Lattiassa, seinässä ja vaatteissa se istui lopullisesti. Naamasta se irtosi onneksi pikku hiljaa.

Jyskissä asiaan suhtauduttiin ihan alkua lukuunottamatta ymmärtävästi sain lahjakorttia, lakanaa ja liinavaatetta ja lupauksen vuokraasunnon lattian korjaamisesta. Ja uuden samanlaisen sohvan, koska samanlaista ongelmaa ei ollut koskaan aikaisemmin ilmennyt.

No, joopa joo. Kuten arvata saattaa, niin uusikin sohva sohi punaista väriä sinne tänne. Naama säästyi tällä kertaa, koska en alkuunkaan luottanut kiinalaiseen petikaveriini.
Tässä vaiheessa sain uuden sohvan ja todella ystävällistä palvelua Jyskiltä.
Ei mitään valittamista siihen suuntaan.
Kuinkahan monta punaista sohvaa ehti mennä jakeluun ennen kuin ne katosivat Jyskin valikoimista ja olikohan niissä kaikissa samaa vikaa, vaiko vain yhdessä erässä?
No, hienosti ovat homman hoitaneet, koska tästä ei ole saanut lehdistä lukea, kuten olisi helposti voinut käydä.

Huomasin tuossa muuten tuossa eilen aamulla lukiessani vanhoja teksejäni blogissa, että ihan iholle menevä henkilökohtainen vitutusteksti on harvoin kovinkaan hyvää.
Tällaiseen virheeseen olen sortunut nyt vasta yhden kerran ja sillonkin oli oikeaa asiaa jutun sivussa. Se minulle siis anteeksi suokaa.

Menetetyn "laadun" parantamiseski ajattelin laittaa luettavaksi joitain vuosia sitten kirjoittamani novellin Heikoimman ääni, joka kuvaa hyvin tämän blogin asennetta: heikompi vastaan vahva paskiainen. Tai siis sitä mitä ainakin yritän suurimman osan aikaa tehdä.
Nytkin tämä perkeleen punainen kiinalainen sohva oli ihan ylivoimainen vastustaja.
Ja kaiken lisäksi punainen sotkeva väri on tässä novellissakin avainasemassa.

Novelli: Heikoimman ääni

Heikoimman ääni



Mummoporukka oli kokoontunut viikoittaiselle yhteiskahville Laimin rivitalokaksioon ihan kaupungin keskustaan.
Tapana oli vaihtaa kuulumiset kahvin lomassa ja jalkautua sitten kaupungille asioita hoitamaan. Kahvinkeittovuoro vaihtui viikoittain, mutta päivä ja aika olivat aina samat, perjantai kello 10.

Sama neljän sakki oli kokoontunut tällä tavoin jo yli kuusi vuotta.
Kaikki tunsivat toisensa jo nuoruusvuosilta, oltiin oltu samassa koulussa ja kilvoiteltu samoista miehistä. Itse kukin oli sitten jonkun napannut, perustanut perheen ja elänyt elämänsä. Lapset oli tehty ja kasvatettu maailmalle, nyt jokainen porukasta oli vähintään yksinkertainen isomummo.

Silloin perheellisenä ja työikäisenä ei oltu keskenään juuri yhteyttä pidetty. Kaikilla oli olleet omat kiireet. Nyt eläkkeellä sitten kokoonnuttiin perjantaiaamuisin ja mietittiin, että miten se elämä oikein ohi humpsahti.
- Se on Lassilan Leenakin nyt sitten kuollut, sanoi Hanna-Kaisa Kuokkanen sokeri hampaiden välissä ja kahvia ryystäen.
- No, voi voi, miten se meni?, valitteli Laimi Kaipainen, joka oli porukasta nuorin, isokokoinen ja yhä pikimusta hiuksiltaan.
- Se oli saanut kotona jonkin kohtauksen. Tytön tyttö sen löysi. Ei ollu lääkäri vielä osannu sanoa mihin se kuoli, mutta se sydänhän se varmaan…
- Niin, sitähän se on kovasti valitellut. Ei ollut apua niistä uusista lääkkeistä.
- Mutta niitäpä ei saakaan ottaa yhdessä unilääkkeitten kanssa, hihkaisi Raija Roivainen. Hän oli suunnattoman kiinnostunut lääkkeistä ja taudeista ja onnistui aina kääntämään keskustelun niihin aiheesta kuin aiheesta.
- Mistäs sinä sen tiedät?, kysyi Minna-Mari Huuskonen kujeilevalla äänellä. Hän oli porukan pienin, hädin tuskin puoltatoista metriä; harmaa nutturalle taiteltu tukka ja nauravat silmät tekivät hänestä joka lapsen ihanne isoäidin.
- Minä luin sitä Terveys Nyt –lehdestä, sanoi Raija suorastaan säteillen pätemisen riemua. - Se oli alun perin amerikkalainen tutkimus, mutta nyt sitä oli alettu tutkimaan täällä meilläkin. Unilääkkeissä on kuulemma sellaisia aineosia, jotka yhdessä Termoks -sydänlääkkeen kanssa paksuntavat verta. Ja jos siihen vielä liittyy rasvaiset ruuat niin kuin Lassilan Leenalla, niin se on varma, että on lähtö edessä.


- Ottaako kukaan lisää kahvia?, kysyi Laimi estääkseen Raijan pitemmän luennoinnin.
Kaikille kelpasi ja Laimi kaatoi pannusta kupit täyteen.
Entä saako olla pullaa? Ihan on tuoretta; tänä aamulla leivottua.
Kylläpä osaakin Laimi keittää hyvät kahvit, kehui Hanna-Kaisa.
– Ja niin on hyvää pullaa, että…
Minna-Mari ja Raija nyökyttelivät päätään ja mumisivat saman suuntaisia sanoja. Kahvia ryystettiin taas hartaasti ja hiljaisuuden vallitessa. Jokainen oli kokenut sodan ja korvikekahvin ja niiltä päiviltä oli jäänyt tietty kunnioitus oikeaa kahvia kohtaan.
- On se muuten kummaa tämä nykynuoriso, sanoi Laimi kun kahvit oli
juotu.
- Kaiken maailman pillereitä popsivat ja sitten ryöstävät ihmisiltä rahat.
Sekin se Heikkisen Maija oli joutunu ryöstöyrityksen kohteeksi viime lauantaina.
- Eihän!, huudahti Hanna-Kaisa.
- Kyllä se on paha tämä nykymaailma.
On se kumma mikä niitä nykyisin vaivaa, tuhahti Raija.
– Jotakin rauhottavaa niille pitäisi antaa…on niitä semmoisiakin lääkkeitä, että…
- Eihän nuo nyt niin pahoja ole, Minna-Mari toppuutteli.
– Meidän sukupolvi sai aikaan maailmansodan; pientä se tuommoinen on sen rinnala.
Laimille nuorison kurittomuus oli periaatteellinen asia ja hän kivahti:
- Mutta se on aivan eri asia, meillä ei ollut muuta mahdollisuutta silloin.
- Vai ei ollut? Kovastihan tuota oltiin Suur-Suomea rakentamassa. Ja eikös se sinunkin miehesi ollut niitä Lapuanliikkeen jäseniä. Pientä se on nuorten tappelut niihin pesäpallomailoilla hakkaamisiin ja rajan taa muiluttamisiin verrattuna.
- Pyh, tuhahti Laimi loukkaantuneena.
– Mutta nämä nykynuoret sotkevat seiniäkin niillä tyhmillä söherryksillään; ei me silloin semmoista harrastettu.
Kyllä se nuoriso on vallatonta!
- Niin, minun se pitääkin jo tästä lähteä, sanoi Minna-Mari vilkuillen teennäisesti kelloaan. Kokemuksesta hän tiesi, että juttelu menisi kiistelyksi eikä nyt ollut oikeanlainen mieli siihen.
– Minun pitää käydä Kelan konttorissa selvittämässä sitä leskeneläkettä, sanoi hän ovelta.
- Kiitoksia vain Laimille hyvästä kahvista ja pullasta.
Minunko vuoro se on seuraavaksi tarjota?
- Niin se on, myönsi Raija.
– Sitten on taas Hanna-Kaisan vuoro, elikkä kierros alkaa uudestaan.
- No, näkemiin sitten, huusi Minna-Mari vielä.
Hanna-Kaisa ja Raija vastasivat, mutta Laimi vain tupisi itsekseen, oli vielä tuohtunut Minna-Marin kommenteista.

Kelan konttorissa Minna-Mari sai jonotusnumeron 225 ja valotaulu näytti sillä hetkellä numeroa 178, avoimia kassoja oli tasan kaksi kappaletta; tyhjiä tiskejä oli puolenkymmentä.
Minna-Mari päätti silti istua odottamaan; kassalle saattoi päästä nopeastikin, koskaan kun ei voinut tietää kuinka monta oli vain käynyt ottamassa numerolapun ja lähtenyt huomattuaan jonon pituuden.
Minna-Mari otti Kelan lehden ja alkoi selailemaan sitä.

Kovin moni ei ollut pyörtänyt ovelta takaisin, sillä Minna-Mari sai odottaa tunnin ja vartin, ennen kuin pääsi kassalle.
- Minulla olisi taas asiaa siitä leskeneläkkeestä, aloitti Minna-Mari kaivellen käsilaukkuaan. – Minulla on tässä nyt tämä oma yrittäjäeläketodistus ja sitten tämä selvitys Matin Ruotsista saamasta eläkkeestä. Siinä on nyt viimeinkin laskettu oikein se työtulo.
- Niin, mitä muutosta te haette?, kysyi virkailija.
- No, siihen tietenkin, siihen aikaisemmin maksettuun eläkkeeseen. Se leskeneläkkeen pohjaksi laskettu työtulo on ollut monta vuotta väärä. Pitäähän siihen saada korjaus taannehtivasti.
- Niin, sanoi virkailija tutkien papereita.
– Odotatteko vähän aikaa, sanoi hän sitten ja kipitti yhden peremmällä olevan oven eteen, summerin suraus ja ovi aukesi.
Minna-Mari katsoi virkailija katoamista huoneeseen, vilaukselta hän ehti nähdä leveän työpöytänsä takana istuvan miehen, pyylevän ja kravattikaulaisen. Oven pielessä oli nimikyltti: Eläkejohtaja Keijo Mullenberg.
Kymmenen minuutin kuluttua tuli virkailija takaisin lomakkeen kanssa.
- Ei se asia ollut niin yksinkertainen, on olemassa aivan selvä käytäntö tällaisien tapauksien varalle.
Virkailija työnsi lomakeen Minna-Marin nokan eteen.
– Tässä on tällainen lomake, jolla voitte anoa saatavianne. Täyttäkää tämä ja tulkaa sitten käymään.
Minna-Mari selasi kaksi sivuista lomaketta.
- Mutta tässähän kysytään taas näitä samoja liitteitä. Ei kai niitä tarvitse uudelleen tänne toimittaa?
-Kyllä tähän nimenomaiseen lomakkeeseen pitää liittää nämä mainitut liitteet, muuten me emme voi ottaa asiaa käsittelyyn. Valitettavasti käytäntö on tällainen.
- Mitä tämä tarkoittaa, tämä Ruotsista saadun eläkkeen muutostosite?
Minna-Mari osoitti lomakkeen kohtaa sormellaan.
Virkailija otti lomakkeen itselleen ja käänsi sitä auki takasivun.
- Täällä tämä selitetään selvästi, sanoi virkailija näyttäen lomakkeen takasivua Minna-Marille.
Virkailija kohensi asentoaan ja luki lomakkeen kohdan.
- Tässä sanotaan näin: jotta leskelle voitaisiin maksaa korotettua leskeneläkettä tulee hänen liittää lomakkeen mukaan ulkomailta vainajalle maksetun työtulon/eläkkeen maksutositteet. Jos vainajan eläkkeeseen on tehty taannehtivia korjauksia, on muutosperusteista toimitettava selvitys Kelan viralliselle muutoslomakkeella 19367b.
Virkailija kaivoi laatikosta toisen lomakkeen.
– Tässä on tämä kyseinen muutoslomake 19367b.
Minna-Mari mietti hetkisen, hän oli eläkkeittensä vuoksi joutunut vuosia asioimaan erilaisissa virastoissa ja oli kehittynyt hyväksi kapulakielen tulkiksi. Asioita piti vain pureskella hieman aikaa.
- Ymmärsinkö nyt oikein, tuhahti Minna-Mari oivallettuaan sekavan lauseen
yksinkertaisen sisällön, tarkoittaako tämä sitä, että ensin pitää saada eläke takautuvasti maksettuna Ruotsista ulos, ennen kuin voin hakea Suomesta muutosta eläkkeeseen.
- Niin, ja älkääkä unohtako selvitystä. Ruotsin eläkehallinnon selvitys miehenne eläkkeen maksuperusteista on oltava ehdottomasti hakemuksen mukana, täytettynä lomakkeelle…
Minna-Mari tempaisi lomakkeet virkailijan kädestä itselleen.
- Eikä täällä puhuta missään takautuvasta korvauksesta. Sehän tässä on pääasia. Matti on kuollut jo 14 vuotta sitten ja koko sen ajan olen saanut liian pientä leskeneläkettä.
- Niin vanhat saatavat ovat jo vanhentuneet. Mutta voitte tietysti täyttää sen lomakkeen ja laittaa vaatimuksenne sinne lisätietoja –kohtaan; kyllä sekin luetaan. Jatkossa teillä tietenkin on oikeus saada korotettua eläkettä. Mutta se tietysti vaikuttaa harkinnanvaraisiin etuuksiin. Saatteko te esimerkiksi asumistukea?
Minna-Mari nyökkäsi.
- No, siinä tapauksessa asumistukenne määräytyy jatkossa uusien tulojen mukaan.
Minna-Marin ryppyisille poskille nousi puna, suututti niin vietävästi.
Virkailija laittoi lomakkeet kirjekuoreen ja ojensi sen Minna-Marille.
- Täyttäkää nämä ja palatkaa sitten uudelleen asiaan, niin laitamme asiat kuntoon, sanoi virkailija hymyillen pää vinossa.
Ulkona Minna-Mari tunki kuoren roskalaatikkoon.

Minna-Mari istuutui tutulle puistonpenkille ja kaivoi käsilaukustaan ranskanleivän. Sorsat olivat tunnistaneet jo kaukaa tutut piirteet ja taapersivat ruokapaikalle.
Saa nähdä, milloin eivät rahat riitä enää tähänkään.
Muutamat sorsat kallistelivat päätään kuin ymmärtäen ruokkijansa surun.
- No, aina minä jostain teille leivän löydän, itsestäni en ole niinkään varma. Kuolla tässä joutaisi. Ei tällainen kituminen ole ihmisen elämää.
Minna-Mari mursi leivästä palasia ja nakkoi niitä sorsille. Yhä uusia lintuja nousi vedestä havittelemaan murusia. Pari puluakin pyrähti paikalle.
- Vaikka mitä minä teille valitan, ei teilläkään helppoa ole. Armonpaloilla elätte tekin ja aina löytyy toinen lintu, joka on valmis viemään senkin suusta.
Minna-Mari kaivoi käsilaukustaan nenäliinaa niistääkseen nokkaansa ja
kuivatakseen silmäkulmiaan. Sattumalta käteen sattui spray-maalitölkki. Sen hän oli hankkinut pyörän korjausta varten, vanha Helkama oli jo kovin ruostunut ja kaipasi uutta maalia pintaansa.

Yhtäkkiä Minna-Marin mieleen juolahti tyttöporukan kesken käyty keskustelu. Laimin kommentti nuorten seinien töhrimisvimmasta synnytti Minna-Marin päässä idean: miksipä hänkin ei voisi vähän suhhuutella, oli hänellä vähintään yhtä hyvä syy kapinoida kuin nuorillakin.
Minna-Mari pyöritteli tölkkiä kädessään. Punainen oli värinä hyvä, mutta jostain piti saada graffitin mallia, vaikka niitä oli usein nähnyt, ei niihin ollut koskaan kiinnittänyt erityistä huomiota.
Minna-Mari suunnisti rautatieasemalle, sinne johtavassa alikulussa hän muisti nähneensä lukemattomia graffiteja.

Minna-Mari tutkiskeli alikulun kirjavia seiniä ja kopioi mielestään parhaat graffitit ostoskuitin takapuolelle. Osa graffiteista oli suorastaan taidokkaita, sellaisia hän ei osaisi aloittelijana tehdä. Muutenkaan paikka, jonka hän aikoi sotkea, ei ansainnut kuin herjauksia seinälleen.
Vielä oli odotettava illan pimenemistä, sitten pääsisi sprayaamaan. Minna-Mari tunsi kuinka häntä alkoi jännittää, mahassa myllersi niin, että oli hakeuduttava rautatieaseman vessaan.
Aseman kahviossa Minna-Mari siten odotti illan pimenemistä, siemaili kahvia ja opetteli kopioimiaan graffiteja.

Kello oli puoli yksi yöllä, kun Minna-Mari käveli kohden tulevaa kohdettaan. Pari vartioliikkeen miestä käveli häntä vastaan ja Minna-Mari jähmettyi, mutta vartijat tuskin edes huomasivat häntä. Kävelivät ohi jutellen keskenään jalkapallosta.
Baareista virtasi nuoria diskojen edessä jököttäviin jonoihin.
Ei ollut maailma paljoa muuttunut, vaihtanut vain merkitystään, Minna-Mari tuumi. Hän oli jonottanut annostelukorteilla ruokaa ja viinakortilla viinaa, nyt jonotettiin kapakoihin.

Käveltyään Kelan konttorin luo, vilkuili Minna-Mari ympärilleen, hiipi lasisten ovien kohdalle ja kaivoi laukustaan spraymaalitölkin.
Valaistus oli sen verran huono, että Minna-Marin oli kaivettava laukusta myös lukulasinsa, ennen kuin saattoi alkaa suhhuuttelemaan.

Tuore maali tuoksui hyvälle ja jännitys sai korvat hikoamaan. Muutamassa minuutissa oli tölkki tyhjä.
Minna-Mari vilkuili ympärilleen, kun ketään ei näkynyt, otti hän etäisyyttä ja ihasteli aikaansaannoksiaan. Ovessa luki:
FUCK YOU !!! PASKA MESTA !!!
Seinässä oli samansuuntaisia lauseita ja tikku-ukko roikkumassa hirressä, alla teksti
KELA TAPPAA !!! Tästä Minna-Mari oli erityisen ylpeä, sillä sen hän oli suunnitellut ihan itse. Aluksi Minna-Mari oli ajatellut tekstiä, Mullenberg on mulkku, mutta siitä hän oli luopunut, koska se oli hänen suuhunsa liian hävytön.
Minna-Mari laittoi tyhjän tölkin laukkuunsa, oikoi vaatteensa ja lähti tyytyväisenä kotia kohden.
Matkalla tulivat vastaan samat vartioliikkeen miehet kuin tulomatkalla, mutta enää Minna-Mari ei edes säpsähtänyt, vaan käveli ripeästi ohi.

Keskiviikkoiltana sai kunnan terveyskeskus samanlaisen kuorrutuksen, tosin väri oli tällä kertaa neonkeltainen, punaisessa tiiliseinässä kun ei punainen väri olisi näkynyt. Se oli vahinko, sillä punainen oli Minna-Marin lempiväri.
Erityisesti Minna-Mari oli ylpeä tekstistään:
KANSANEDUSTAJIEN PALKKA PUOLIKSI JA HOITAJIEN KAKSINKERTAISEKSI, SILLÄ KANSA TERVEHTYY!!!
Itse graffitien teon lisäksi kuului Minna-Marin uuteen harrastukseen suunnittelu ja harjoittelu turvallisessa paikassa.
Minna-Mari oivalsi heti alkuunsa, että mitä nopeammin graffitin onnistui suhhuuttelemaan, sitä pienempi oli kiinnijäämisen riski.
Minna-Mari uskoi taitojensa kasvaessa pystyvänsä paljon vaativimpiin graffiti-iskuihin kuin nuoret, sillä häntä ei kukaan heti epäilisi. Rysän päältä vain ei saanut jäädä kiinni, silloin hän olisi huonommassa asemassa kuin nuoret, joilla oli vielä terveet jalat. Mummoudesta oli tässä asiassa niin etua kuin haittaakin. Piti käyttää oveluutta.

Minna-Mari oli suorastaan hullaantunut graffitien tekoon, ne mahdollistivat loputtoman itsensä kehittämisen, koskaan ei olisi liian nopea eikä hyvä, aina saattoi parantaa. Minna-Mari halusi joskus osata tehdä taidokkaitakin graffiteja, sellaisia kuin hän oli nähnyt alikulkutunnelissa. Parasta hommassa kuitenkin oli, että sai kerrankin äänensä kuuluville ilman liitteitä.

Perjantaina kokoontui taas mummokerho, nyt oltiin sitten Minna-Marin luona. Kahvin ja pullantuoksu täyttivät kerrostaloyksiön. Puheet kiersivät tuttuja uria, kukaan ei nyt ollut kuollut, joten Hanna-Kaisa oli vain vähän äänessä. Sen sijaan Raija oli löytänyt pari uutta ja mielenkiintoista sairauksiin liittyvää artikkelia ja selosti ne perinpohjaisesti.
Laimilla puhe kääntyi taas nuorien mollaamiseen:
- Kyllä se nuoriso on vallatonta, totesi hän taas saarnansa lopuksi.
- Niin, vaikka onhan meilläkin omat kujeemme, totesi Minna-Mari ja nosti kahvikupin huulilleen neonkeltaisilla sormillaan.

torstai 1. tammikuuta 2009

Joulurauha Jerusalemissa

Taas on joulurauha julistettu Daavidin maahan. Gazassa yli kolmesataa on saanut lopullisen joulurauhan. Ja saa lapset soihduin ja kynttilöin tätä ihmettä todistaa, kun sähköt ovat poikki...

Jotenkin tästä jutusta ei irtoa kepeyttä, vaikka kuinka yrittää. Israelin iskut Gazaan ovat liian hapokasta juttua.
Nuo tapahtumat ovat kuin aiemmassa blogijutustani, "Natsittaako? Uhrista natsiksi". Hyvin ovat juutalaiset ottaneet natseilta opikseen ja pistäneet vielä paremmaksi.
Nyt hyökätään hävittäjillä ja väitetään, että ollaan hyvällä asialla. Aika vittumaista uhreja kohtaan, kun hyökkääjä kerää sympatioita tappamalla. Uhreilta viedään se ainoa voitto, jonka he kuolemallaan saavuttavat, eli maailman tuomio tappajille.
Vähän kuin jenkkien demokratian vienti Irakiin.
Paska juttu, että jossain piireissä tuollaiset jutut menevät läpi.

Jos maailmasta hakee paikkaa, jossa syntyneenä olisi joutunut varmimmin keskelle levottumuuksia, niin se lienee Gaza.
Taisi olla Ciceron kirjoituksia, joita tässä päivänä menneenä luin. Tekstin kohta: "Gazassa levotonta", on ajankohtainen nytkin.