maanantai 6. heinäkuuta 2009

Onkos tullut lama, vai vedätetäänkö meitä?

Totuus on, että lama-aikana rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.
Rikkaat tarvitsevat lamaa rikastuakseen lisää.
Kun lama kolkuttaa ovelle, niin lehdistä katoavat kirjoitukset ihmisten irrottautumisesta oravanpyörän kieputuksesta. Jokainen työssä tyllertajä on onnellinen siitä, että saa pitää paikkansa. Ennen niin vittumaiselta tuntunut työ tuntuu yhtä äkkiä kullan arvoiselta suojalta kylmää maailmaa vastaan.
Laman syövereissä lehdet pursuavat toinen toistaan synkempiä ennusteita.
Kokoomuksen kokkelinokat valovoimaisimmat tähdet etunenässään ennustavat synkkiä aikoja (lue, ei kokoomuslaisille kultalusikkaporukalle).

Perussuomalaiset ovat valmiita sulkemaan rajat ulkomaan eläjiltä, jotta työpaikat pysyvät suomalaisilla. Ja ainakin yhden tyypin mukaan estääkseen raiskauksia, joita juuri ulkomaalaiset tekevät.

Että nyt tulisi haukuttua kaikki osapuolia, niin laman kourissa SDP ja vasemmisto ovat hiljaa, vaikka kerrankin olisi saumaa saada kannatusta.
Keskusta se vain nuoleksii vasemmalle ja oikealle ja kaavailee jopa Vuotoksen altaan rakentamista.
Kansallinen purukumipuolue, eli Vihreät venyy ja paukkuu taas joka suuntaan eikä ole mistään mitään mieltä.
Kristillisten ja Ruotsalaisten teoista ei ole niin väliä ja mielipiteet tiedetään.

Siinäpä tuli vähän politikoitua, vaikka piti vain kirjoittaa siitä, että miksi Suomi on negatiivisten uutisten kultamaa. miksi tätä uutista ei hehkutettu ihan tosissaan kun ajankohtaista oli (ja tehkääpä johtopäätösenne työttömyydestä tämän uutisen pohjalta). :

TekstiTv 6.7.2009
TALOUS

"Työssä käyvien suomalaisten määrä vuonna 2008 oli ennätyksellisen suuri, kertoo Tilastokeskus.
Viime vuonna reilut 2,5 miljoonaa suomalaista oli töissä. Työttömyysaste laski 6,4 prosenttiin.
2000-luvulla ilmennyt työllisten lukumäärän kasvu johtuu siitä, että 55-64-vuotiaat ovat pysyneet työelämässä.
Työssä käyvien määrä nousi vuodesta 2007 kaksi prosenttia, eli vajaat 40 000 suomalaista työllistyi vuoden 2008 aikana.
Vaikka työttömien määrä väheni vuonna 2008, vauhti on hiipunut edellisistä vuosista."

1 kommentti:

Janne Hirvelä kirjoitti...

"Suomi on negatiivisten uutisten kultamaa." Yhdyn kirjoittajan mielipiteeseen ja ko. asian takia allekirjoittanut on lopettanut kokonaan sanomalehtien lukemisen sekä uutisten katsomisen televisiosta. :)