torstai 30. joulukuuta 2010

Vapahtaja Mannerheim

Pienvittuilija törmäsi tällaiseen Iltalehden juttuun Facebookissa ja intoutui kommentoimaan asiaa siellä. Nyt plätkäisen saman suuntaista kommenttia tänne kaiken maailman luettavaksi.


""Iltalehti Torstai 30.12.2010 klo 06.00

Unohdettu kirja paljastaa:
Marski esti Ruotsin miehityksen

Pääesikunnan tiedotuspäällikkö Kalle Lehmus katsoo Ruotsin pelastuneen Saksan miehitykseltä marsalkka Mannerheimin ansiosta.
Marsalkka Mannerheimin pysyvä, tiukan kielteinen aseen Ruotsin vastaisiin operaatioihin oli Saksan tiedossa.

Suomen marsalkka C.G.E. Mannerheim on saanut maassamme kansallissankarin aseman. Suomalaisten lisäksi myös ruotsalaisten tulisi omaksua Mannerheim sankarikseen, jos uskomme jatkosodan aikana Suomen armeijan päämajan tiedotuspäällikkönä toimineen eversti Kalle Lehmuksen muistelmia.

Lehmuksen mukaan Mannerheim esti Pohjois-Suomessa ja Lapissa olevien saksalaisten joukkojen käytön Suomen alueelta Pohjois-Ruotsia vastaan mahdollisesti suunnattavaan hyökkäykseen.

Salaisuus puhelimessa

Lehmus kertoo vuonna 1967 ilmestyneessä kirjassaan Tuntematon Mannerheim (Weilin&Göös) puhelusta, jossa Mannerheim oli ilmeisesti puolustusministeri Rudolf Waldenin kanssa keskustellut asiasta. Lehmus oli esittelykäynnillä Mannerheimin luona 6.8.1941 kun hän joutui puhelun todistajaksi.

"Merkitsin siitä muistiin vain, että kysymys oli vuosisataisten suhteiden tuhoutumisesta ja että hän, Mannerheim, ei salli sen tapahtuvan, vaikkapa sitten hänen olisi pantava vaakalaudalle oma asemansa ylipäällikkönä", kirjoittaa Kalle Lehmus kirjassaan.

Mannerheim oli hyvin tietoinen siitä, että Lehmus kuuli ja ymmärsi puhelun sisällön. Hän oli katseellaan viestittänyt asian salaisuudeksi.

Lehmus kertoo muutama päivä puhelun jälkeen saaneensa Helsingissä sosiaalidemokraattien johtajalta Väinö Tannerilta vahvistuksen, että Mannerheim oli torjunut saksalaisjoukkojen käytön Suomen maaperältä Ruotsia vastaan.

Saksa olisi halunnut turvata Ruotsin miehityksellä joukkojensa vapaan kuljetuksen itärintamalle, ennen kaikkea sen pohjoisosiin.

Lue lisää aiheesta torstain (30.12.2010.) Iltalehdestä.

JUHA KESKINEN
juha.keskinen@iltalehti.fi


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010122912900545_uu.shtml

Pienvittuilijalla tuli mieleen, että Suomessa olisi syytä kirjoittaa Uusitestamentti uusiksi: on tuo Marski niin suuri vapahtaja täällä.
Jokunen vuosi sitten väitettiin, että Mannerheim pelasti Neuvostoliiton koska ei katkaissut Leningradin huoltotietä Laatokan yli.

Jos huoltotie olisi katkaistu, olisi kaupunki nääntynyt kokonaan ja Saksalta olisi vapautunut joukkoja Moskovan valtaamiseen.
Jos taas Neuvostoliitto olisi kaatunut, olisi koko maailma joutunut Saksan hallintaan.
Pelkkä Ruotsi...Pöh!Meidän Mannerheim pelasti koko maailman!
Aamen!

Mannerheim uskon julistusta ei haittaa, vaikka noista kaavailuista on tietenkin jätetty huomioonottamatta Neuvostoliiton oma vähäinen panos saksalaisten lyömisessä mm. jopa 22 miljoonan kaatuneen muodossa.
Ja se, että ehkä ne Leningradin saksalaisjoukot eivät kuitenkaan olisi Moskovaan päässeet.
Ja jos olisivatkin, niin mitä sitten: Vladivostogiin on matkaa!
Muuan Napoleon niminen tyyppi valloitti kerran Moskovan vain huomatakseen, ettei se nyt vielä mitään merkaa.

Tässä "uudemmassa" Ruotsia koskevassa väitteessä unohdetaan se, että Saksan ei kannattanut valloittaa Ruotsia, koska tämä näennäisesti puolueeton maa toimitti 80% Saksan tarvitsemasta rautamalmista.
Saksa sai aseisiinsa rautaa tarvitsematta pelätä, että kaivokset räjäytetään paskaksi.
Mitä pidemmälle sota eteni ja Saksan sotaonni heikkeni, sitä tärkeämmäksi tuo asia tuli.

Leikitäänpä ajatuksella, että Mannerheim tosiaan esti Ruotsin valloituksen sodan alkuvaiheessa?
Jos Saksa olisi miehittänyt Ruotsin, niin olisiko se jopa lyhentänyt maailmansotaa?
Ruotsin valloittaminen olisi sitonut muutenkin rajalliseksi osoittautuneita Saksan joukkoja. Lisäksi Ruotsin malmikentät olisivat olleet sotatoimien kohteina.
Juuri rautamalmin toimitukset Ruotsista mahdollistivat Saksan sodankäynnin.
Pidensikö Marski maailmansotaa?

Tämä nyt oli taas yksi kaavailu, mutta ei sen huonompi kuin nuo edellisetkään.
Eiköhän olisi aika lopettaa ylenpalttinen Mannerheimin palvonta.
Ei hän sentään koko maailmaa pelastanut, vaikka olisihan se meistä suomalaisista kivaa.

Ei kommentteja: