Joulun kunniaksi laitan kaikkien luettavaksi yhden Jeesuksen saappaanjälki-kirjan kahdestatoista jouluaattoon sijoittuvasta kertomuksesta (toinen on luettavissa Stiignafuuliasta Joulukertomuksen nimellä: http://www.e-julkaisu.fi/stiiknafuulia/3-2011/)
Hyvää Joulua!!
Berliini
Jeesuksen viitta likaantui Alexsanderplazin
rapaiseen katuun. Oli satanut viisi päivää putkeen.
Nyt aurinko pilkisteli varovasti ja ilma viileni.
Joulutorin vilinässä, laulavan hirvenpään alta, Jeesus osti lasillisen kuumaa glögiä.
”Et mahda olla paikallisia!” naurahti myyjä.
”Viitalla ja sandaaleilla ei pitkään pakkasessa pärjää.
Ei, vaikka kuinka hulluus päätä lämmittäisi.”
”Ostan lämpimät sukat, lämpimältä ihmiseltä.”
”Hyvä niin! Mistä olet tulossa?”
”Metrosta.”
”Ei kun oikeasti. Anteeksi, että olin sarkastinen,
mutta tuo sinun asusi herättää hilpeyttä.”
”Olen tulossa isäni kodista ja matkalla ihmisten
luo. Tiedän, ettet tarkoittanut loukata. Mutta
loukkasit kuitenkin.”
”Pyysin kuitenkin anteeksi.”
”Teit sen itsesi tähden, et katunut sydämessä sanojasi.
Kadut vain sielusi pimeyden näyttämistä.”
”What ever!”
Mies keräsi pöydistä olutpulloja. Joihinkin oli
jäänyt tippa pohjalle. Sen hän kulautti kurkusta
alas. Tänään oli ollut hyvä päivä, saaliina kaksi
pussillista pulloja. Niillä ja aiemmin kerätyillä
Aaron saisi hotellista huoneen jouluyöksi.
Kaksi edellistä joulua oli mennyt metrotunnelissa,
mutta tämä joulu olisi erilainen. Aaron kävisi
kylvyssä, pukisi päälleen lämpimän kylpytakin ja ostaisi mukillisen lämmintä glögiä. Söisi juhlavan
jouluillallisen, päälle vielä kallis sikari ja
yöksi puhtaana puhtaan valkoisten lakanoiden
väliin.
Huoneen pitäisi ehdottomasti olla korkealla,
mahdollisimman etäällä maasta ja metrotunnelista.
Park Inn-hotelli Alexsanderplazin laidalla ja
sen ylimmät kerrokset olisivat täydellinen vaihtoehto.
Tätä varten oli jaksanut kerätä pulloja ja
jättää ryyppääminen vähemmälle. Aaronista ihmisellä
piti olla haaveita, se erotti meidät eläimistä.
Tulossa olisi pitkästä aikaa hyvä joulu.
Mieleen tipahti muisto joulusta kuuden vuoden
takaa. Silloin Anna pääsi sairaalasta kotiin kipupumpun
kanssa. Joulupöytä katettiin totuttuun
tapaan, vaikkei Anna saattanutkaan syödä mitään.
Tiedettiin sen olevan viimeinen yhteinen joulu,
mutta sydämessä ei ollut surua. Jokainen yhteinen
hetki oli ylimääräinen joululahja elämältä.
Anna antoi lahjaksi sairaalassa kutomansa villapaidan.
Se oli harva ja siinä oli aukkoja kohdissa
joissa kipukohtaus oli yllättänyt, silti se oli Aaronista
paras joululahja ikinä. Pusero oli hänellä aina
päällä. Se lämmitti, vaikkei lämmin ollutkaan.
Aattoillan hämärtyessä alkoi sataa lunta. Mustamaa peittyi valkoiseen harsoon. Jeesus laskeutui
metrotunneliin, osti pussillisen patonkeja ja istahti
odottamaan. Ihmiset kiirehtivät metroihin täysiä
tavarakasseja kantaen. Jotkut lapset vilkuttivat
Jeesukselle. Äidit toruivat ja isät kielsivät heitä.
Park Inn-hotellin virkailija ei tiennyt, miten
selviäisi tilanteesta. Mies halusi huoneen yöksi,
eikä uskonut lähtökäskyjä. Haiseva renttu häiritsi
oikeita asiakkaita. Mies latoi kolikoita pinoiksi
tiskille ja väitti kiven kovaan, että hänellä oli tarpeeksi
rahaa huoneeseen. Kun virkailija ei keksinyt
enää muuta, oli hän soittavinaan tarkistussoiton
huonetilanteesta, mutta soittikin vartijalle.
Pian tämä saapui.
”Alkakaahan lähteä!” komensi vartija.
”Miksi? Minähän maksan huoneesta.”
”Ottakaa likaiset kolikkonne ja lähtekää heti!”
huusi virkailija tönäisten rahapinot levälleen tiskille.
”Täällä ei ole sijaa teidänlaisillenne.”
”Minulla on oikeus ostaa yösija kuten muillakin.
Minulla on rahaa, eikä raha haise.”
”Mutta sinä haiset!”
Virkailija nyökkäsi vartijalle ja tämä talutti
Aaronin puolijuoksua pihalle. Ei vaikuttanut,vaikka hangoitteli vastaan. Väliin jalat eivät edes
koskettaneet maata. Vartija tuuppasi Aaronin pihalle
ja nakkasi kolikot perään. Osa niistä kieri
sadevesiviemäriin.
Aaron keräsi jäljelle jääneet kolikot itkua niellen.
Vaikka elämä kadulla oli kovettanut ja hänet
oli ennenkin ajettu pois, niin silti itketti. Hänellä
oli rahaa, mutta se ei kelvannut. Hän ei ollut enää
ihminen. Hän ei voinut ostaa rahoillaan mitä halusi
kuten muut. Hän oli menettänyt ihmisarvonsa.
Aaron tiesi entisenä DDR:läisenä vaatekauppiaana,
että ihmisyyden mittari olivat henkilökohtaiset
ostopäätökset, oikeus päättää mihin rahansa
sijoitti.
Vapautta on valita farkut mielensä mukaan. Se
voima kaatoi Neuvostoliiton ja mursi Berliinin
muurin. Nyt häneltä oli viety tuo oikeus, eikä siihen
tarvittu piikkilankaa eikä neuvostotankkeja.
Siihen riitti yksi hotellivirkailija. Ei hänellä
ollut paikkaa oikeiden ihmisten joukossa. Oli
parempi painua takaisin maan alle.
Aaron tunki kolikot taskuunsa ja suunnisti
kohden tuttua tunnelia.
Metrossa kolme punkkaria piiritti Aaronin ja
vetivät sivummalle.
”Anna tänne ne rahat!” komensi porukan tyttö.
”Ne ovat minun!”
”Jos et anna, niin me hakataan ja otetaan ne.
Päätä syötkö hampailla vai ikenillä!”
”En anna! Ne ovat minun. Kerätkää itse
pulloja ja…”
Takana ollut poika löi Aaronia pullolla päähän.
Aaron kaatui maahan. Potkuja sateli joka puolelta.
Alkuun ne sattuivat, mutta eivät kohta enää.
Aaron katseli kuin filmiä, jossa punkkarit heiluivat
sumun seassa. Lähestyvä kengänpohja pimensi
maailman.
Kun Aaron avasi silmänsä, uskoi hän jo kuolleensa.
Edessä seisoi mies valkoisessa viitassa.
”Älä pelkää. Isäni talossa on sinulle sija.” Mies
katosi valkoiseen harsoon.
Aaron näki edessään keltaisista kukista lainehtivan
pellon. Sen takana oli vuori ja vuoren rinteellä
talo. Pihalla Piki-koira lapsuudesta juoksi
häntä vastaan, kippurahäntä heiluen.
Mökistä kajasti valoa, joka oli aurinkoakin kirkkaampi.
Anna seisoi ovella ja viittoi luokseen. Jotenkin Aaron
oli osannut odottaa sitä. Tuttu lämpö täytti sydämen.
”Kiirehdi rakkaani!” huusi Anna.
Aaron juoksi ylämäkeä keveästi kuin lentäen. Mihinkään ei sattunut.
Anna syleili häntä pitkään. Piki nuoli kättä.
”Olen odottanut sinua rakkaani! Mutta en vielä.”
”Missä me olemme?”
”Tämä on meidän taivas. Muistatko kun haaveilimme
mökistä vuorella. Sanoit, että se on täydellinen
vasta sitten, kun siellä on koirasi Piki.
Lapsuutesi ainoa ystävä.”
”Muistan! Minä muistan. Olit silloin jo hyvin
sairas. Sovimme näkevämme täällä. Nyt minun
on hyvä olla”
”Niin. Mutta sinun aikasi ei ole vielä. Rakastan
sinua ikuisesti, muista se!”
”Ja minä rakastan sinua!” Aaron tunsi kuinka
kipu ravisteli ruumista.
”Nähdään rakkaani! Minä odotan sinua täällä.”
Aaron heräsi. Verta valui kurkkuun ja yskitti.
”Anna!” huusi hän yskän puuskan väliin.
”Hän odottaa sinua!”
Aaron käänsi päätään, vieressä seisoi sama
kaapuniekka, jonka hän näki ennen kuin taju lähti.
”Mistä sinä puhut? Kuka odottaa ja missä?”
”Anna odottaa sinua, kuten lupasi. Ei ole
suurempaa voimaa kuin rakkaus. Se rikkoo
kaikki esteet.
””Kuka sinä olet?”
”Olen Jeesus. Jeesus Nasaretilainen.”
”Mutta enhän minä usko sinuun!”
”En minä pyytänyt uskomaan itseeni. Pyysin
uskomaan sanoihini. Käskin rakastamaan lähimmäistä
kuten itseään.”
”En rakasta itseäni.”
Jeesus hymyili ja kumartui silittämään Aaronin
päätä. Kipu katosi.
”Sinun aikasi ei ole vielä. Sinulla on tehtävä
edessäsi.”
”Mikä tehtävä?”
”Se selviää aikanaan.” Sen sanottuaan Jeesus
haihtui ihmisvilinään.
Ambulanssissa matkalla sairaalaan Aaron heräsi.
Oli hyvä olla vaikka joka paikkaan koski. Ei
pelottanut enää. Aaron päätti, että seuraavana jouluna
hänet päästettäisiin sisään hotelliin.
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
maanantai 3. joulukuuta 2012
Horppahemmot heilahtaa
Alla lainaus Turun sanomien jutusta. Sama juttu oli myös Kalevassa.
Alla juttu, lopussa kommentti.
http://www.ts.fi/urheilu/422111/Jenkkifutari+Jovan+Belcher+ampui+avovaimonsa+ja+itsensa
"Jenkkifutari Jovan Belcher ampui avovaimonsa ja itsensä
Urheilu | Turun Sanomat 2.12.2012 16:09
Varhain lauantaiaamuna Jovan Belcher ampui avovaimonsa ja jätti pariskunnan kolmen kuukauden ikäisen tyttären sekä äitinsä kotiinsa Kansas Cityssa. Belcher ajoi 15 minuutin matkan joukkueensa, amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan Kansas City Chiefsin harjoituskeskukseen.
Harjoituskeskuksen parkkipaikalla 25-vuotias linjamies kiitti Chiefsin toimitusjohtajaa Scott Piolia ja päävalmentajaa Romeo Crennelia saamastaan tilaisuudesta pelata NFL:ssä, käveli parikymmentä metriä sivuun ja ampui itseään päähän Piolin ja Crennelin nähden.
Belcherin ja hänen avovaimonsa Kasandra Perkinsin kuolema herätti viikonloppuna järkyttyneitä reaktioita ympäri NFL:ää.
– Kuvitelkaa joku rakkaanne tuohon tilanteeseen, antakaa hänelle ase ja seiskää muutaman metrin päässä kun hän tappaa itsensä...se on käsittämätöntä, Kansas Cityn kaupunginjohtaja Sly James sanoi tavattuaan toimitusjohtaja Piolin.
Päävalmentaja Crennel kertoi tapahtuneesta joukkueen muille pelaajille lauantaina aamupäivällä.
– Se oli vaikea tilanne. Hän ei pystynyt puhumaan loppuun asti. Kokoonnuimme yhteen ja rukoilimme, Chiefsin pelinrakentaja Brady Quinn kertoi.
– Tämä on niin vaikeaa ennen kaikkea siksi, että mietin miten tämän olisi voinut estää, Quinn sanoi.
New Yorkin osavaltiossa varttunut Belcher, 25, oli taistellut tiensä Chiefsin aloituskokoonpanoon, vaikka häntä ei valittu NFL:n varaustilaisuudessa yliopistouran jälkeen. Belcher teki ensimmäisen sopimuksensa Chiefsin kanssa vuonna 2009 ja nousi aloitukseen jo seuraavalla kaudella.
Ainakaan julkisuudessa ei nähty mitään, mikä olisi kertonut ongelmista. Kaikki Belcherin pelikaverit kertoivat hänen olleen pidetty, työteliäs ja perhekeskeinen.
Kansas Cityn poliisi kertoi, että Belcher kävi perjantaina avovaimonsa kanssa konsertissa. Sen jälkeen pariskunta riiteli.
– Hän oli hiljainen, mukava kaveri, kova tekemään töitä. En ikinä tiedä, mikä tämän on aiheuttanut. Kun yrittäisin ajatella jonkun tekevän tällaista, en olisi ikinä ajatellut häntä, viime kauden pelikaveri Anthony Becht sanoi.
Useiden entisten NFL-pelaajien itsemurhat ovat viime vuosina herättäneet Yhdysvalloissa kysymyksiä siitä, mikä osuus päähän kohdistuneilla iskuilla ja aivovammoilla on kuolemiin.
TS–STT
Pienvittuilijasta olisi aihetta hakea syitä myös todennäköisemmästä, eli doubbingin ja hormiinien suunnasta. Kuten muistetaan DDR:n ajoilta, niin perinteisesti horppahemmot ovat menettäneet väliin kykynsä tai hermonsa tai molemmat.
Elämään voi tulla yllättäviä ulottuvuuksia, kun homoonit vievät seksihalut ja tuovat tilalle halun nakata vaimo ikkunasta pihalle.
Siitä parisuhde voi hieman kärsiä. Voi olla hieman riitaa ilmassa.
Asioista voisi puhua niiden oikeilla nimillä. Horppahemmo,douppaaja ja muut johdannaiset ovat Pienvittuilijasta kaunista kuultavaa. Nuo tyypit, jotka vääristävät urheilulajin kuin lajin ja tekevät siitä eläintiedettä. Mikä sika kestää eniten piikkiä, se kasvaa isoimmaksi ja vahvimmaksi.
Amerikkalainen jalkapallo mainitaan ensimmäisten lajien joukossa kun puhutaan douppingista.
Linkki:
http://www.antidoping.fi/view.cfm?page=A18F23ED-3C04-4EAF-AECE-925A5BD3ADEF&articleid=d19e0a41-a02f-4be4-aa55-c075fd83e086
Lainaus jutusta:
"1940-luvun alussa Yhdysvalloissa tutkittiin metyylitestosteronin (synteettinen mieshormoni) vaikutuksia. Eräs painonnostoa harrastanut lääkäri huomasi pian itse kokeilussa hormonin vaikutukset ja raportoi niistä laajalti, jolloin yleinen mielenkiinto heräsi. Aluksi käyttöä oli vain voimailupiireissä leviten kuitenkin 1950-luvulla amerikkalaisen jalkapallon ja yleisurheilun harrastajiin."
Lopuksi pieni raapaisu kotimaiseen ylpeyden aiheeseen. Miksiköhän eräänkin suomalaisen jääkiekkoilijaikonin leukaperät sen kun kasvavat vaikka vuosia kertyy. Kuitenkin luistin kulkee NHL:ssä, jossa ei doubbing testeillä juhlita.
Linkki:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Doping
Lainaus tekstistä:
"WADA laati 2002 Maailman antidopingsäännöstön, johon kuuluvat testausta, kiellettyjen aineiden listaa, erityislupia, yksityisyyden suojaa ja dopinglaboratorioita koskevat standardit.[45] Kaikki merkittävät kansainväliset urheilujärjestöt hyväksyivät säännöstön Ateenan vuoden 2004 olympialaisiin mennessä. Säännöstön allekirjoittaneiden järjestöjen tulee varmistaa, että niiden omat säännöt eivät ole ristiriidassa WADAn antidopingsäännöstön kanssa. Säännöstön ulkopuolella ovat kuitenkin jotkut pohjoisamerikkalaiset ammattilaissarjat, kuten NHL ja NBA. Näidenkin sarjojen pelaajat joutuvat kuitenkin noudattamaan olympialaisiin osallistuessaan WADAn sääntöjä."
Ja löytyisiköhän tuosta edellisestä selitystä, miksi suomalaisia NHL-pelaajia ei aina kiinnosta osallistua maajoukkuepeleihin. Varsinkaan silloin kun on sopimus katkolla ja pitää näyttää "kyntensä" vanhalle seuralle sekä tuleville. Kun pitää raivata tie uudelle uutukaiselle ja entistä rahakkaammalle sopimukselle.
Alla juttu, lopussa kommentti.
http://www.ts.fi/urheilu/422111/Jenkkifutari+Jovan+Belcher+ampui+avovaimonsa+ja+itsensa
"Jenkkifutari Jovan Belcher ampui avovaimonsa ja itsensä
Urheilu | Turun Sanomat 2.12.2012 16:09
Varhain lauantaiaamuna Jovan Belcher ampui avovaimonsa ja jätti pariskunnan kolmen kuukauden ikäisen tyttären sekä äitinsä kotiinsa Kansas Cityssa. Belcher ajoi 15 minuutin matkan joukkueensa, amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan Kansas City Chiefsin harjoituskeskukseen.
Harjoituskeskuksen parkkipaikalla 25-vuotias linjamies kiitti Chiefsin toimitusjohtajaa Scott Piolia ja päävalmentajaa Romeo Crennelia saamastaan tilaisuudesta pelata NFL:ssä, käveli parikymmentä metriä sivuun ja ampui itseään päähän Piolin ja Crennelin nähden.
Belcherin ja hänen avovaimonsa Kasandra Perkinsin kuolema herätti viikonloppuna järkyttyneitä reaktioita ympäri NFL:ää.
– Kuvitelkaa joku rakkaanne tuohon tilanteeseen, antakaa hänelle ase ja seiskää muutaman metrin päässä kun hän tappaa itsensä...se on käsittämätöntä, Kansas Cityn kaupunginjohtaja Sly James sanoi tavattuaan toimitusjohtaja Piolin.
Päävalmentaja Crennel kertoi tapahtuneesta joukkueen muille pelaajille lauantaina aamupäivällä.
– Se oli vaikea tilanne. Hän ei pystynyt puhumaan loppuun asti. Kokoonnuimme yhteen ja rukoilimme, Chiefsin pelinrakentaja Brady Quinn kertoi.
– Tämä on niin vaikeaa ennen kaikkea siksi, että mietin miten tämän olisi voinut estää, Quinn sanoi.
New Yorkin osavaltiossa varttunut Belcher, 25, oli taistellut tiensä Chiefsin aloituskokoonpanoon, vaikka häntä ei valittu NFL:n varaustilaisuudessa yliopistouran jälkeen. Belcher teki ensimmäisen sopimuksensa Chiefsin kanssa vuonna 2009 ja nousi aloitukseen jo seuraavalla kaudella.
Ainakaan julkisuudessa ei nähty mitään, mikä olisi kertonut ongelmista. Kaikki Belcherin pelikaverit kertoivat hänen olleen pidetty, työteliäs ja perhekeskeinen.
Kansas Cityn poliisi kertoi, että Belcher kävi perjantaina avovaimonsa kanssa konsertissa. Sen jälkeen pariskunta riiteli.
– Hän oli hiljainen, mukava kaveri, kova tekemään töitä. En ikinä tiedä, mikä tämän on aiheuttanut. Kun yrittäisin ajatella jonkun tekevän tällaista, en olisi ikinä ajatellut häntä, viime kauden pelikaveri Anthony Becht sanoi.
Useiden entisten NFL-pelaajien itsemurhat ovat viime vuosina herättäneet Yhdysvalloissa kysymyksiä siitä, mikä osuus päähän kohdistuneilla iskuilla ja aivovammoilla on kuolemiin.
TS–STT
Pienvittuilijasta olisi aihetta hakea syitä myös todennäköisemmästä, eli doubbingin ja hormiinien suunnasta. Kuten muistetaan DDR:n ajoilta, niin perinteisesti horppahemmot ovat menettäneet väliin kykynsä tai hermonsa tai molemmat.
Elämään voi tulla yllättäviä ulottuvuuksia, kun homoonit vievät seksihalut ja tuovat tilalle halun nakata vaimo ikkunasta pihalle.
Siitä parisuhde voi hieman kärsiä. Voi olla hieman riitaa ilmassa.
Asioista voisi puhua niiden oikeilla nimillä. Horppahemmo,douppaaja ja muut johdannaiset ovat Pienvittuilijasta kaunista kuultavaa. Nuo tyypit, jotka vääristävät urheilulajin kuin lajin ja tekevät siitä eläintiedettä. Mikä sika kestää eniten piikkiä, se kasvaa isoimmaksi ja vahvimmaksi.
Amerikkalainen jalkapallo mainitaan ensimmäisten lajien joukossa kun puhutaan douppingista.
Linkki:
http://www.antidoping.fi/view.cfm?page=A18F23ED-3C04-4EAF-AECE-925A5BD3ADEF&articleid=d19e0a41-a02f-4be4-aa55-c075fd83e086
Lainaus jutusta:
"1940-luvun alussa Yhdysvalloissa tutkittiin metyylitestosteronin (synteettinen mieshormoni) vaikutuksia. Eräs painonnostoa harrastanut lääkäri huomasi pian itse kokeilussa hormonin vaikutukset ja raportoi niistä laajalti, jolloin yleinen mielenkiinto heräsi. Aluksi käyttöä oli vain voimailupiireissä leviten kuitenkin 1950-luvulla amerikkalaisen jalkapallon ja yleisurheilun harrastajiin."
Lopuksi pieni raapaisu kotimaiseen ylpeyden aiheeseen. Miksiköhän eräänkin suomalaisen jääkiekkoilijaikonin leukaperät sen kun kasvavat vaikka vuosia kertyy. Kuitenkin luistin kulkee NHL:ssä, jossa ei doubbing testeillä juhlita.
Linkki:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Doping
Lainaus tekstistä:
"WADA laati 2002 Maailman antidopingsäännöstön, johon kuuluvat testausta, kiellettyjen aineiden listaa, erityislupia, yksityisyyden suojaa ja dopinglaboratorioita koskevat standardit.[45] Kaikki merkittävät kansainväliset urheilujärjestöt hyväksyivät säännöstön Ateenan vuoden 2004 olympialaisiin mennessä. Säännöstön allekirjoittaneiden järjestöjen tulee varmistaa, että niiden omat säännöt eivät ole ristiriidassa WADAn antidopingsäännöstön kanssa. Säännöstön ulkopuolella ovat kuitenkin jotkut pohjoisamerikkalaiset ammattilaissarjat, kuten NHL ja NBA. Näidenkin sarjojen pelaajat joutuvat kuitenkin noudattamaan olympialaisiin osallistuessaan WADAn sääntöjä."
Ja löytyisiköhän tuosta edellisestä selitystä, miksi suomalaisia NHL-pelaajia ei aina kiinnosta osallistua maajoukkuepeleihin. Varsinkaan silloin kun on sopimus katkolla ja pitää näyttää "kyntensä" vanhalle seuralle sekä tuleville. Kun pitää raivata tie uudelle uutukaiselle ja entistä rahakkaammalle sopimukselle.
keskiviikko 28. marraskuuta 2012
Maailman syrjityin vähemmistö (Tekstinä)
Rasismi: valtaväestö sortaa vähemmistöä. Paha juttu. Vähemmistö sortaa pientä osaa porukastaan. Pullauttaa ulos pienestä piiristä leimaamalla valtaväestön osaksi, vaikka eivät sitä ole. Se on ultrapaha. On kamalaa olla vähemmistönä vähemmistössä. Päähän potkittujen päähän potkimana.
**************************************************************************************************************************************************************************
Kirjoitin ensimmäisen kolumnin tästä aiheesta, kun luin Pekka Aikion jutun Lapin Kansasta (29.1.2011). Siinä hän ihmettelee sitä, ettei saamelaisasioissa olla edistytty 20 vuoteen. Yhtenä ongelmana Aikio mainitsi sen, ettei Suomi ole ratifioinut ILO-sopimusta. Käytännössä sopimus tarkoittaa sitä, että alkuperäisväestön oikeudet maahan, veteen ja luonnonvaroihin taataan. Autsista! Hienoa ja kaunista päällisin puolin asiaa katsottuna, mutta pahan hajuista läheltä nuuhkittuna. Ketähän Pekka mahtaa pitää ILO-sopimuksen arvoisina?.
**************************************************************************************************************************************************************************
Löydettyäni vanhoista papereista tietoa oman sukuni vaiheista ryhdyin tarkemmin pohtimaan syitä pattitilanteeseen. Huomasin, että Suomessa saamelaisten oikeuksien lisääminen merkitsee sitä, että muilta otetaan jotain pois. Miksi näin? Entä kuka oikeastaan on alkuperäisväestöä?
**************************************************************************************************************************************************************************
Kyseiset ajatuksia herättäneet paperit oli päivätty vuodelle 1999. Niillä isä haki tunnustusta sille, että oli saamelainen. Paperista ilmeni, että Hindrich Jönsson Kyrö oli merkitty lappalaisten joukkoon Enontekiön Peltojärvellä vuoden 1739 maakirjassa. Lisäksi oli virallisesti todistettu, että isä oli tämän jälkeläinen ja täytti YK:n sosiaali- ja talousneuvoston ihmisoikeuskomission J. R. M. COBO:n sopimuksen sekä ILO:n alkuperäiskansasopimuksen kriteerit.
**************************************************************************************************************************************************************************
****
Isä oli siis kiistatta alkuperäisväestöä, mutta silti häntä ei hyväksytty Saamelaiskäräjillä saamelaiseksi. Samanlaisia sukupohjaisia hakemuksia oli papereiden mukaan tuolloin ollut 1 172 kappaletta. Kun luin kielteisen päätöksen perusteita, menin aluksi ymmälleni ja samalla oivalsin, että juuri tässä vaiheessa mentiin metsään, kun ILO-sopimusta ryhdyttiin tulkitsemaan tarkoitushakuisesti. Osa alkuperäisväestöstä rajattiin sopimuksen ulkopuolelle, vaikka he sen piiriin todistettavasti kuuluivat.
**************************************************************************************************************************************************************************
Lainaus netistä: Kuka on alkuperäiskansaa?
”Suomessa on lähdetty siitä, että ILO-sopimus koskisi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkittyjä n. 9 000 saamelaista. Tämä on ongelmallista, sillä ihmisillä voi olla erilaisia syitä kuulua tai olla kuulumatta vaaliluetteloon. Esimerkiksi Norjassa on arviolta 75 000–100 000 saamelaista. Vain 13 000 heistä kuuluu saamelaiskäräjien vaaliluetteloon.” Henkilön oikeudet suhteessa ILO-sopimukseen eivät voi Tanja Joonan mukaan olla kiinni siitä, onko hänet merkitty vaaliluetteloon vai ei. Näin asiaa on tarkasteltu erityisesti Ruotsissa, mutta myös useissa muissa maissa. (http://www.aka.fi/fi/T/Tiedeuutiset2/Tieteen-ajankohtaisuutisia/ILO-sopimus-No-169-oikeus-maihin-vesiin-ja-perinteisiin-elinkeinoihin--ei-kuitenkaan-Suomessa)
**************************************************************************************************************************************************************************
Miksi näin menetellään Suomessa? Ketkä ajavat tulkintaa tähän suuntaan? Ketkähän mahtavat hyötyä?
Selvää syrjintää ja viralliselle syrjinnälle täytyy löytää jotain perusteita, nykyään kun ei voi mittailla kalloja fyysisen antropologian ja eugeniikan nimissä. Saamelaiskäräjien tapaiselle viralliselle organisaatiolle ei riitä perusteeksi se, että me ei haluta enempää kakun jakajia, vaikka sitä toki tarkoitetaankin. Yhtenä kielteisen päätöksen perusteluna oli se, ettei papereista löytynyt tuoreempia merkintöjä lappalaisuudesta. Voitiin olettaa, että entiset lappalaiset olisivat nyttemmin siirtyneet tilallisiksi.
**************************************************************************************************************************************************************************
Mutta eikö lappalaisuudessa ole kyse etnisestä ryhmästä? Ei suinkaan yhteiskunnallisesta luokituksesta, kuten oli kansalaissodan erottelu punaisiin ja valkoisiin? Tilallinen tai ei, on sukuni harjoittanut myös saamelaisiksi leimaavia elinkeinoja, kuten poronhoitoa, metsästystä ja kalastusta. Perustelu ei vakuuttanut.
**************************************************************************************************************************************************************************
Toisena perusteena oli se, ettei isä puhunut saamea, mitä pidetään tämän lappalaisnimitystä uudemman saamelaismääritelmän kriteerinä. Eikä kumpikaan isän vanhemmista puhunut saamea. Tässä kohtaa olin samoilla linjoilla Saamelaiskäräjien kanssa. Paitsi perustelujen perusteluissa: näin suurelle joukolle (1 172) saamea puhumattomia ei haluttu antaa äänivaltaa Saamelaiskäräjillä. Kerrassaan outo peruste kieltää oikeudet: koska pyytäjiä on paljon. Perustelu tuskin pohjaa minkään kirjainyhdistelmän sopimukseen.
**************************************************************************************************************************************************************************
Aikion aikoinaan heittämä ajatus siitä, ettei riitä, että tuntee itsensä saamelaiseksi, vaan on tultava saamelaisyhteisön hyväksymäksi, antaa mahdollisuuden hylätä äänioikeushakemus Saamelaiskäräjillä keneltä hyvänsä, jonka naama ei miellytä. Perusteluja voidaan sitten miettiä jälkikäteen. Pakostakin päähän poksahtaa mielleyhtymiä vapaamuurareista ja muista salaporukoista.
**************************************************************************************************************************************************************************
Lainaus netistä: "ILO-sopimuksen mukaan alkuperäiskansaan kuuluu ihminen, joka polveutuu alueen alkuperäisestä väestöstä, käyttää maata perinteisellä tavalla ja on säilyttänyt kulttuurisia erityispiirteitään. Lisäksi hän mieltää itsensä alkuperäiskansaan kuuluvaksi (http://www.aka.fi/fi/T/Tiedeuutiset2/Tieteen-ajankohtaisuutisia/ILO-sopimus-No-169-oikeus-maihin-vesiin-ja-perinteisiin-elinkeinoihin--ei-kuitenkaan-Suomessa)."
**************************************************************************************************************************************************************************
Kielellisin perustein isä ei ollut saamelainen. Silti hän oli alkuperäiskansaa, lappalaisten jälkeläinen, kytköksissä lappalaiseen kulttuuriin, perinteeseen, elinkeinoon, metsiin ja maihin. Kyse on määritelmästä: puhuttaessa alkuperäiskansasta, tulisi sen käsittää myös suomea äidinkielenään puhuvien oikeudet. Kyse on kahdesta alkuperäisväestön ryhmästä: saamelaisista ja lappalaisperusteisista. Kummallekin on turvattava oikeutensa. Koska Saamelaiskäräjät esiintyy alkuperäisväestön äänitorvena, pitäisi siellä molempien ryhmien saada äänensä kuuluville. Se on perusoikeus. Sitä kutsutaan demokratiaksi.
**************************************************************************************************************************************************************************
****
Kun tutkin tarkemmin asiaa, kielellinen peruste syrjinnälle alkoi tuntua vielä määrällistäkin perustetta naurettavammalta. Kun pääpaino alkuperäisväestöön kuulumiselle on saamenkieli, siitä seuraa absurdeja ristiriitaisuuksia. Jos isä olisi ollut alkujaan syntyperäinen helsinkiläinen ja olisi mennyt naimisiin saamelaisen kanssa, hänet olisi hyväksytty Saamelaiskäräjille alkuperäiskansan äänioikeutettuna edustajana, samoin minut siskoineni. Vuosisatainen sukuhistoria ja ILO-sopimuksen ehtojen täyttäminen eivät tuota oikeutta suo, mutta naimakauppa tuo.
**************************************************************************************************************************************************************************
****
On totta, että saamea puhuvat ansaitsevat kielelliset oikeutensa, kuten opiskelupaikkakiintiöt, oikeuden asioida virastoissa omalla äidinkielellään ja puitteet, jotka takaavat kielen säilymisen. Näitä oikeuksia on puolustettava ja edistettävä ponnekkaasti. Kieli ei saa kuitenkaan olla syy sivuttaa muiden alkuperäisasukkaiden yhtäläisiä oikeuksia maahan, kulttuuriin ja elinkeinon harjoittamiseen. Kielen säilyminen ja elinkeinon harjoittaminen ovat kaksi ihan eri asiaa, ja sellaisina niitä tulisi käsitellä. Lappalaisperusteiset ihmiset ansaitsevat oikeuden elää kotiseudullaan tasavertaisina ja harjoittaa ikiaikaisia ammattejaan rehellistä ylpeyttä tuntien.
**************************************************************************************************************************************************************************
Ihmiset, joiden suvut ovat asuttaneet vuosisatoja pohjoisia seutuja, ovat lomittuneet kiinteäksi osaksi lappilaista perinnettä ja kulttuuria. Muna vai kana -keskustelua siitä, kenen suvut olivat, tulivat, menivät ja tekivät jotain ensimmäiseksi, voidaan jatkaa maailman tappiin asti. Ja jos oikein arvaan, niin varmaan jatketaankin. Saamelaiset tuskin vapaaehtoisesti antavat lisäoikeuksia lappalaisille. Ja kun ainoa virallinen ja äänensä kuuluville saava elin asiassa on Saamelaiskäräjät, asiaan tuskin tulee kohdistumaan minkäänlaista yhteiskunnallista painettakaan. Saamelaiset vain voivottelevat ILO-sopimuksen perään ja jatkavat määrätietoista lappalaisten syrjintää.
**************************************************************************************************************************************************************************
Lainaus Wikipediasta: "Pekka Isakssonin ja Jouko Jokisalon mukaan nykyaikana rasistisen aatteen yleisimmäksi muodoksi on noussut kulttuurinen rasismi, joka perustelee etnisten ryhmien eriarvoisuutta näiden kulttuurisilla eroilla (http://fi.wikipedia.org/wiki/Rasismi)."
**************************************************************************************************************************************************************************
Kotikylältäni tuttu poromies lähettää minulle säännöllisesti viestejä uusista käänteistä ILO-sopimuksen suhteen ja on aidosti huolestunut asiasta. Kun asiaa tutkin, niin huomasin, että huoleen on aihetta ja siksi lupasin nostaa aiheen esille kirjoittamalla siitä johonkin kunnon lehteen.
Juttu jatkukoon ja sana kiiriköön.
torstai 1. marraskuuta 2012
perjantai 23. maaliskuuta 2012
Perjantai 13.päivä Berliinissä
Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Oulun Kirjailijaseuran blogissa:http://oulunkirjailijaseura.blogit.fi/perjantai-13paiva-berliinissa/
Istun turkkilaiseen ruokapaikkaan Weddingissä. Pieni poika kiikuttaa kuponkeja käteen. Ensi on pitsapaikan esite. Kaikki pitsat 2,50 ja nuudelit 3,00 euroa annos.
Pitsa lappusen alla on toisenlainen tarjous. Päähuomio kiinnittyy lappusessa kommenttiin ” Küsse extra zu bezahlen”. Oraalit ja anaalit, dominat ja pissaleikit kuuluvat valikoimaan ja sisältyvät hintaan. Mutta suukot maksavat lisää. Kiitän taivaat ja maat, etten ole vielä niin epätoivoinen, että huoran huulilta hakisin suudelmia 15 euron lisähintaan.
Kuvan nainen on ilmeisesti lappusia kiikuttaneen pojan äiti. Samaa näköä pisti ihmisiä kyttäävän kirjailijan silmään. Pienet tissit, suuret silmät ja ilmeisen ylpeä ammatistaan. Ja mikä ettei, kun maksaa verot ja pyörittää bisneksiään ilmeisen menestyksekkäästi.
Aikaisemmin päivällä kolme tyttöä jakoi esitteitä Leopoldplazilla. ”Vain tällä lapulla, kolme tyttöä yhden hinnalla!” Lappunen väittää tyttöjen olevan ”Hobby whores”, eli harrastehuoria, ja valitsevansa itse asiakkaansa. 150 euroa tunti ja siihen sisältyy suukot ja muut.
En tiennyt miten asiaan suhtautua. Tuo, että ulkonäkö viestii jonkin asteisesta puutteesta, lienee se negatiivinen pointti. 45-vuotias mies yksin kartta kädessä kaupungilla. Mitä muuta se voi olla etsimässä kuin huorataloa? Ukko parka yksinään vanhuuden kynnyksellä, pitäähän sille piparia tarjota. Mutta toisaalta se, että kelpaisi valikoitujen asiakkaiden joukkoon nostattaa rintakarvoja. Pienen varuskunnan verran miehiä lappaa tyttöjen ohi saamatta lappua.
Tänään oli ihan muita suunnitelmia, kuin lueskella seksitarjouksia. Paras päivä pitkiin aikoihin, piti olla tämä perjantai 13.päivä. Henkilökohtaiset suuret suunnitelmat pienenivät kissanpaskan kokoiseksi läjäksi. Vaikka kuinka itselle uskottelen, niin se tuntuu pirun pahalta. Huorat saavat olla, mutta jotain pitää raapia kasaan, ettei pää leviä.
Päätän vakaasti vetää oikein kunnon päiväkännit.
Piipahdan Lidliin ja ostan seitsemän laatikkoa pikkupulloja: Jagdschloss ja Kronfurst Kräyter bitter. Molemmat 0,99 neljän pullon laatikko. Jokaisessa pullossa on pari senttiä ainetta. Käteviä, kun haluaa juoda julkisesti salaa.
Parin paketin jälkeen tunnelma nousee, mutta samalla yskänlääkkeelle maistuvat liköörit alkavat etoa. Vastaan tulee Netto Market, josta ostan kuuden pikkupullon laatikon Original Lehment Rosockeria, 2,99 euroa paketti. Se on jotain kirkasta ouzon ja votkan välimaaston juomaa. Vedän pari pulloa kassan jälkeen ja heti piristää kummasti. Kyllä se päivä tästä taas lähtee nousemaan!
Turkkilaisessa ruokapaikassa ei tietenkään ollut vessaa ja kusetti jo sisään mennessä. Nyt maistuu jo suoliston läpi tislatut pikkupullot suussa asti. Haen kiireisesti vessaa, kun sellaista ei löydy aidosta italialaisesta pitseriasta, jossa maleksii koko turkkilainen pikku kaupunki, eikä Asian foodista, jossa ei ole myyjää lainkaan, niin livahdan lähimpään porttikäytävään ja kusta lorotan seinään kadulle vilkuillen. Pohja noteeraus! Mutta hätä ei lue lakia. Lohduttaudun sillä, että kusisuihku suorastaan pesi pinttynyttä likaa seinästä.
Hädän helpotettua iskee välittömästi suolaisen nälkä. Takki auki ja sepalusta sulkien koikkelehdin läheiseen ruokapaikkaan.
Kun kysyn kasvisruokaa henki arvatenkin löyhkäten ja housun nappi vielä rehvakkaasti auki. Tarjoilija ilmoittaa, että paikassa on yksityistilaisuus.
Ja paskat! Missään ei näy lappua, eikä koko paikassa ole kuin neljä ihmistä, mutta oivalla syyn. Varmaan näytän ja haisen metropultsarilta.
Kadulla korjaan ryhtiä. Napitan housut ja hinkkaan asvalttiin kengänpohjaan tarttuneen kusisen esitteen. Ei ihme, ettei minua huolittu ruokapaikkaan.
Kävelen tien yli Intialaiseen ravintolaan. Syön kunnon aterian leipineen, salaatteineen ja oluineen. Pää alkaa selvitä ja muistan Robertin sähköpostin. Jokin matkajuttu Berliinistä olisi kiva saada blogiin. Vastaan tekstiviestillä ja kirjoitan tapahtumat tuoreesta muistista. Lähellä on kahvila, jossa nettikin toimii. Sinne siis, Berliner Kindl pullo eteen ja rojut laariin.
Pää alkaa selvitä sen verran, että oivallan Robertin tarkoittaneen varmaa jotain ihan muuta kuin tätä. Mutta pikku pulloja on vielä sen verran jäljellä, samoin kuin perjantai 13:sta päivää, joten saa kelvata.
Varsinkin kun tarina on ihan tosi!
Istun turkkilaiseen ruokapaikkaan Weddingissä. Pieni poika kiikuttaa kuponkeja käteen. Ensi on pitsapaikan esite. Kaikki pitsat 2,50 ja nuudelit 3,00 euroa annos.
Pitsa lappusen alla on toisenlainen tarjous. Päähuomio kiinnittyy lappusessa kommenttiin ” Küsse extra zu bezahlen”. Oraalit ja anaalit, dominat ja pissaleikit kuuluvat valikoimaan ja sisältyvät hintaan. Mutta suukot maksavat lisää. Kiitän taivaat ja maat, etten ole vielä niin epätoivoinen, että huoran huulilta hakisin suudelmia 15 euron lisähintaan.
Kuvan nainen on ilmeisesti lappusia kiikuttaneen pojan äiti. Samaa näköä pisti ihmisiä kyttäävän kirjailijan silmään. Pienet tissit, suuret silmät ja ilmeisen ylpeä ammatistaan. Ja mikä ettei, kun maksaa verot ja pyörittää bisneksiään ilmeisen menestyksekkäästi.
Aikaisemmin päivällä kolme tyttöä jakoi esitteitä Leopoldplazilla. ”Vain tällä lapulla, kolme tyttöä yhden hinnalla!” Lappunen väittää tyttöjen olevan ”Hobby whores”, eli harrastehuoria, ja valitsevansa itse asiakkaansa. 150 euroa tunti ja siihen sisältyy suukot ja muut.
En tiennyt miten asiaan suhtautua. Tuo, että ulkonäkö viestii jonkin asteisesta puutteesta, lienee se negatiivinen pointti. 45-vuotias mies yksin kartta kädessä kaupungilla. Mitä muuta se voi olla etsimässä kuin huorataloa? Ukko parka yksinään vanhuuden kynnyksellä, pitäähän sille piparia tarjota. Mutta toisaalta se, että kelpaisi valikoitujen asiakkaiden joukkoon nostattaa rintakarvoja. Pienen varuskunnan verran miehiä lappaa tyttöjen ohi saamatta lappua.
Tänään oli ihan muita suunnitelmia, kuin lueskella seksitarjouksia. Paras päivä pitkiin aikoihin, piti olla tämä perjantai 13.päivä. Henkilökohtaiset suuret suunnitelmat pienenivät kissanpaskan kokoiseksi läjäksi. Vaikka kuinka itselle uskottelen, niin se tuntuu pirun pahalta. Huorat saavat olla, mutta jotain pitää raapia kasaan, ettei pää leviä.
Päätän vakaasti vetää oikein kunnon päiväkännit.
Piipahdan Lidliin ja ostan seitsemän laatikkoa pikkupulloja: Jagdschloss ja Kronfurst Kräyter bitter. Molemmat 0,99 neljän pullon laatikko. Jokaisessa pullossa on pari senttiä ainetta. Käteviä, kun haluaa juoda julkisesti salaa.
Parin paketin jälkeen tunnelma nousee, mutta samalla yskänlääkkeelle maistuvat liköörit alkavat etoa. Vastaan tulee Netto Market, josta ostan kuuden pikkupullon laatikon Original Lehment Rosockeria, 2,99 euroa paketti. Se on jotain kirkasta ouzon ja votkan välimaaston juomaa. Vedän pari pulloa kassan jälkeen ja heti piristää kummasti. Kyllä se päivä tästä taas lähtee nousemaan!
Turkkilaisessa ruokapaikassa ei tietenkään ollut vessaa ja kusetti jo sisään mennessä. Nyt maistuu jo suoliston läpi tislatut pikkupullot suussa asti. Haen kiireisesti vessaa, kun sellaista ei löydy aidosta italialaisesta pitseriasta, jossa maleksii koko turkkilainen pikku kaupunki, eikä Asian foodista, jossa ei ole myyjää lainkaan, niin livahdan lähimpään porttikäytävään ja kusta lorotan seinään kadulle vilkuillen. Pohja noteeraus! Mutta hätä ei lue lakia. Lohduttaudun sillä, että kusisuihku suorastaan pesi pinttynyttä likaa seinästä.
Hädän helpotettua iskee välittömästi suolaisen nälkä. Takki auki ja sepalusta sulkien koikkelehdin läheiseen ruokapaikkaan.
Kun kysyn kasvisruokaa henki arvatenkin löyhkäten ja housun nappi vielä rehvakkaasti auki. Tarjoilija ilmoittaa, että paikassa on yksityistilaisuus.
Ja paskat! Missään ei näy lappua, eikä koko paikassa ole kuin neljä ihmistä, mutta oivalla syyn. Varmaan näytän ja haisen metropultsarilta.
Kadulla korjaan ryhtiä. Napitan housut ja hinkkaan asvalttiin kengänpohjaan tarttuneen kusisen esitteen. Ei ihme, ettei minua huolittu ruokapaikkaan.
Kävelen tien yli Intialaiseen ravintolaan. Syön kunnon aterian leipineen, salaatteineen ja oluineen. Pää alkaa selvitä ja muistan Robertin sähköpostin. Jokin matkajuttu Berliinistä olisi kiva saada blogiin. Vastaan tekstiviestillä ja kirjoitan tapahtumat tuoreesta muistista. Lähellä on kahvila, jossa nettikin toimii. Sinne siis, Berliner Kindl pullo eteen ja rojut laariin.
Pää alkaa selvitä sen verran, että oivallan Robertin tarkoittaneen varmaa jotain ihan muuta kuin tätä. Mutta pikku pulloja on vielä sen verran jäljellä, samoin kuin perjantai 13:sta päivää, joten saa kelvata.
Varsinkin kun tarina on ihan tosi!
torstai 17. marraskuuta 2011
Saamelainen ja lappalainen
(Kyseinen kirjoitus on julkaistu myös kulttuurilehti Hallauksen numerossa 13.)
Luin Pekka Aikion jutun Lapin Kansasta (29.1.2011). Siinä hän ihmettelee sitä, ettei saamelaisasioissa olla edistytty 20 vuoteen. Yhtenä ongelmana Aikio mainitsi sen, ettei Suomi ole ratifioinut ILO-sopimusta. Käytännössä sopimus tarkoittaa sitä, että alkuperäisväestön oikeudet maahan, veteen ja luonnonvaroihin taataan.
Löydettyäni vanhoista papereista tietoa oman sukuni vaiheista, ryhdyin tarkemmin pohtimaan syitä pattitilanteeseen. Huomasin, että Suomessa saamelaisten oikeuksien lisääminen merkitsee sitä, että muilta otetaan jotain pois. Miksi näin? Entä kuka oikeastaan on alkuperäisväestöä?
Kyseiset ajatuksia herättäneet paperit oli päivätty vuodelle 1999. Niillä isä haki tunnustusta sille, että oli saamelainen. Paperista ilmeni, että Hindrich Jönsson Kyrö oli merkitty lappalaisten joukkoon Enontekiön Peltojärvellä vuoden 1739 maakirjassa. Lisäksi oli virallisesti todistettu, että isä oli tämän jälkeläinen ja täytti YK:n sosiaali- ja talousneuvoston ihmisoikeuskomission J.R.M. COBO:n sopimuksen sekä ILO:n alkuperäiskansasopimuksen kriteerit.
Isä oli siis kiistatta alkuperäisväestöä, mutta silti häntä ei hyväksytty Saamelaiskäräjillä saamelaiseksi. Samanlaisia sukupohjaisia hakemuksia oli papereiden mukaan tuolloin ollut 1172 kappaletta. Kun luin kielteisen päätöksen perusteita, niin menin aluksi ymmälleni ja samalla oivalsin, että juuri tässä vaiheessa mentiin metsään, kun ILO-sopimusta ryhdyttiin tulkitsemaan tarkoitushakuisesti. Osa alkuperäisväestöstä rajattiin sopimuksen ulkopuolelle.
Yhtenä kielteisen päätöksen perusteluna oli se, ettei papereista löytynyt tuoreempia merkintöjä lappalaisuudesta. Voitiin olettaa, että entiset lappalaiset olisivat nyttemmin siirtyneet tilallisiksi. Mutta eikö lappalaisuudessa ole kyse etnisestä ryhmästä, eikä suinkaan yhteiskunnallisesta luokituksesta, kuten oli kansalaissodan erottelu punaisiin ja valkoisiin? Tilallinen tai ei, on sukuni harjoittanut myös saamelaisiksi leimaavia elinkeinoja, kuten poronhoitoa, metsästystä ja kalastusta. Perustelu ei vakuuttanut.
Toisena perusteena oli se, ettei isä puhunut saamea, jota pidetään tämän lappalaisnimitystä uudemman saamelaismääritelmän kriteerinä. Eikä isän kumpikaan vanhemmista puhunut saamea. Tässä kohtaa olin samoilla linjoilla Saamelaiskäräjien kanssa. Paitsi perustelujen perusteluissa: näin suurelle joukolle (1172) saamea puhumattomia, ei haluttu antaa äänivaltaa Saamelaiskäräjillä. Kerrassaan outo peruste kieltää oikeudet koska pyytäjiä on paljon. Perustelu tuskin pohjaa minkään kirjainyhdistelmän sopimukseen.
Kielellisin perustein isä ei ollut saamelainen. Silti hän oli alkuperäiskansaa, lappalaisten jälkeläinen, kytköksissä lappalaiseen kulttuuriin, perinteeseen, elinkeinoon, metsiin ja maihin. Kyse on määritelmästä: puhuttaessa alkuperäiskansasta, tulisi sen käsittää myös suomea äidinkielenään puhuvien oikeudet. Kyse on kahdesta alkuperäisväestön ryhmästä: saamelaisista ja lappalaisperusteisista. Kummallekin on turvattava oikeutensa. Koska Saamelaiskäräjät esiintyy alkuperäisväestön äänitorvena, pitäisi siellä molempien ryhmien saada äänensä kuuluville. Se on perusoikeus. Sitä kutsutaan demokratiaksi.
Jos pääpaino alkuperäisväestöön kuulumiselle on saamenkieli, niin siitä seuraa absurdeja ristiriitaisuuksia. Jos isä olisi ollut alkujaan syntyperäinen helsinkiläinen ja olisi mennyt naimisiin saamelaisen kanssa, niin hänet olisi hyväksytty Saamelaiskäräjille alkuperäiskansan äänioikeutettuna edustajana, samoin minut siskoineni. Vuosisatainen sukuhistoria ja ILO-sopimuksen ehtojen täyttäminen eivät tuota oikeutta suo.
On totta, että saamea puhuvat ansaitsevat kielelliset oikeutensa, kuten opiskelupaikkakiintiöt, oikeuden asioida virastoissa omalla äidinkielellään ja puitteet, jotka takaavat kielen säilymisen. Näitä oikeuksia on puolustettava ja edistettävä ponnekkaasti. Kieli ei saa kuitenkaan olla syy sivuttaa muiden alkuperäisasukkaiden yhtäläisiä oikeuksia maahan, kulttuuriin ja elinkeinon harjoittamiseen.
Ihmiset, joiden suvut ovat asuttaneet vuosisatoja pohjoisia seutuja, ovat lomittuneet kiinteäksi osaksi lappilaista perinnettä ja kulttuuria. Muna vai kana-keskustelua siitä, kenen suvut olivat, tulivat, menivät ja tekivät jotain ensimmäiseksi, voidaan jatkaa maailman tappiin asti. Ratkaisu ei riitelemällä löydy eivätkä asiat edisty. Nekään, joissa yhteisvoimin voitaisiin saada paljon aikaan. Vanha sanonta, ”sopu sijaa antaa”, sopii tähän erinomaisesti. Varsinkin, kun tilaa on täältä Oulun suunnalta katsottuna ihan jaettavaksi asti.
Luin Pekka Aikion jutun Lapin Kansasta (29.1.2011). Siinä hän ihmettelee sitä, ettei saamelaisasioissa olla edistytty 20 vuoteen. Yhtenä ongelmana Aikio mainitsi sen, ettei Suomi ole ratifioinut ILO-sopimusta. Käytännössä sopimus tarkoittaa sitä, että alkuperäisväestön oikeudet maahan, veteen ja luonnonvaroihin taataan.
Löydettyäni vanhoista papereista tietoa oman sukuni vaiheista, ryhdyin tarkemmin pohtimaan syitä pattitilanteeseen. Huomasin, että Suomessa saamelaisten oikeuksien lisääminen merkitsee sitä, että muilta otetaan jotain pois. Miksi näin? Entä kuka oikeastaan on alkuperäisväestöä?
Kyseiset ajatuksia herättäneet paperit oli päivätty vuodelle 1999. Niillä isä haki tunnustusta sille, että oli saamelainen. Paperista ilmeni, että Hindrich Jönsson Kyrö oli merkitty lappalaisten joukkoon Enontekiön Peltojärvellä vuoden 1739 maakirjassa. Lisäksi oli virallisesti todistettu, että isä oli tämän jälkeläinen ja täytti YK:n sosiaali- ja talousneuvoston ihmisoikeuskomission J.R.M. COBO:n sopimuksen sekä ILO:n alkuperäiskansasopimuksen kriteerit.
Isä oli siis kiistatta alkuperäisväestöä, mutta silti häntä ei hyväksytty Saamelaiskäräjillä saamelaiseksi. Samanlaisia sukupohjaisia hakemuksia oli papereiden mukaan tuolloin ollut 1172 kappaletta. Kun luin kielteisen päätöksen perusteita, niin menin aluksi ymmälleni ja samalla oivalsin, että juuri tässä vaiheessa mentiin metsään, kun ILO-sopimusta ryhdyttiin tulkitsemaan tarkoitushakuisesti. Osa alkuperäisväestöstä rajattiin sopimuksen ulkopuolelle.
Yhtenä kielteisen päätöksen perusteluna oli se, ettei papereista löytynyt tuoreempia merkintöjä lappalaisuudesta. Voitiin olettaa, että entiset lappalaiset olisivat nyttemmin siirtyneet tilallisiksi. Mutta eikö lappalaisuudessa ole kyse etnisestä ryhmästä, eikä suinkaan yhteiskunnallisesta luokituksesta, kuten oli kansalaissodan erottelu punaisiin ja valkoisiin? Tilallinen tai ei, on sukuni harjoittanut myös saamelaisiksi leimaavia elinkeinoja, kuten poronhoitoa, metsästystä ja kalastusta. Perustelu ei vakuuttanut.
Toisena perusteena oli se, ettei isä puhunut saamea, jota pidetään tämän lappalaisnimitystä uudemman saamelaismääritelmän kriteerinä. Eikä isän kumpikaan vanhemmista puhunut saamea. Tässä kohtaa olin samoilla linjoilla Saamelaiskäräjien kanssa. Paitsi perustelujen perusteluissa: näin suurelle joukolle (1172) saamea puhumattomia, ei haluttu antaa äänivaltaa Saamelaiskäräjillä. Kerrassaan outo peruste kieltää oikeudet koska pyytäjiä on paljon. Perustelu tuskin pohjaa minkään kirjainyhdistelmän sopimukseen.
Kielellisin perustein isä ei ollut saamelainen. Silti hän oli alkuperäiskansaa, lappalaisten jälkeläinen, kytköksissä lappalaiseen kulttuuriin, perinteeseen, elinkeinoon, metsiin ja maihin. Kyse on määritelmästä: puhuttaessa alkuperäiskansasta, tulisi sen käsittää myös suomea äidinkielenään puhuvien oikeudet. Kyse on kahdesta alkuperäisväestön ryhmästä: saamelaisista ja lappalaisperusteisista. Kummallekin on turvattava oikeutensa. Koska Saamelaiskäräjät esiintyy alkuperäisväestön äänitorvena, pitäisi siellä molempien ryhmien saada äänensä kuuluville. Se on perusoikeus. Sitä kutsutaan demokratiaksi.
Jos pääpaino alkuperäisväestöön kuulumiselle on saamenkieli, niin siitä seuraa absurdeja ristiriitaisuuksia. Jos isä olisi ollut alkujaan syntyperäinen helsinkiläinen ja olisi mennyt naimisiin saamelaisen kanssa, niin hänet olisi hyväksytty Saamelaiskäräjille alkuperäiskansan äänioikeutettuna edustajana, samoin minut siskoineni. Vuosisatainen sukuhistoria ja ILO-sopimuksen ehtojen täyttäminen eivät tuota oikeutta suo.
On totta, että saamea puhuvat ansaitsevat kielelliset oikeutensa, kuten opiskelupaikkakiintiöt, oikeuden asioida virastoissa omalla äidinkielellään ja puitteet, jotka takaavat kielen säilymisen. Näitä oikeuksia on puolustettava ja edistettävä ponnekkaasti. Kieli ei saa kuitenkaan olla syy sivuttaa muiden alkuperäisasukkaiden yhtäläisiä oikeuksia maahan, kulttuuriin ja elinkeinon harjoittamiseen.
Ihmiset, joiden suvut ovat asuttaneet vuosisatoja pohjoisia seutuja, ovat lomittuneet kiinteäksi osaksi lappilaista perinnettä ja kulttuuria. Muna vai kana-keskustelua siitä, kenen suvut olivat, tulivat, menivät ja tekivät jotain ensimmäiseksi, voidaan jatkaa maailman tappiin asti. Ratkaisu ei riitelemällä löydy eivätkä asiat edisty. Nekään, joissa yhteisvoimin voitaisiin saada paljon aikaan. Vanha sanonta, ”sopu sijaa antaa”, sopii tähän erinomaisesti. Varsinkin, kun tilaa on täältä Oulun suunnalta katsottuna ihan jaettavaksi asti.
lauantai 18. kesäkuuta 2011
Päivi Räsäsen töräytys
Eilen jopa Pienvittuilija meni hetkeksi ihan sanattomaksi luettuaan netistä Iltalehden jutun (17.6.2011). Ottamatta sen kummemmin kantaa itse asiaan, niin Päivi Räsäsen loppukommentti on ristiriitaisuudessaan ihan omaa luokkaansa. Suoranainen töräytys: "Kiitän puolueita suvaitsevaisuudesta..."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011061713912553_uu.shtml
Alla koko juttu lainattuna:
"Samaa sukupuolta olevat parit eivät saa adoptio-oikeutta
Perjantai 17.6.2011 klo 20.39 (päivitetty klo 21.02)
Kristillisdemokraattien ehdot hallitukseen lähtöön toteutuivat.
Kristillisdemokraattien ehto hallitukseen lähtöön oli, ettei sukupuolineutraalia avioliittolakia tule eivätkä samaa sukupuolta olevat parit saa adoptio-oikeutta.
Kumpaakaan ei kirjattu hallitusohjelmaan.
-Kiitän muita puolueita suvaitsevaisuudesta, puolueen puheenjohtaja Päivi Räsänen iloitsi tavoitteidensa täyttymistä.
IL"
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011061713912553_uu.shtml
Alla koko juttu lainattuna:
"Samaa sukupuolta olevat parit eivät saa adoptio-oikeutta
Perjantai 17.6.2011 klo 20.39 (päivitetty klo 21.02)
Kristillisdemokraattien ehdot hallitukseen lähtöön toteutuivat.
Kristillisdemokraattien ehto hallitukseen lähtöön oli, ettei sukupuolineutraalia avioliittolakia tule eivätkä samaa sukupuolta olevat parit saa adoptio-oikeutta.
Kumpaakaan ei kirjattu hallitusohjelmaan.
-Kiitän muita puolueita suvaitsevaisuudesta, puolueen puheenjohtaja Päivi Räsänen iloitsi tavoitteidensa täyttymistä.
IL"
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
