lauantai 7. marraskuuta 2009

Ollaan maailman parhaita...valittamaan

Joku aika sitten tulla tupsahti tekstitv:n sivulle uutinen: Suomi on maailman paras maa. Ajattelin kopsaavani jutun blogiin jostain suuren lehden kannesta. Onhan kyseessä tosi iso asia, jolla luulisi kehtaavan retostella laman syvässä kurimuksessa. Mutta mitä vielä. Pieniä uutisia siellä täällä. Suuria uutisia Vanhasen lautakasasta ja jatkuvista irtisanomisista. Vihreiden purkkapää Sinnenmäki vakuuttaa, etteivät vihreät lähde hallituksesta, koska nyt on mahdollisuus laatia laki estämään väärinkäytöksiä. Hellou, miksi ei olisi uudellakin hallituksella. Tosin kansallinen purukumipuolue ei uskalla kuin myönnellä mukana. Vallankahvasta on hankalaa luopua.
Vähän lipsahti aiheesta, mutta tällaisessa kirjoituksessa se sallittakoon.
Muistin virkistämiseksi juttu suomesta.

Tuore vaurausindeksi listaa:

Suomi maailman paras!
Maanantai 26.10.2009 klo 10.46

Suomi on noussut maailman parhaaksi maaksi brittiläisen Legatum-tutkimuslaitoksen vaurausindeksissä.

Vaikka loskassa talsiessa ei uskoisi, niin Suomessa voidaan hyvin. Näin väittää Legatum-tutkimuslaitoksen tuore vaurausindeksi, joka nostaa Suomen maailman vauraimmaksi maaksi.

Tutkimus mittaa rahallisen vaurauden lisäksi muun muassa demokratian ja hallinnon laatua. Hyvän hallinnon, sisäisen turvallisuuden ja korkean koulutustason mittareilla Suomi sijoittui tutkimuksessa ensimmäiseksi.

Kokonaispisteissä Suomi oli viime vuonna indeksin kolmosena, mutta nousi tuoreessa tutkimuksessa kärkeen.

- Johtosijaan vaikuttivat sitoutuminen vapauden edistämiseen, turvallisuus, hyvä hallinto ja terve taloudellinen kehitys, totesi Legatum Instituten varatoimitusjohtaja tohtori William Inboden.

Suomen jälkeen kärkipaikoille kipusivat Sveitsi, Ruotsi, Tanska ja Norja. Perää pitivät Sudan, Jemen ja Zimbabwe. Tutkimuksessa käytettiin yhdeksää mittaria, joilla mitattiin hyvinvoinnin perustan muodostavaa talouden kasvua ja henkilökohtaista hyvinvointia.

Bkt:ssä Suomi ei yllä kymppikerhoon

Legatum-tutkimuslaitoksen tuore vaurausindeksi on yksi lukuisista talouden ja hyvinvoinnin kehitystä mittaavista indekseistä. Mittareista eniten tuijotettu talouden tunnusluku on kuitenkin perinteinen bruttokansantuote (bkt). Se mittaa kussakin maassa vuoden aikana tuotettujen tavaroiden ja palvelujen yhteenlaskettua arvoa.

Säännöllisin väliajoin pintaan pulpahtaa kritiikkiä bkt:n hyvyydestä hyvinvoinnin mittarina. Viimeksi kritiikkiä kuultiin reilu kuukausi sitten, kun talousnobelisti Joseph Stiglitz julkisti Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn tilaman raportin talouden kasvun mittaamisesta. Raportissa ruodittiin oikeita tapoja mitata talouden kehitystä ja raportti kritisoi yksioikoista bkt:n tuijottamista talouden kehityksen mittaamisessa. Raportissa muistutettiin, että esimerkiksi kotityön ja luonnonvarojen kulumisen arvo puuttuvat bruttokansantuotteesta.

Kansakuntien bkt-kilvassa Suomi ei pärjää yhtä hyvin kuin Legatum-tutkimuslaitoksen vaurausindeksissä. Suomi ei mahdu maailman kymmenen vauraimman maan joukkoon bkt:llä henkeä kohden mitattuna.

STT

Kuten huomaa, on negatiivisten uutisten värkkääjä tässäkin jutussa päässäyt jutun loppuun hämmentämään. Ei täällä nyt niin hyvin mene.
Ja alussa juttua myös varoitellaan, ettei kyllä uskoisi.

Näin loppuyhteenvetona voi todeta viimeaikaisista uutisista, että emme me tästä lamasta selviä vuosiin jos silloinkaan. Eli kaikki vain narua ostamaan kun on vielä rahaa ja lähimpään kuuseen/mäntyyn itseään hirttämään. niin kauan kuin niitäkään riittää. Ilmaston lämpeneminen ne tappaa kuitenkin. Eikä tilalle saada tosiaankaan palmuja, vaan lähinnä hirvikärpäsiä Lappiin ja punkkeja Peltovuomaan. Hirvikärpäsistä ei tosin ole haittaa, sillä silloin Lappin on jo autioitunut asuinkelvottomaksi kansainvälisten kaivosyhtiöiden takapihaksi.

Varmaan saman toivottoman asenteen vuoksi Suomessa poliitikot saavat rellestää mielin määrin. Asenteena tuntuu olevan: Mitä niitä vaihtamaan. Samanlaisia paskoja ne on kaikki poliitikot. Ei se vaihtamalla parane, pitää suomalaisten mielestä paikkaansa tässä asiassa.
Ruotsin vallan, Venäjän vallan, Kekkosen vallan, suomettumisen vallan, maailmantalouden vallan, aina alla vallan olleen kansan itsetunto ei nouse hetkessä.
Eikä uutisointi tätä ainakaan edistä...taas yksi syy lisää hakea sitä köyttä.

Ei kommentteja: