lauantai 23. tammikuuta 2010

Tähänkin se johtaa

Teksti-tv:ssä oli pieni juttu eilen (perjantaina 22.1), joka laittoi mietimään.
Arvailemaan taustoja ja miettimään ihmiskohtaloita jutun taustalla:

""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""
Turkki pidätti al-qaida-epäiltyjä

Turkki on pidättänyt perjantaina useita ihmisiä epäiltynä al-qaida-yhteyksistä, viranomaiset kertovat.

Turkin poliisi iski yhtä aikaa 16 maakunnassa ja teki ilmeisesti kymmeniä pidätyksiä.

Paikallinen media kertoo, että kaikkiaan 120 ihmistä on viety kuulusteluihin. Tarkasta pidätettyjen määrästä ei ole tietoa.

Joukossa on yliopiston henkilökuntaa Vanin kaupungista. Heitä epäillään opiskelijoiden rekrytoinnista ja lähettämisestä edelleen al-qaidan koulutettavaksi Afganistaniin.
""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""

Kuulustelut! Luin muutama vuosi sitten raportin, jossa kerrottiin Turkin olevan ainoa Euroopan maa, jossa toimii kidutusvälineitä valmistava tehdas. Sähköshokkilaitteita kehittelivät. Terrorismiepäillyt joutuvat todennäköisimmin tutustumaan yrityksen tuotekehityksen tuloksiin. Suomalaisten talvisodan huudahdus: Tulta munille, sopii kuvaukseksi.

Pidätettyjen joukossa on yliopiston henkilökuntaa Vanin kaupungista.
Opiskelijoita, opettajia, kirjailijoita, taiteilijoita ja muusikoita on kautta maailman sivu syytetty kapinoinnista ja kapinallisista ajatuksista. Usein aiheestakin.
Olisikohan kuitenkin taustalla se, että Turkkia on painostettu jenkkien toimesta. Jotain on ollut pakko tehdä terrorismin kitkemiseksi ja al-qaidan lannistamiseksi.
Jokin operaatio on ollut pakko käynnistää Amsterdamin tapahtumien jälkeen. On pakko tehdä jotain, että erottuisi Jemenistä. Pahan akselista ei enää Bushin kauden jälkeen puhuta, mutta siihen ei varmaan haluta kuulua.

Ei kommentteja: