Murhaaja Mannerheim ja muita sankareita

Eilen tuli Teemalta dokumentti ruotsalaisprikaatista sisällissodassa.
Ihan mielenkiintoinen juttu.
Kaikista kylmäpäisimpiä tappajia taisivat ollakin riikinruotsalaiset. Ainakin heidät otettiin mieluusti teloituskomppaniaan, kun suomalaisiin ei voinut kuulemma luottaa tässä teurastusasiassa. Ihan innokkaana olivat tyrkyllä tappamaan punaisia. Jopa kilpailivat siitä, kuka saa kiväärin ja pääsee ampumaan punikkeja.

Dokumentissa sivuttiin hieman arkaa aihetta. Sitä, että Mannerheim antoi itse henkilökohtaisesti valkoisille ohjeen, jonka pohjalta yksittäiset punavangit käytännössä ammuttiin heti niille sijoilleen.
Vapauden ja vastuun Mannerheim sysäsi joukkueiden johtajille.

Tuota dokumenttia katsoessa tuli taas väkisinkin mieleen se mysteeri, että miksi Mannerheimia nostatetaan Jumalasta seuraavaksi.
Tänään oli iltalehdessä juttua Harlinin Mannerheim-elokuvan uudesta rahoitusratkaisusta.
Elokuvaa on markkinoitu ikään kuin se olisi joku yhteissuomalainen hanke. Suomalaisuuden suorastaan sukupuolinen jatke. Elokuva, jota jokainen suomalainen katsoo penis ojossa tai housut märkänä. Suomalaisuuden ydin: Mannerheim, mies komerosta, kuten eräässä animaatiossa kerrottiin.
Silloinkin iltaspäivälehdistö oli onnistunut kaivamaan jostain hoitokodin nurkasta narisevaäänisen veteraanin, joka väitti kiven kovaan, ettei Mannerheim ollut mikään homo. Ei veteraani ollut tietenkään koskaan tavannut Mannerheimia. Olisikohan kerran seisonut tienlaidassa, kun Mannerheim ajoi ohi autolla.

Mutta tätähän tämä on, kun Suomi on EU:ssa. Itsenäisyys on myyty kasvimaan käyriä kurkkuja myöten. On kai pakko kaivaa sodan vuosilta itsenäisyytemme pelastajia itsetuntoamme tukemaan. Sellaisia suomalaisia. Ei saksalaisten lentue Kuhlmainia. Saksalaisethan ne nytkin EU:ssa meidän kohtalostamme määräävät.
On hienoa vannoa yhteisen sankarin nimeen.
Sankarin, joka hevosella ylväästi ratsastaen (ei homomaisesti). Valkoinen karvalakki päässään rynni puolustamaan suomalaisuuden syvintä itsenäisyyttä. Mannerheim on meidän kaikkien suomalaisten sankari. Mies isolla M:llä. Olkoonkin, että oli ryssä.

Muista sankareista ehkä tuonnempana.
Nyt torni vaikenee.

Muskelinainen

Törmäsin tässä yhtenä aamuna auoisena vanhaan opiskelija tuttuuni. Sanottakoon häntä nyt vaikka Irjaksi, paremman nimen puutteessa.
Tervehdittiin kevyesti huikaten. Sydämellisesti en uskaltanut terveisiä toivotella, sillä en tunnistanut tuttuani, paitsi kasvoista ja pöyhötetyistä lyhyistä hiuksista, jollaiset Irjalla oli ollut 70-luvun lopulta asti. Kaikkialle muualle oli ilmestynyt muskeleita. Itse asiassa, jos katsoi tarkkaan, niin leukaperiinkin oli kasvanut lihaksia. Mieleen tuli Ridge Forresteri, jolla on leuka kuin puuliiteri, vai miten se laulu meni.

Päädyttiin patiolle siiderille, kun kaunis kevät päivä oli. Irja otti kevytsitukan, minä otin ison oluen. Siinä sitä sitten höpistiin säästä ja maailman menosta ja siitä mitä tehtiin ja mitä oli tullut tehtyä.
”Olen alkanut harrastaa bodausta.”
”Älä, en olis heti arvannutkaan.”
Äänessäkin tuntui olevan muskeleita mukana.
”Joo, se mun ex-mies jätti minut kuin nallin kalliolle. Lähti jonkun
fitnestytön mukaan. Olin kuulemma rupsahtanut. Silloin päätin, että nyt tämä akka lakkaa lahoamasta.”
”Joo, ei susta kyllä löydy yhtään ylimääräistä.”
”Rasvaprosentti on 14 ja kisoissa vielä paljon alle.”
Irja nousi ja pyörähteli edessäni. Perse oli kuin kaksi kolmen vartin viinipulloa rinnakkain. Käsivarret sen näköiset, että ajattelin pyytää niitä lainaan seuraaviin kädenvääntökisoihin. Selkä leveä kuin ukrainalaisella kiekonheittäjällä. Tissit tököttivät kuin tykit. Varmaan muovia. Ja kaiken tämän päälle vielä paikkakunnan muhkuraisimmat pohkeet.
”Mitäs tykkäät?”
”Joo…ihan olet hyvin kehittynyt. Tiukka on vartalo, ei voi muuta sanoa.”

Aikoinani olin ollut ihastunut Irjaan. Ujo poika kun olin, hipaisin Irjaa muka vahingossa aina kun siihen oli mahdollisuus. Pylly vasten pyllyä, käsivarsi vasten pehmeää rintaa. Salaisia kiihkeitä ajatuksia yksin pimeässä huoneessa. Kosteita unia ja reipasta ranne treeniä. Tyypillinen murkkuikäisen sukupuolisuhde siis.
Nyt naisellisesta pehmeydestä ei ollut häivähdystäkään jäljellä. Eikä minun lämpimistä ajatuksistani. Teki ihan pahaa katsoa entisen ihastuksen ”rupsahtamista”. Solariumissa kärvennetty suonikas iho sai oman ihoni kananlihalle. Olin suorastaan järkyttynyt.

Ei voi mitään. Minusta naisen tulee näyttää naiselta. Nainen, jonka hauis on isompi kuin omani ja joka repii omakotitalon ja tila-auton verran penkistä, ei ole minusta yhtään naisellisempi kuin naapurin Eino.
Niin se vain on, että nainen muskeleilla on suurin piirtein yhtä haluttava kuin DDR:läinen naiskiekonheittäjä piilokivekset kainalossa.

Hihkaisin Irjalle käyväni vessassa. Tuskin Irja edes huomasi poistumistani. Bodarikaveri samasta punttisalin hämärästä kiikutti jo kevytjuomaansa kohden pöytäämme. Oli parempi häipyä. Jos olisin joutunut ”ihastelemaan” toista kevytrasvaista proteiinin purijaa heti perään, niin miehisyyteni olisi voinut saada lopullisen kolauksen.

Kotimatkalla pistäydyin vielä yhdelle patiolle. Keväisessä auringon paisteessa naiset höllensivät talviturkkiaan. Sopiva pyöreys ja pehmeys olivat yhä kunniassaan. Parin pitkän jälkeen tunsin, että olin toipumaan päin.

Tähtitornista maailmaa tihruttaen

Paljon on tapahtunut sitten viimeisen kirjoituksen. Henkilökohtaisella puolella on tullut alettua uuteen yritykseen. Tähtitorninkahvila Tuiran siltojen kupeessa on nyt meikäläisen valtakuntaa. Linnanherra puisessa tornissa, kaljahanan kingi ja jäätelötötteröherttua, siinä vaikka titteliä.
Vappuna avattiin ja syksyyn asti olis tarkoitus rimpuilla.
Toivottavasti tulee lämmin kesä.
Sitten seuraa mainos. Jos et halua lukea tätä, niin sulje hetkeksi silmäsi.
Tämä on mahtava paikka. Oulun harvinaista säilynyttä, elävää historiaa.
Oulun vanhin kahvilarakennus kaupungin parhaalla näköalalla.
Täältä sää olutta ja muuta mietoa, jäätelöä, kahvia, tazza-kaakaota yms...
Seuraa sivua: www.tahtitorninkahvila.fi

Se bisneksistä.
Ylihuomenna pitäisi lähteä vääntämään kättä Ideaparkkiin Lempäälään.
Se hyvä homma tässä torniin tavaroiden raahaamisessa on ollut, ettei tartte miettiä painoa. Ei glaubersuolaa eikä saunassa istumista. Paino on aika kohdallaan.
Nyt tosin kädet ovat ihan sinkuneet voimattomiksi, mutta jos ottais loman kannalta.

Yksi asia tässä niin kutsutussa lamassa on vituttanut ihan rupena:
Jokainen suuryritys kertoo vuoron perään tappioista. Kuka teki kymmenen miljoonaa ja kuka seitsemän.
Porukkaa on pakko laittaa pihalle, kun homma ei kannata.
Samaan aikaan esille tuodaan edellisvuoden lukuja: 70 miljoonaa voittoa, 136 miljoonaa voittoa.
Herää ajatus, että mihin ne voitot katosivat.
Näin pienessäkin peukalon kokoisessa yrityksessä tulee selväksi se markkinatalouden lainalaisuus, että hyvää aikaa seuraa huonompi. Hyvänä aikana pitäisi varautua huonoon aikaan.
Mutta nyt luetaan vain kasvulukuja ja todetaan, ettei myynti ole enää kasvanut, vaan kääntynyt laskuun.
Mistään ei löydy niitä hyvänä aikana saatuja voittoja. Rahat ovat menneet taskuihin, joista ne eivät milloinkaan palaa.
Tällainen ajattelu ei voi toimia. Mikään ei voi kasvaa ikuisesti ja aina ja kaikenaikaa. Laskuja tulee siinä missä nousujakin.
Nyt laskukausien maksajiksi joutuvat ne, jotka eivät hyötyneet nousukaudesta.
Nirhaaja Niinistö ennustelee seuraavan hallituksen joutuvan leikkaamaan rajusti ties mistä. Vaikka ei tietenkään kansanedustajien palkoista eikä presidentin valtaoikeuksista, mutta kaikesta muusta mikä koskee eiosakkeenomistajia.

Ihan sama käytäntö kuin tässä liikenneministeriön uusimmassa ideassa, jossa voi saada sakot kolmen kilometrin ylinopeudesta. Hurjastelijoiden sijaan rankaistaan niitä, jotka pääsääntöisesti ajavat ihan rajoitusten mukaan. No, ehkä sakkotuloja ei vain tule enää tarpeeksi.

Tällaista tällä erää täältä linnantornista. On muuten pirun kylmä keli.

Voi pappi perkele...

Just tulin vääntämästä kättä ja pitäis alkaa kirjoitamaan omavalvontasuunnitelmaa terveysviranomaisille. Tuli tuossa männä viikolla vuokrattua Tähtitornin kahvila Tuiran siltojen kupeesta. Vapusta syyskuun loppuun nyt ja ikuisesti. Eli, jos hommassa on yhtään sykettä, niin tämän kesän jälkeen tulee uusi kesä linnakahvilaa ja sitten taas uusi...
No, se on ihan oma tarinansa, mutta jotain oli tehtävä kun päivät vain pitenevät Nispero KirjaKahvilassa, kaikki sisään ostettava kallistuu ja ulos myytävän pitäisi halpua. Hyvällä tarjonnalla ja mieletömällä ammattitaidolla:-) ei välttämättä pärjää.
Tietty vaakakupissa painoi myös se ja varsinkin se, että tämä on kesätyötä. Saa myydä olutta ja siideriä iloisille ihmisille auringon paistaessa oulun ainoan historiallisen rakennuksen yllä...romanttisen rankkaa työtä kellon ympäri. Mutta!
Jos tuo toimii hyvin, niin tulevaisuudessa rehkin oluthiirenä kesät ja kirjoitan talvet. Ei paha!

Meinasi tässä unohtua alkuperäinen otsikko, eli se helvetillisesti ihmetyttävä kysymys:
Miten vanhoillislestadiolainen voi toimia pappina????
Vanhoillislestadiolaiset uskovat, että vain he pelastuvat ja muut palavat helvetin tulessa.
Miten voi toimia pappina ja lohduttaa normaalia kuolevaa evankelisluterilaista vanhusta sanoen, että taivaan ilot odottavat.
Ja kuitenkin koko ajan "tietää" uskonsa perusteella, että vanhus joutuu kadotukseen.

Suomessa työskentelee kirkon piirissä 100-150 lestadiolaista pappia.
Ihan helvetillinen epäkohta kirkolta olla puuttumatta tuollaiseen harhaoppiin.
Itse en kuulu enää kirkkoon ja uskon mihin uskon, silloin kun uskon (aina en edes itseeni), mutta asia on ihan yhtä valheellinen kuin, että lohduttaisin pajatsoon rahansa hävinnyttä sanomalla, että kohta ne rahat sieltä takaisin tulevat.
Helvetin valheellinen ajatus on sama, mutta tilanteen raakuus on papin kohdalla ihan toista luokkaa.

Sama valheellisuus toistuu joka sunnuntai, kun kirkossa rukoillaan syntejä anteeksi. Eiväthän vanhoillislestadiolaiset sillä tavalla usko syntejä anteeksi saatavan.
Entä sitten kun vanhoillislestadiolainen pappi lohduttaa surevia omaisia. Miettiikö hän sisimmässään, että siellä palaa Pekko isäntä helvetin tulessa, vaikka samaan aikaan sanoo tämän olevan taivaassa.
Sanokaa mitä sanotte, mutta minusta tämä on helvetin väärin.
Minusta papiksi ei saisi hyväksyä ihmisiä, jotka oman vakaumuksensa pohjalta eivät siihen ole kykeneviä. Valheellisen paskan puhujia pitäisi välttää.
Kaikkein "huvittavinta" on se, että samat papit käyvät saarnaamassa Rauhanyhdistyksissä.

Kaksi niin erilaista uskontoa: Vanhoillislestadiolaisuus ja evankelisluterilaisuus.
Jos kärjistää asetelmaa, niin kyseessä on kristinusko vastaan Islam.
Molemmissa on yksi Jumala. Kristityillä on Jeesus. Muslimeilla on profeetta.
Evankelisluterilaisilla on vain Jeesus. Vanhoillislestadiolaisilla on myös profeetta: Lars leevi Lestadius.
Kristinusko kannustaa kääntämään toisen poskensa. Lestadiolaisuus kannustaa rankaisemaan lahkouskossaan horjuvia (pientä vihjailua hoitokokouksien suuntaan ja siihen, että nykyäänkin uskossa lipsuvia pyritään "hoitamaan).


Tällainen vaivasi tällä erää pienvittuilijaa.
Pienvittuilijan oma mielipide on, että lestadiolaiset helvettiin papin palleilta.
Ja hyvät ihmiset kysykää näitä kysymyksiä lestapapeilta kun sellaisia kohtaatte.
vaikkapa näin: "Mihinkäs sitä pappi uskoo meikäläisen joutuvan kun kuolema kerran koittaa. Hyvin ja nuhteetta olen elämäni elänyt ja Jeesukseen uskonut. Eikös sen pitäisi riittää?"

Näin lopuksi vielä sellainen vankka kysymys: Jos kaikista maailman uskonnoista jollakin on se oikea vastaus olemassa. Jos juuri he uskovat siihen ainoaan oikeaa ainoalla oikealla tavalla. Jos mormoonit ovatkin oikeassa (kuten southparkin yhdessä jaksossa). Tai jos lestadiolaisuus ja sen vanha siipi on se oikea uskonto, jolla pelastuu. Jos vain he pääsevät taivaaseen nauttimaan ikuisista "iloista". Ja jos taivas on juuri sellainen kuin he sen kuvailevat. Tai jos taivas onkin vain helluntailaisille.
Sitten kuoleman hetkellä saisit poikkeusluvan liittyä joukon jykevän jatkoksi. Ikuisiksi ajoiksi ja ainoana porukasta poikkeavana.
Lähtisitkö jatkoille?
Hyvää yötä!
Nukkukaa hyvin!

Miehisyys avokonttori helvetissä

Tässä sitä istutaan Nisperossa ja mietitään syntyjä niin syviä.
Muutama istuu kahvilla ja intiaanimusiikki visertää toosasta...on niin helvetillisen rauhallista, että kahdeskymmenes kahvikupillinen ei edes kierrä mahassa.
Tässä kun istuu kassan takana, niin näkee yhdellä vilkaisulla nurkkapöydässä istuvan kasvot.
Supisuomalaisessa lottodemokratiassa tämä on sangen kiusallinen tilanne. Vaikka ympärillä soikin musiikki.
Suomalaisen on aina saatava ympärilleen reviiri. Minne ikinä hän meneekin, niin aina pitää olla selvästi erottuva, yksityinen ja loukkamaton loukko. Sellainen, johon voi piiloutua, olla puhumatta mitään jos ei huvita. Kolo, jossa voi olla olevinaan niin, ettei huomaa mitään eikä ketään ympärillään. Näkymätön muuri erottaa reviirin muista ihmisistä. Jos joku uskaltautuu samaan happivarantoon (yleensä reviireistä piittaamaton ulkomaalainen), niin paikalta poistutaan sopivaksi katsotun hetken kuluessa.

Tätä aasinsiltaa pitkin ajatukset vipelsivät avokonttoriin. Vuonna -95 ollessani mielenkiintoisella vuoden kurssilla nimeltä: elektroniikkateollisuuden tuotantotekniikka (no, huhu huh), kohtasin noita kulttuurikummajaisia nimeltään avokonttori.
Jo silloin katsoessani avokonttorissa tekokiireisen näköisiä insinöörejä, sihteereitä ja markkinointiassistentteja ajattelin, ettei tämä voi olla mitenkään toimivaa.
Akvaario, jossa suomalaiseen perinteeseen pohjautuva toisten kyttääminen on saanut ihan uudet ulottuvuudet. Kun naapuripöydän jalkahieltä haiskahtava, ryyppyputken juuri katkaissut viisikymppinen eronnut ylipainoinen uros istahtaa tähän tekoälykkäiden ja tekopirteiden kuntosalihirmujen luvattuun BB-taloon, niin mitä hän mahtaa miettiä?
Entä miten käy oikean luovuuden tässä olanylikurkkijoiden paratiisissa?
Luovuus vaatii paikalleen asettumista ja hiljentymistä ja paneutumista asioihin.
Avokonttorin johtajan silmien alla hääräävässä muurahaispesässä tällainen tyyppi näyttää nuokkuvalta.
Avokonttorin etuihin kuuluu, että kaikki projektiin osalliset voivat vaivata toisiaan ilman sen kummempia estelyitä, ilman rajoittavia seiniä.
Mihin katoaa luomisrauha naapuripöydän juipin tyrkyttäessä omia ideoitaan, joista suurin osa on varastettu olan yli kurkintataktiikalla.

Niin sanotun tasa-arvon jyllätessä tällainen suomalaisen miehen painajainen nousi it-huuman säestyksellä uusiin fääreihin. Pireskelevän ja nenäänsä kaivelevan tosimiehen toiveita ei avokonttorimaailmassa kunnioitettu.
Merkitystä ei ollut sillä, ettei tosimies viihtynyt työpaikallaan. Oli sopeuduttava Yhdysvalloista rantautuneeseen villitykseen.
Unohdettiin kulttuurillinen tasoero, eli se, että kun jenkkimies kehuu työkaverin hiuksia ja uutta mekkoa, niin hän yrittää vain olla mieliksi ja viljellä sitä ns. mooltolkkia. Jos suomalaisen miehen suusta pääsee jotain samankaltaista, niin se tarkoittaa sitä, että siinä ollaan petaamassa äitiä tuleville yhteisille lapsille.

Että tällaisia mietteitä tällä kertaa ja nyt kotiin miehisesti kättä vääntämään.

Voi Sauli sun pressapeliä...

Taas on tossut maata tallanneet sitten viimeisen kirjoittelun. Vakaana päätöksenä oli, että nyt kirjoitan jutun Herra Tulevasta presidentistä, eli Herra Niinistöstä. Sauli poika se kun jaksaa pelata pressapeliä niin, että hämäläistä hirvittää. Ei haittaa vaikka siinä pelissä sivutuotteena lama ihmisten mielissä syvenee ja synkkenee.

Sauli on ihan äitynyt pahanilman linnuksi. Totuushan on, että suomalaiset ihailevat synkistelijöitä. Synkistelijöistä leivotaan presidenttejä ja optimistit leimataan taivaanrannan maalareiksi.
Iltalehdessä 27.2.2009 Niinistö povaa mm. seuraavaa: "Julkisia menoja tullaan vielä leikkaamaan rajusti."
Kalevassa 6.3.2009 Niinistö jatkaa samoilla linjoilla:"...holtiton velanotto on eduskunnan puhemiehen mukaan suurempi huoli...Seuraava hallitus ilmeisesti joutuu sen vastuun kantamaan: veronkorotukset, leikkaukset ja rakenteelliset uudistukset."
Synkkääkin synkempää synkistelyä mieheltä, jolla on vähemmän ilmeitä kuin kahden ilmeen Clint Eastwoodilla konsanaan (hattu päässä ja ilman hattua).

Turhaa yrittävät pankkien pääekonomistit kilvan lepytellä velkapaniikkia (Kuten tänään Sampopankin pääekonomisti, joka laskeskeli, että Suomen valtiolla on enemmän osinkotuloja kuin korkomenoja. Eikä Suomen velkatasokaan yllä lähellekään pahimpien Euroopan maitten tasoa).
Ihan turhaa turvan soitto, kun viisas mies Sauli Niinistö on jo ehtinyt maalata tulevaisuuden mustaakin mustemmaksi.

Se, että kurssit laskevat pörssissä on yksi asia. Pörssikurssit ovat keinotekoisesti luotuja odotusarvoja, joihin sijoitetaan ylimääräisiä rahoja voiton toivossa. Se, ettei voittoa synnykkään on ihan normaali tapahtuma. Aina kun ei voi voittaa.
Mutta se, että tavallinen asvaltin tallaaja tinkii kesäisestä lenkkimakkara ostoksestaan, niin se luo oikeasti lamaa.
Setä Saulin puheet aiheuttavat viimeksi mainittua. Vaikka Sauli uskoisikin laman syvenevän ja muutenkin kaiken menevän perseelleen, niin hänen ei sitä pitäisi sanoa.
"Viisaana" miehenä hänen tulisi tietää, että tuollaisilla puheilla ei saavuteta mitään hyvää.

Tilanne on sama lähtökohdiltaan, kuin oli jutussani leipäjonoista. Puhujan pitäisi tiedostaa asemansa: Jos minä renttuna kirjailijana ennustaisin lamaa, velkakierrettä, veronkorotuksia ja hampaiden kiristystä, niin se ei vielä paljoa taloutta alas paina, mutta kun Sauli Niinistö sanoo tuon, niin johan mummojen sukan suut menevät entistä tiukemmin säppiin.

Asiaan erittäin ohuesti liittyvä tapahtuma:
Kustantamo Savukeitaalta yksi tyyppi pyörähti täällä mennä viikolla. Niinistön nuorikolta on ilmestymässä runokokoelma. Aikoivat ottaa ison painoksen, kun on niin "hyvä" kirja. Sanoin, että kannattaa ihan varmasti ottaa iso painos, riippumatta millaisia runot ovat.
Ihan sama vaikka olisivat tankarunoja Tankavaarasta, kunhan ovat Niinistön nuoren siipan aikaan saannoksia, niin myyvät taatusti.
En muuten muista ollenkaan minkä niminen tämä runoilija tyttö on. Tuskin kirjaa sentään saa hankittua "Niinistön vaimo"- hakusanoilla:-)

Kansallinen purukumipuolue

Paljon on tapahtunut sitten viimeisen kirjoittelun: Niinistö leikkii pahanilman profeettaa julkisuudessa, Vanhanen hiihteli eläkeiän nostoon ja takaisin ja Lex Nokia hyväksyttiin. Purukumipuolue Vihreät oli sitä vastaan, mutta liekkö kukaan heikäläisistä äänestänyt sitä vastaan. Taisi olla sama systeemi käytössä kuin oli rypäleaseiden kieltämisestä käydyn äänestyksen aikoihin: Jos joku vielä muistaa, niin silloin Vihreät olivat ehdottomasti rypäleaseiden kieltämisen kannalla, mutta lähettivätpä äänestystilaisuuteen Cronbergin sijasta sijaisen, jolla ei ollut äänioikeutta. Näin hallitus oli yksimielisesti rypäleaseiden kieltoa vastaan.
Hallituksen linjasta ei haluttu livetä. Eli käytännössä tuo tahtoo sanoa, että Vihreät eivät äänestä suurten hallituspuolueiden päätöksiä vastaan siksi, että se vaarantaisi hallitusyhteistyön. Eli hyväpalkkaiset ja julkisuuden täyteiset hommat olisivat vaarassa.

Ja kun on päästy alkuun kansallisen purukumipuolueen arvostelussa, niin jatketaan samaa linjaa: Kuka muistaa vielä Vihreiden uhittelun ydinvoimasta? Puolue lupasi aikoinaan lähteä hallituksesta, jos ydinvoiman lisärakentaminen hyväksyttäisiin.
Kun lisärakentamisesta sitten päätettiin, niin eivätpä Vihreät hallituksesta mihinkään lähteneetkään. Ihan arvattavaa käyttäytymistä puolueelta, jonka linja on laaja kuin Siperian arot (en ole käynyt, mutta kuulemma ovat). Millaiseksi voi kuvailla sellaisen puolueen linjaa, jossa Osmo Soininvaara oli laimentamassa keskiolutta ja osa porukasta olisi halunnut miedot huumeet laillisiksi...

On hyvä, että Suomesta löytyy puolue, jonka riveissä voi olla asioita vastaan, olematta sitä oikeasti. Kohta kolmekymmentä vuotta sitten Koijärvellä töyhtöhyyppiä pelastamaan kasattu ryhmä on edennyt pitkälle. Ja kun ilmasto tästä vielä lämpenee, niin voi povata Vihreille valoisaa tulevaisuutta: Tulee vielä vastaan monia ympäristökysymyksiä, joiden puolesta voi äänestää tyhjää.